*

Alakuloisia mietteitä.

Taas on yksi päivä mennyt. On niin painostavaa ja hermostuttavaa. Ei tee mieli enää telefonoidakaan. Luultavasti siellä kuunnellaan. Jos veri on oleva turhaan vuodatettua, mikäli sitä isänmaankin vuoksi vuodatetaan? Jos kaikki menee ennalleen, ryssänaikuiseksi jossain toisessa muodossa?

Mikä ääretön katkeruus tästä syntyykään, mikä mahdoton tilanne, jos porvaristo joutuu tappiolle ja sen täytyy ainakin jonkun verran ruveta yhteistoimintaan sosialistien kanssa, joilla ei tietysti ole tarpeeksi voimia mihinkään todelliseen rakentamis- ja järjestämistyöhön. Onhan isänmaa kuitenkin pelastettava aineellisesta perikadosta tai ainakin koetettava pelastaa. Yksin jätettyinä ne eivät voisi mitään muuta kuin lisätä sekasortoa ja anarkiaa. Sitä kurjuutta ei kai tulisi kestämään paljoa kauemmin kuin Venäjälläkään, mutta niin kauan kuin bolshevikit Venäjällä pysyvät vallassa, pysyvät ne täälläkin, ja kuka tietää, kuinka kauan sitä kestää.

Huligaanivalta täällä tulee varmasti jatkumaan, sillä niin luja meikäläinen bolshevikkihallitus ei tule olemaan, että se saisi ne pitkään aikaan kurissa pidetyksi. Meidän huligaanit ovat aivan erikoista lajia, ilman mitään sääliä, ritarillisuutta, kunniantuntoa ja hellyyttä, kostonhimoisia, pitkävihaisia. Venäläiset ovat kyllä julmia, mutta samalla sydämellisiä ja hetkellisiä ja helpommin liikutettavia. Niissä lie ainakin jotain kylähenkeä, jota meiltä puuttuu.

Jos porvarit voittavat ja järjestys palautetaan, alkaa luultavasti salainen sissisota salamurhineen, murhapolttoineen, kostoineen ja muine tihutöineen. Mikä suunnaton järjestysvalta tarvitaankaan alkeellisimmankaan turvallisuuden ylläpitämiseksi! Ja pohjalla elää koko työväen luokan masennuksen, katkeruuden ja vihan jäytävä tunne, menetetystä taistelusta ja sortuneista toiveista. Tulee kulumaan miespolvi, ennenkuin vuodatetun veren muisto häipyy ja haudoilta — molemmin puolin — voidaan kukkia poimia. Ellei joku yhteinen vaara ja sen yhteinen torjuminen sulata kansaa yhteen?