*

Minusta tuntuu kuin tämä nyt alkanut kansalaissota olisi jollakin tavalla saatava keskeytetyksi, ennenkuin se pääsee kehittymään edemmä. Jonkunlainen sovintoyritys olisi saatava aikaan. Mutta kun ei kukaan pääse edes kosketukseen toisensa kanssa ja kun ei yleistä mielipidettä voi mitenkään saada julkisuudessa siihen valmistetuksi.

Niin, tuntuu, että pitäisi jotain tehdä. Mutta mitä?

Perjantaina 1 p:nä helmikuuta.

Sovinnon ja rauhan haaveita.

Herätessäni tänä aamuna varhain sain kuin sysäyksen siitä, mitä nyt olisi tehtävä. Sota on saatava keskeytymään tavalla millä tahansa. Panin heti paperille sen, mikä tässä seuraa.

Sosialistien on annettava vakuus siitä, että venäläisiä ei missään muodossa enää käytetä avuksi ja että heidän taholtaan totisesti vaaditaan heidän poistumistaan. Aseellinen välirauha pysyy olemassa, kunnes se on tapahtunut. Aseet lasketaan molemmin puolin heti, kun venäläiset ovat poistuneet tai muuten käyneet vaarattomiksi. Helsingissä ja suuremmissa kaupungeissa ja muissa paikoissa, joissa se näyttää tarpeelliselta, ylläpitää järjestystä kaarti, jossa on yhtä monta sosialistia ja porvaria, mieluimmin niitä, jotka eivät ole ottaneet aktiivisesti osaa taisteluun.

Eduskunta päästetään kokoontumaan ja virastot alkavat toimia. Eduskunta kokoontuu hajotakseen ja määrätäkseen uudet vaalit. Sitä ennen se julistaa amnestian niin laajan kuin suinkin mahdollista. Se voi jättää senkin uudelle eduskunnalle tai sen asettamalle tuomioistuimelle, joka toimii valaoikeustapaan s.o. vastaa kysymykseen, onko syytetty syyllinen vai ei. Amnestiatapauksissa korvaa valtio yksityisten kärsimät vahingot. Valtio korvaa yleensä vahingot yksityisille. Kun tuomioistuimen työn alkaminen näin viivästyy, ehtivät syyllisimmät poistua maasta, mikä olisi suotavaa, jotta heistä siten päästäisiin.

Ennen hajaantumistaan eduskunta julistaa seuraajaansa sitoviksi joitakin tärkeimpiä reformiperiaatteita (torppariasia, vanhuuden vakuutus, luonnonrikkauksien y.m. jonkunlainen sosialiseeraus).

Eduskunta asettaa vaalien ajaksi ja kunnes uusi hallitus on saatu muodostetuksi koalitsionihallituksen tai muun sen nimellisen elimen hoitamaan juoksevia asioita, valvomaan järjestystä, hoitamaan ulkopolitiikkaa y.m.s. Elintarvehallitus toimii itsenäisesti rajattomalla budjetilla ja avoimilla valtuuksilla.

Uusi eduskunta valitaan etupäässä antamaan hallitusmuotoa. Nopean tuloksen saavuttamiseksi ja jarrutuksen estämiseksi asia siinä ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.

Tämä eduskunta toimii ainakin niin kauan, kuin uusi hallitusmuoto saadaan toimeen.

Mutta voidaanko nyt vielä ollenkaan tarjota rauhaa ja ryhtyä minkäänlaiseen keskusteluun rauhan ehdoista vallankumouksellisten kanssa?

Niinkuin asiat nyt ovat kehittyneet ja kai yhä enemmän kehittyvät, ei voitane enää lähteä siitä, että kysymys on vain punakaartilaisrosvouksien, -murhien ja -kapinan kukistamisesta. On todellisuudessa olemassa vallankumouksellinen ja vastavallankumouksellinen säännöllinen sota, jossa ei voi kiinnittää huomiota yksinomaan sen alkusyihin ja keinoihin, koska ainakin osa ja luultavasti hyvin suuri osa valtiollista puoluetta käy enemmän tai vähemmän aktiivisesti aseellista vallankumouksellista taistelua eikä tule tyytymään status quo'hon, vaikka tulisikin tällä hetkellä voitetuksi, mikä ei ole ollenkaan varmaa. Epäilen vielä Mannerheimin armeijan menestystä (jollei tule ulkoa apua), vaikka se joksikin ajaksi pääsisikin aseman herraksi. Sissisotaa näet tulee jatkumaan, elleivät sosialistit itsekin ryhdy oman asiansa edun vuoksi sitä estämään.

