*

He uskovat kykenevänsä.

Vallankaappaajat näyttävät melkolailla hölmistyneen siitä, että maan virkamiehistö ja sivistyneistö niin yhtenäisenä rintamana asettui vallankumousta vastaan ja kieltäytyi sitä millään tavalla avustamasta. Ällistyksestä päättäen he olivat odottaneet toista. Kun Saksassa on niin paljon sivistyneitä, varsinkin sivistyneeseen köyhälistöön kuuluvia sosialisteja, niin miksei sitten meillä? Onhan meilläkin tällaista köyhälistöä. Olisi luullut, että heidän jo oman etunsakin vuoksi olisi luullut pitävän ymmärtää, etteivät he ainakaan tulisi menettämään mitään, jos täällä nyt päästäisiin rakentamaan parempaa yhteiskuntajärjestelmää. Heillä ei ole mitään hyötyä suurkapitalistisesta yhteiskunnasta. Heidän jälkeläisilleen tulisi siinä ainakin kolmannessa ja neljännessä polvessa kurjemmat olot kuin sosialidemokraatisessa. Näin tuumiskellaan tänään "Työmiehessä".

Mistä nyt johtuu tämä mieliala sivistyneiden keskuudessa? kysyy kirjoittaja. Siitä, että sivistykseen osallisiksi pääsevät enimmäkseen vain varakkaat tai varakkailta saamiensa lukulainojen avulla koulua käyneet köyhät. Kaikki he omistavat kouluissa yläluokan hengen. Saamansa "sivistys" sitoo heitä herrasleiriin. Mutta millä tavalla saadaan heihin tuo henki? "Sen kehittämiseen käytetään varsinkin uskonnon ja historian opetusta, jopa kielten opetuksenkin yhteydessä."

Sen syvemmälle ei tämän tutkijan silmä tunge niiden sieluntilan tutkimisessa, jotka lainkuuliaisina ja isänmaallisina kansalaisina eivät ole voineet antautua kapinaa millään tavalla kannattamaan.

Mutta välipä heistä. Tullaan me toimeen ilmankin heitä. Kun tutkintoja suorittaneet kieltäytyvät, niin tulevat niitä suorittamattomat heidän toimiinsa.

"Pystyvätkö he?" kysyy "Työmies" ja vastaa: "Tietenkin on useita tehtäviä, joihin vallankumous ei saa oikein kykeneviä heti alussa ja joissa tapahtuu kahnausta ja seisausta. Työläisissä on kuitenkin elämän kovassa koulussa monenlaisiin töihin tottuneita. Heidän soveltumiskykynsä, kekseliäisyytensä ja kätevyytensä on suuri. Monet uudet toimet ovat sellaisia, että niitä voi vähän perehdyttyään hoitaa tavallinen kuolevainen. Vaikka siis tulee olemaan osaksi suuriakin vaikeuksia, niin asiat tulevat kuitenkin hoidetuiksi, tietysti toisella tavalla kuin ennen, mutta toinenhan tulee järjestelmäkin olemaan, ja toiset asiat heti alussa hyvin, toiset myöhemmin ainakin tyydyttävästi. Vanhan järjestelmän toimihenkilöt, jotka ehkä luulivat saavansa lakolla ihmeitä aikaan, voivat tulla huomaamaan, etteivät he olleetkaan niin tarpeellisia. Usea heistä voi jäädä syrjään pitkäksi ajaksi, jos vallankumous tuottaa työväelle pysyvän voiton."

On liikuttavaa, että he todella uskovat voivansa suorittaa urakan, jonka ovat ottaneet… "Maltahan, tässä vielä näytetään!" Asento on hyvä, ryhti oivallinen. Mutta ah, ollaan vasta taipaleen alussa, pöyhkeillään kannella. Jahka joudutaan ulapalle, aallokkoon … näen meritautisia makaavan kannella ja kannen alla, kapteenit ja miehistöt ja masinistitkin. Kone pysähtyy, tuuli painaa karille. Haaksirikko. Rannalla odottaa entinen miehistö, lakossa ollut sivistyneistö, pelastaakseen, mitä pelastettavissa on.

Share on Twitter Share on Facebook