Kerrotaan, että Porvoo on valloitettu ja että valkoiset ovat vetäytyneet saaristoon jollekin niemelle ja joutuneet saarroksiin. Siinä oli siis tuo "rysä", joka muka oli valmistettu punaisille.
Kerrotaan, että Porissa olisi tapettu sanomalehdentoimittaja W. Hänet otettiin kotoa ja vietiin jonnekin, josta hän ei palannut. Rouva meni "Sosialistin" toimistoon, jossa sanottiin, ettei ole annettu mitään määräystä hänen vangitsemisestaan; arveltiin, että se on — yksityistä kostoa. Varmaankin tullaan monta samanlaista katoamista panemaan yksityisen koston syyksi!