Olisi tarpeen selittää valkoisille toisella puolella rintaman, että vaikka ryssät lähtevätkin, he yhä edelleenkin taistelevat ryssiä vastaan eivätkä omia veljiään vastaan. Sieltä punaiset saavat aseensa, päällikkönsä ja tulevat edelleenkin saamaan ja että se liitto tulee aina jatkumaan eikä Suomen itsenäisyyttä voi ajatellakaan mahdolliseksi, ennenkuin Suomi voi torjua kaiken sieltä päin tulevan vaaran. Vaikka kyllä kai ne sen selittämättäkin tietävät.
*
Rotat lähtevät.
Venäläiset myövät kampsujaan Turun kasarmissa ja sen edustalla. Joku oli muutamilla sadoilla ostanut hienot vaunutkin, jotka alkuaan olivat maksaneet joitakin kymmeniä tuhansia. Rotat lähtevät uppoavasta laivasta. Se on sitä heidän vallankumoustaan. Meillä kai menee samaan malliin.