*

He ovat laskeneet väärin.

Vallankaappaajilla on kyllä takanaan ja tukenaan suuri maailman aate. En ole erityisesti perehtynyt sosialismiin, mutta siitä päättäen, että se kaikissa maissa on niin levinnyt, siinä täytynee olla niin paljon oikeata ja totta, että sen on päästävä aatteillaan kokeilemaan. Mutta kuinka hyvänsä, se teko, millä meidän sosialistimme ryhtyivät sitä toteuttamaan, tulee ikuisiksi ajoiksi leimaamaan heidät asiansa ja isänmaansa pettureiksi. He kantavat nurjaa kilpeä kumpaakin vastaan. Voisivatko Ranskan sosialistit koskaan tulla kutsumaan saksalaisia sosialisteja tällä tavalla avukseen, jos Saksa olisi miehittänyt maan? Olisiko Belgiassa tällä hetkellä mikään täntapainen mahdollista?

Meidän sosialistimme näyttävät tehneen sen kevein mielin, aivan niinkuin olisi luonnollisin asia maailmassa, että isänmaanrakkautta sanan tavallisessa merkityksessä ei olisi olemassa meidän kansassamme. Sitä tietysti on. Sitä on työväessäkin, toivottavasti kurjimmassakin köyhälistössä. Valkoisen armeijan nousun luulisi todistavan, kuinka voimakas tunne venäläisviha todella on. Laskivatko "taktikot" näin täydellisesti väärin? Kuinka he muutoin olisivat uskaltaneet käydä taisteluun porvarillis-talonpoikaista rintamaa vastaan ja sitä rintamaa vastaan, jonka täytyy ennemmin tai myöhemmin syntyä heidän omienkin miestensä rinnoissa?

Toinen laskuvirhe, yhtä suuri, oli se, että he alottivat taistelunsa, ennenkuin sosiaalinen taistelu muissa maissa oli ehtinyt alkaa. Tässä niinkuin kaikessa muussakin he nähtävästi luottivat Leniniinsä, hänen uskotteluihinsa. Auttaako Lenin heidät pulasta? Hän on luvannut. Mutta onko venäläinen koskaan pitänyt, mitä on luvannut? ja onko juutalainen? Mannerilaisen mullistuksen onnistuminen lepää venäläis-juutalaisten lupausten pohjalla.

Jos he kuitenkin saisivat pysyväistä apua, ja jos me taas tarvitsisimme apua, mutta emme saisi, jos Mannerheimin armeija ei kestäisi, Saksa ei pääsisi eikä tahtoisi tulla, eikä Ruotsikaan, olisi asemamme todellakin toistaiseksi koko lailla arveluttava. Mutta minä olen varma siitä, että me ajan ollen selviäisimme voittajina siitä pelkästään sen kautta, että meidät kukistettiin venäläisten avulla.

Suomen itsenäisyys Venäjää vastaan ei olisi voinut toivomallakaan toivoa itselleen voimakkaampaa liittolaista kuin sosialistien liitto venäläisten kanssa. Nehän olivat tataarit, jotka yhdistivät Venäjän ja valmistivat sen vapauden. Ja samantapaisia esimerkkejä kai historia tarjoaisi muitakin.

Share on Twitter Share on Facebook