Ylipäällikön valta.
Eräs sanitääri kertoi, että punakaarti ei salli Punaisen Ristin auttaa valkoisia haavoittuneita. Ne ovat kansan asian vastustajia ja niiden täytyy kuolla. P. R. vangittiin asemalla, vaikka sillä oli itsensä ylipäällikkö Haapalaisen antama passi. Hänellä nähtävästi ei ole mitään sanomista, jos kaarti on toista mieltä. On kai niin, että kaarti yhä edelleen pakottaa mukaansa johtajat niinkuin ennenkin, heti alussakin.