*

Rovasti Kössi Ahmala.

Kun työläiselle vuodesta vuoteen joka päivä heidän lehdissään ja kirjasissa ja kokouksissa on uskoteltu, että niin pian kuin me vain otamme tämän maan asiat hoitoomme ja tartumme itse peräsimeen, niin maailma kyllä muuttuu, koittaa vapautuksen päivä, saapuu onnen aika, on tuhatvuotinen valtakunta ovella, niin eihän ole oikeastaan ihme, että he lopulta ovat ottaneet uskoakseen. Ja kun omat miehet nyt ovat olleet ohjaksissa jo kuukauden päivät, niin tuumii yksinkertainen työmies: nyt kai se luvattu maa jo alkanee häämöittää — minullekin. Ja hän kuvittelee sen maan rieskan ja hunajan itselleen vuotavaksi siten, että hänen omat osansa edes jossain määrin ehoutuvat porvarillisesta entisestään sillä tavoin, että hänen tarvitsee tehdä hiukan vähemmän työtä ja että hän saa hiukan enemmän palkkaa. Muulla tavoin toteutuvaksi, muita päämääriä tavoittelevaksi hän ei ole osannut uutta aikaa ajatella. Tasa-arvoisuudet ja sen semmoiset aatteelliset päämäärät — niistä hän välittää vähemmän, jos ollenkaan.

Ja niinpä nyt — kertoo "Tiedonantaja" — tulvii sekä valtion että kunnan virastojen pöydille lukuisia kirjelmiä, joissa "vedoten työväestön valta-asemaan, anotaan palkka- y.m. sopimusten parantamista. Semmoisia palkankorotuspyyntöjä on kansanvaltuuskunnalle tullut m.m. useilta eri paperiteollisuustyöaloilta."

Mutta kun valtuuskunta, ei voi maksaa edes kaartinsa palkkoja, ei sillä tietysti ole varoja korottaa siviilityömiesten palkkoja. Se ei voi sitä ajatellakaan. Nykyinen kiireellinen tilanne estää hallitusta ottamasta edes käsittelynkään alaiseksi niin mitättömiä asioita kuin työväen palkkakysymyksiä. Se levittää käsiään, kohauttaa olkapäitään — sanoo kai: tjah! sanoo: tjeh! — on kohtelias, valittaa, myöntää kyllä, ikävä kyllä, että palkat ovat aivan mitättömät, ne tietysti vaatisivat korjausta j.n.e. — mutta koettakaahan, hyvät ystävät ja kylänmiehet, nyt toistaiseksi työskennellä — entisen palkkaperustan mukaan. Ja jottei siinä sen enempää mukistaisi, tai toverillisesti turistaisi, niin lopetetaan keskustelu melkoisen töykeästi niinkuin paras porvaripomo entisinä pahoina aikoina: "On aivan mieletöntä, että tällaisena aikana, jolloin ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä, te sekoitatte niihin myös palkkakysymykset. Hyvästi, toverit, näkemiin siksi, kunnes tilanne on edes jossain määrin selventynyt!" Tämmöinen on henki ja osaksi sanaiset sanatkin eräässä Kansanvaltuuskunnan Työasiain Osaston kiertokirjeessä "kaikille paperiteollisuus- ja puuhiomotyöläisille".

Ennen aikaan isäntä usein vei jäykkäniskaisen renkinsä tai torpparinsa papin pakeille saamaan nuhteita ja neuvoja ja ojennusta. Sosialisti-isännällämme ei ole mieliä pehmittävää pappia varanaan, mutta hänellä on herrashenkinen aatteen mies, akitaattori, sanomalehtimies, joka pannaan sepittämään sovittava ja selittävä yleväaatteinen artikkeli hallituksen äänenkannattajaan, antamaan palkankorotuksen sijasta puoluemoraalia, leivän sijasta sanoja. Hän vaatii "uhrautuvaisuutta ja itsekieltäymistä". "Tuossa tuokiossa, jo ennen alkaneen taistelun ratkaisemistakaan ei sovi odottaa kovin kouraantuntuvaa aineellista hyvyyttä ja mahdottomia olojen parannuksia. 'Keltaisen linnan' valtauksen luulevat pintapuolisesti ajattelevat ainekset saattaneen jo runsauden sarven ylitse vuotamaan… Aineellisella elämällä on omat järkkymättömät lakinsa, joita mikään taikurikäsi ei saata mielivaltaisesti muutella. Vasta pitkien ajanjaksojen perästä voi aineellisen hyvinvoinnin edellytykset päästä siunausta tuottamaan. Siihen mennessä voidaan lohduttautua niillä aatteellisilla saavutuksilla, joita vallankumous on niin huomattavasti tuottanut ja yhä tuottaa… Siitä syystä on meidän joka paikassa teroitettava mieliin: uhrautuvaisuutta ja itsekieltäytymystä, sanankuul… (ei, hän sanoo:) toverit!"

Tämä sosialistinen valtion palkkapaimen puhuu tovereille juuri niinkuin paras porvarirovasti sanankuulijoilleen ja saa luultavasti, toivottavasti, evankeliumistaan hyvän elatuksensakin. Hänen nimensä on Kössi Ahmala.