Hajamietteitä.
Olisi todella hullunkurista, jolleivät Suomen pankin holvit aukenisikaan. Tarvitaan kuulema kolme avainta, jotka kaikki ovat eri miesten takana. Jos yksikään puuttuu tai hukkuisi, ei toisilla päästä. Ei aukea, vaikka henki menköön, vaikka mitä meteliä pitäisi, vaikka vallankumouksellisen kansan tahto kuinka huutaisi ja meluaisi ja ponsiaan paukuttaisi. Holvin ovi siinä vain murjottaa, sulkuilee, tekee passiivista vastarintaansa sekin.
He pyrkivät toisen raha-arkkuun, kun ei ole omaa. Heillä on rahapaja hallussaan, mutta vaikka he saisivatkin siellä seteleitä painetuksi, ei kukaan niistä välittäisi, eivät heidän omansakaan. Heidän täytyy turvautua vihollisensa luottoon. Kun se on lopussa, kun pankin holvi, jos ne saadaan auki ja kai lopulta jotenkuten saadaan, ovat tyhjät — mitä sitten? Ei mitään. Oma konkurssi ja ryöstetyn konkurssi. Alkaako tuhatvuotinen valtakunta vasta kaiken kaaoksesta? Luodaanko maailma uudestaan kuutena tulevana päivänä? Siihen luomiseen tarvittaisiin toinen mies kuin Manner.
Ehkei yhteiskunnan monirattainen hieno koneisto sentään ehdi kokonaan turmeltua, vaikkakin se pysähtyy. Selviääkö heille, näille, jotakin? Huomaavatko he, että yhteiskunta on koneisto eikä mitään muuta. Että kelloa käynnissä pitämään tarvitaan muutakin kuin se voima, joka on vieterissä tai luodissa. Siinä on rattaita ja regulaattoreja, hienoimman aivotyön aikaansaamaa kaikkien eri osien sopusuhtaa ja sen ylläpitämistä aina valvovan älyn avulla. Yksi ainoa rikottu ratas sen pysähyttää. Kello seisoo. Ärjy, huuda, kiroile sen ääressä, uhkaile: käytkö, perkele, taikka minä isken! Kello ei käy. Täytyy noutaa ammattimies, viisas mies, sitä korjaamaan. Mutta viisas miespä ei tulekaan korjaamaan — ilman ehtoja. Häntä kutkutetaan kylkeen pistimen kärellä. Hän on tekevinään jotain ja kello käy hetken, pysähtyy taas.
Yhteiskunnan konetta ei sitäpaitsi mikään mestari saa millään pakolla käymään, vaikka tahtoisikin, olkoon hän kuinka taitava tahansa, sillä jokainen sen ratas on elävä olento, joka voi, jos tahtoo, tehdä tenän omin päinsä. Ei mikään kontrolli voi estää niitä sitä tekemästä, ei mikään voi estää niitä salavehkeilemästä, kun ne kerran tahtovat. Ei mikään pakko auta, kun ne ovat jotain päättäneet. Ei auta muu kuin uusia kaikki. Mutta se ei käy käden käänteessä, seisaus tulee niin pitkälliseksi, että ei voi enää odottaa. Porvari on nöyrä, tahdoton ratas kellossa, niin kauan kuin häntä ei ärsytetä. Kun se tehdään, kun hänelle tehdään väkivaltaa, suuttuu hän ja äkäytyy. Vallankaappaus teki sen, ja kaikki seisoo. Ei mikään saa koneistoa liikkeelle vastoin sen omaa tahtoa. Punaiset kai laskivat siihen, että routa ajaa porsaan kotiin. Virkamies ja muu meikäläinen saa kuitenkin luottoa. Rahaa on siksi liikkeellä, että sitä riittää vaihtorahaksi. Ja jos ei ole rahaa, on luottoa. Luotto porvarien kesken näyttää olevan rajaton. Niin kauan kuin elintarpeita on, saavat niitä ne, joilla on luottoa.
Sittenkuin ei enää ole, mitä ostaa, ei luottoakaan tarvita. Kun rahalla ei enää saa elintarpeita, jaetaan, mitä kullakin on. Kannikka pannaan kahtia, kolmia. Sosialisti, joka on ehkä saanut enemmän väkivallan etuoikeudella, tulee luultavasti heltyneen sydämensä pakoituksesta antamaan jotain nälkää näkevälle porvarillekin. Inhimilliset tunteet pääsevät toisaalla vaikuttamaan. Silloin on ehkä myös sovinnon aika tulossa. Me kerjäämme toisiltamme. Olemme tulleet tasa-arvoisiksi. Raadellaan ja tapetaan, mutta samalla autetaan toinen toista. Silloin on todella tapahtunut vallankumous.
Mutta oliko se tämä vallankumous, jota lähdettiin tekemään?