*

"Virkamies"

Tänään on nimimerkki "Virkamies" pantu "Työmiehessä" houkuttelemaan lakon tehnyttä, lainkuuliaista suomalaista virkamiestä liittymään vallankumoukseen. Sen pitäisi tapahtua suomalaisuuden ja kansan asian vuoksi. Hänen olisi nyt asetuttava ruotsalaisen virkamiehen paikalle, noustava ruotsalaisen päällikön sortoa vastaan.

"Virkamies" kuitenkin tietänee tai ainakin pitäisi hänen tietää, että suurin osa virkamiehiämme, varsinkin korkeammat, senaatista ja ylihallituksista alkaen jo ovat suomen-, kansallis- ja kansanmielisiä ja että virkamiesten suomalaistuminen on jatkumassa luonnon voimalla. Eikä vain suomalaistumassa ja kansanvaltaistumassa kielellisesti, vaan ennen kaikkea mielellisesti. Siihen on oltu menossa ja menty sitä mukaa kuin venäläisistä on alettu päästä eroon. Eihän tämäkään ole muuta kuin kömpelö syötti jonkun tyhmän kalan houkuttelemiseksi onkeen tai jonkun sellaisen, joka jo tähystelee jotain syöttiä, johon tekee mieli tarttua, saadakseen tekosyytä tarttua onkeen.

Mitä lajia miehiään tämä "virkamies" oikeastaan on, se käy ilmi siitä karakteristiikasta, minkä hän itsestään antaa. Hän kysyy: "Onko kansallamme tai meillä itsellämme ollut toiminnastamme mitään hyötyä? Ei, minä en ole hyödyttänyt ketään. Olen istunut virastossani ja virkatuntien päätyttyä kotonani ja katsellut, miksi maailma muuttuu. Hallituksien muuttuessa olemme me nöyrästi kallistaneet päämme ja sanoneet vain: 'Tapahtukoon sinun tahtosi.' Meillä on tähän asti ollut samaa, kuka meitä hallitsee."

Ei ole suomalainen virkamies se, joka noin puhuu. Se on bobrikoffin- ja seyninaikainen kätyri, santarmikätyri, joka ei tiedä mitään Krestyn miehistä ja Siperiaan karkoitetuista ja kaikista niistä, jotka vapautensa ja henkensä menettämisen uhalla ovat vuosikymmenien kuluessa totelleet ja palvelleet ainoastaan maansa laillista hallitusta — eivätkä koskaan tule mitään muuta palvelemaan.

Share on Twitter Share on Facebook