Rauhanneuvottelut ovat luultavasti kerran kuitenkin alotettavat, niinkuin ne alotetaan sotaa käyvien kesken. Varsinaisesti sotaa käyvät vallat s.o. aktiivisesti sotaan osaa ottavat sitä eivät voine tehdä. Sen on tultava ja sitä on valmistettava syrjästä päin, ainakin aate heitettävä esiin, ennenkuin lopullinen yhteentörmäys tapahtuu. Mutta vaikka tämä olisi tapahtunutkin jommankumman voitoksi tai muuttumassa pitkälliseksi asemataisteluksi niin, että sisämaa ei voi valloittaa Helsinkiä eikä Helsinki tunkea sisämaahan, täytyy luultavasti kaikessa tapauksessa ryhtyä sovitteluihin, ja kai jotenkin edellä viitotulla pohjalla. Mutta kuta kauemmaksi mennään, sitä vaikeampi on sopia ehdoista. Amnestiakysymys ja kysymys mieliä rauhoittavista reformilupauksista ovat vaikeimmat ratkaista, sitä vaikeammat kuta pitemmälle mennään. On uhrattava, mitä suinkin voidaan, jotta päästäisiin uusiin vaaleihin, joihin sosialistienkin täytynee lopulta suostua omassa keskuudessaankin tapahtuvasta puristuksesta, varsinkin maaseudulta päin, sillä eihän siellä sentään voitane valtuuttaa pistinvallan jatkuvaan käyttämiseen. Mutta heidät on voitettava myöskin annetuilla takeilla reformeista.

Nykyinen hallitus ja nykyinen eduskunta eivät ole mahdolliset jäämään paikoilleen, ellei toinen puoli kokonaan voi määrätä rauhanehtoja ja panna mielensä mukaisia tuomioita täytäntöön. Ne ovat joutuneet riitapuoliksi ja edustavat vain toista taistelevista. Eduskunta valittiin sitäpaitsi aivan toisissa oloissa, aikaansaamaan itsenäisyyttä ja sen se nykyisen hallituksen avulla on suorittanut niin hyvin, kuin on voinut. Ei muutenkaan voi ajatella, että sen toiminta olisi mahdollinen kireiden mieskohtaisten välien vuoksi. Eivät porvarit voi työskennellä vallankumousmiesten kanssa, jotka ovat verenkin vuodatuksesta vastuussa. Ei ainakaan missään säännöllisessä lainsäädäntätyössä.

Nykyinen senaatti taas ei missään tapauksessa voine eikä tahtonekaan jäädä.

Jos nyt saataisiin aikaan jonkinlainen pohja neuvotteluille, onko ehdotus tehtävä sotaakäyville ohi senaatin ja eduskunnan? Eikö ehkä syrjästä tullut alote ole tarpeen siksikin, että eduskunta ja senaatti eivät pääse kosketukseen vallankumouksellisten kanssa, niin kauan kuin vallankumousta jatkuu, ja vallankumoustila tietysti jatkuu, niin kauan kuin kosketusta ei tapahdu.

Varmaan kohtaisi rauhan välitys vielä tällä hetkellä strategisista ja oikeudentunto- ja tunnesyistä vastustusta, ehkä suuttumustakin porvarillisten puolelta, jotka nyt haluavat taistella loppuun, tuli mitä tuli, ja se mieliala on minussakin vielä vallalla. Rintamamme on kai katsottava fyysillisestikin voimakkaammaksi. Aatteellisesti ja moraalisesti se sitä ehdottomasti on. Mutta kuinka kauan se pysyy fyysillisesti voimakkaampana, jos Venäjä kannattaa vallankumousta? Ja onko sanottu, että rauhan kaipuu ei pian kasva niin voimakkaaksi, myöskin porvarillisissa, että se vaatii kompromissiin kaikesta huolimatta? Jo nälkäkin Helsingissä voi asettaa eteen joko kuoleman tai taipumisen. Sosialistien rintama taas voi murtua ainakin osaksi niin, että heidän lopullinen kukistamisensa asevoimalla ei tarvitse välttämättä tulla kysymykseen.

Ennenkuin tahdoin ryhtyä vaikuttamaan tämän päähänpistoni tunnetuksi tekemiseen, oli minun mielestäni keskusteltava siitä eräiden ystävieni kanssa. En totta puhuen uskonut saavani sille suurtakaan kannatusta. Vaikka jotkut sen hyväksyisivätkin, oli tuskin ketään, joka olisi voinut ruveta välittämään, joka olisi mennyt Mannerin tai Tokoin puheille ja päässyt Mannerheimin ja Svinhufvudin puheille. Eikähän ollut mitään mahdollisuutta keskustella asiasta julkisuudessa ja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Hetki ei tietysti vielä ole tullut rauhan neuvotteluihin. Mutta kun sota kuitenkaan ei asiallisesti vielä ollut puhjennut, kun vasta oltiin n.s. rajalla, niin ajattelin, että sota ehkä vielä voitaisiin estää puhkeamasta, joskin laukauksia jo oli vaihdettu ja ehkä joku määrä vertakin vuotanut.

Päätin ensin kääntyä Ståhlbergin puoleen. Soitin ja sain tietää, että hänet oli — viety. Mihin, sitä en saanut tietää. Ståhlberg vangittu — ei, rauhanneuvotteluihin ei nyt näytä olevan aika ryhtyä.

Sain kuulla, että Keravalla on ollut verinen taistelu ja paljon kaatuneita. Verta on vuotanut ja veri huutaa kostoa. Valkoisen lipun nostamisen aika on ohi. Fiat justitia, pereat mundus. Siihen kai se menee.

Illemmalla Ståhlberg soitti ja kertoi, että hänet oli viety Suomen pankkiin, jossa kassaholvien ovet olivat sulattamalla murretut, olemaan läsnä tarkastusta tehtäessä. Ståhlberg oli kieltäytynyt ja päässyt vasta illalla takaisin.