*

En koskaan.

Bobrikoffin aikana ja Seynin aikana ja maailmansodan aikana oli mitä ankarin sensuuri. Silloin voi kuitenkin jotakin kirjoittaa ja saada sitä julkisuuteen. Nyt ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Mitään kaunokirjallista en muuten voisikaan kirjoittaa. Ajatukset ovat muualla. En voisi kirjoittaa muusta kuin näistä päivän tapahtumista. Kun pääsisi edes rintaman taa. Siellä ehkä tarvittaisiin kynämiehiäkin. Voisi varmaankin selvittää sikäläisille, mistä on kysymys, ja innostuttaa heitä.

Jos tämä vallankumous voittaa ja jää pysyväksi, en voi siihen mukautua, en koskaan millään tavalla antautua sen palvelukseen. Minusta tulee "emigrantti", minä karkoitan itse itseni tästä maasta. Ehkä resignoin, mutta minä olen aina oleva vastalausekannalla sitä vastaan. Ei mikään maailmassa oikeuta tällaiseen väkivaltaan. Ainoastaan siinä tapauksessa alistun, jos se osoitettaisiin olleen välttämätön heille itsepuolustuksena. Mutta sitä ei voida koskaan osoittaa, sillä porvarit eivät hyökänneet. Ja vaikka olisivat sen tehneetkin, jää sittenkin olemaan, että vallankaappaus tapahtui vieraiden aseiden ja vieraiden miesten avulla. On ehkä paljonkin niitä, jotka kernaasti kutsuisivat saksalaiset tänne, mutta ainoastaan venäläisiä vastaan, heidän vuoksensa. Eivät ne koskaan olisi kutsuneet heitä tänne tukemaan esim. jonkun mieleisensä hallitusmuodon aikaansaamista ja estääkseen sosialistien vapautta vaalitaistelussa.