*

Erään Varakkaan miehen luona.

Olin tänään erään varakkaan miehen luona, jolla on oma huvila. Koti kuin linna, mitä komein ja hienoin. Kaikki mukavuudet. Eikä missään tunnu niin turvattomalta kuin täällä. Sinne ne semmoisiin taloihin tietysti tulevat ensiksi tarkastamaan ja takavarikoimaan. Palvelijat eivät ole varmoja, vaikka niillä on vähän työtä ja hyvät palkat ja kaikki samat mukavuudet kuin herrasväellä. Ensimmäinen punakaartilainen hetken tuttava voi panna pyörälle tytön pään ja villitä hänet; hän ei usko mitään siitä, mitä herra tai rouva, heidän hyväntekijänsä, sanovat. Ja vaikka herra olisi työmiehilleen kuinka ystävällinen tahansa, vaikka hän juttelisi, vaikka välit näyttäisivät olevan kuinka hyvät tahansa… Ei auta koettaa olla alentuvainen, ei toverillinen, sillä se tosi-asia, että on rikkautta, että ne katsovat sen itseltään tai vertaisiltaan otetuksi, että ne sen yli näkevät toisia pahempia herroja ja lapsuutensa, sukulaistensa kurjuuden — sille ei voi mitään, se juopa ei mene kiinni. Sen yli voidaan vain rakentaa väliaikainen silta, joka voi hajota ensi tulvan tullen. Niitä siltoja maailmassa rakennetaan ja tuhotaan, alituisessa vaihtelussa. Ei auta sillat kuilujen yli. Kuilut ovat täytettävät, jottei siltoja tarvittaisi.