*

"Svinhufvudin rintama."

Tällä kauniilla nimellä kunnioittaa eräs kirjoittaja tämän päivän "Työmiehessä" sitä passiivista vastarintaa, johon on ryhdytty ja joka viimeksi on ilmennyt siinä, että työnantajat, kauppiaat y.m. lakon päätyttyä eivät ole panneet töitä käyntiin. Nähtävästi on tämä vastarinta vallankumouksellisille tullut suurena yllätyksenä. Hän koettaa uskotella, että vastarinta ei tule onnistumaan ja että rintama pian murtuu. Työnantajat yrittävät kyllä nyt "äkäpäissään suunnitella muka samaa keinoa, kuin mitä me olemme käyttäneet, yrittävät pakottaa työväestöä luopumaan vaatimuksistaan. Mutta se on mahdotonta. Suurlakkokeinon käyttäminen on mahdollinen ainoastaan työväenluokalle siksi, että se pitää liikkeellä koko yhteiskunnan monimutkaisen koneiston. Riistäjät eivät voi tuntea mitään vastaavaa keinoa."

Kirjoittaja kyllä myöntää, että työnantajain menettely synnyttää sekasortoa. Mutta kun hallitusnyörejä nyt hoitelevat työväen luottamusta nauttivat miehet ja kun niiden takana seisoo yksimielisenä kansan suuri enemmistö, niin työnantajain jäykät niskat kyllä pian nujerretaan. Se tapahtuu siten, että tärkeimpiä teollisuuslaitoksia tullaan ottamaan yhteiskunnan huostaan. Olisihan tässä oikeastaan jo "työnnyttävä" yhteiskunnalliseen vallankumoukseen kokonaisuudessaankin, jos vain Keski-Euroopan maissa se vallankumous olisi suoritettu. Mutta pian se kuitenkin tapahtuu, "jotakuinkin lähiaikoina".

Näin siellä haaveillaan, uskotaan ja uskotellaan. Svinhufvudin rintama samaan aikaan vain lujittumistaan lujittuu. On turvallista keskellä kuulasadettakin laskeutua levolle sen taa sillä iltayötoivotuksella, että kestäköön yhtä hyvin Mannerheiminkin rintama.

Keskiviikkona 6 p:nä helmikuuta.

"Ei edes tsaarin aikana ollut tämmöistä sorto- ja pakkovaltaa", se on tätä nykyä kaiken laulun alku ja loppu.