*

Isketty iskee.

Tästä vallankaappauksesta ei voi olla seurauksena muu kuin Suomen itsenäisyyden tuhoutuminen. Vaikka se paperilla säilyisikin, niin ei siitä todellisuudessa jää mitään jälelle. Rutiköyhäksi kerjäläiseksi hävinnyt entinen talonisäntä ei ole itsenäinen mies. Hän toki voi liikkua vapaasti, niin kauan kuin hänellä on pussissaan saamansa armopala. Mutta hänen tiensä täytyy viedä toiseen taloon — kerjäämään. Niin me kaikki varmaan, kun kaikki täällä on haaskattu ja hävitetty, tupa palanut, karja syöty, pellot siemenen puutteessa jääneet kesannoiksi, saamme kolkutella armeliaiden vieraiden valtain ovilla ja antautua, tulla pakotetuksi koronkiskurikapitaalin työorjiksi. Se on nyt se kapitaali, vieras kapitaali, joka tulee täällä olemaan herrana. Mitä köyhälistö voitti vaihtokaupassa?

Ja tämä tapahtui heti senjälkeen, kun itsenäisyys oli saatu ja kun oli olemassa vanha pohja, vanha yhteiskuntajärjestys sen turvana, ainakin toistaiseksi. Jos sisäisen mullistuksen täytyi tulla, olisivathan voineet lykätä sitä hiukan tuonnemmaksi.

Sen senaatin ne kukistivat, joka hankki heille tuon itsenäisyyden, toi sen tunnustuksen lännestä ja idästä. Idästäpäinhän se heidän mielestään tosin ei ollut taattu. He tiesivät muka saavansa paremmat takeet kuin me. Niin, jos todella niin olisi, jos he saisivat sen apurinsa täältä pois, maurin menemään, niin pian kuin mauri oli tehnyt tehtävänsä. Mutta meneekö mauri? Ja tahtovatko he edes, että hän menee? On kaamea se epäluulo, josta en pääse, että he tahtovat pidättää ja että heidän kai täytyykin se tehdä hänet valtansa jatkuvana tukena.

Olisi ehkä viisainta, ryhtymättä aseelliseen vastarintaan, antaa heidän ajaa se siihen. Ei pitäisi myöskään pyytää apua ulkoa. Säästyisimme syytöksestä, että olemme vuodattaneet veljesverta, ei missään tapauksessa, ei niin epätoivoista tilannetta, että olisimme sen tehneet. Kävi, miten kävi — ja luultavasti kävisi niin, että niiden ennen pitkää täytyisi, saadakseen koneen käymään ja ohjauksen onnistumaan, vapauttaa vangitut koneenkäyttäjät ja kapteenit ja perämiehet ja pyytää heitä olemaan hyvät ja tulemaan avuksi. Ja silloin saisivat porvarit sanella ehtonsa, yhtä hyvin kuin jos tulevat aseellisesti voittamaan.

Mutta luultavasti on meissäkin tunne voimakkaampi kuin järki. Isketty iskee.

Share on Twitter Share on Facebook