*

On ollut eräiden muidenkin kanssa keskustelua siitä, ovatko molemmat puolueet sotivia valtoja vai onko toinen katsottava vain kapinalliseksi. Jotkut myöntävät, että se tilanne mahdollisesti voi kerran syntyä, jolloin täytyy ryhtyä sovitteluihin. Nyt sitä ei ole. Mutta jos se yleensä voi koskaan syntyä, niin voihan se silloin olla olemassa jo nyt, koska sodan syyt ovat samat nyt ja silloin. Syynähän on tietysti suureksi osaksi kiihoitus, pakotus, venäläinen tartunta, vallanhimo y.m.s. ulkonaiset seikat, mutta on siinä pohjalla muutakin, epäkohtia ja luokkavastakohtia j.n.e. Ja tosiasia on, etteivät ne enää ole ainoastaan rosvot ja huligaanit, jotka taistelevat, vaan asiansa oikeudesta pyhästi vakuutetut miehet. Sotaa se on luokkasotakin, ja jos sellainen yleensä on oikeutettu, niin on tämäkin sitä. Vaikka heidät saadaankin laskemaan aseensa, eivät he luovu aatteesta sen vuoksi, että menettivät taistelun, siitä aatteestaan, että on oikein ja tarpeen aseita käyttää. Jäykkä rankaisu- ja rikoslakikanta ei kuitenkaan lopulta auta. He ovat vain pinnallisesti katsoen kapinoitsijoita, pohjalta heitä on katsottava asiansa ja etujensa puolesta taisteleviksi, niinkuin mekin sitä olemme. He ovat hyvässä uskossa. Voitto ratkaisee, kummanko edut ja aatteet olivat voimakkaammat ja tarpeellisemmat toteuttaa. Jos meidän asiamme oli oikeampi, me saamme siitä voimaa ja voitamme, jos taas heidän, niin he voittavat — jos eivät nyt, niin joskus toiste. Heidän sotansa on valloitussotaa, meidän sotamme puolustussotaa. Siinä on ero. Ja se on kyllä suuri meidän hyväksemme. Siksi meidän linnamme luultavasti varmastikin kestää, heidät lyödään takaisin. Mutta ei heitä sittenkään saa, kaikkia aseihinkaan tarttuneita, kohdella ryöväreinä ja maantierosvoina tavallisessa merkityksessä, eikä pitäisi olla häpeällistä ryhtyä neuvottelemaan. Ainakin sopisi kysyä, mitä he oikein tahtovat ja voidaanko sitä heille antaa. Voihan olla, että heidän rauhanehtonsa niinkuin heidän sodanjulistuksensakin tietäisivät koko porvarillisen yhteiskunnan, oikeusjärjestyksen kukistamista, sanalla sanoen olojen luomista, joissa emme voisi elää, ja ettemme siis voisi tehdä rauhaa millään ehdolla, vaan ennen kaatua. Niin ollen tästä umpikujasta ei tietystikään selvitä muuten kuin murtaumalla läpi.