*

Ruotsalaiset sovintoa hieromassa.

Täällä on ollut lähetystö ruotsinmaalaisia oikeistososialisteja, jotka olivat ilmaisseet halunsa päästä yhteyteen joidenkuiden porvarillistenkin kanssa, mieluummin joidenkuiden sellaisten kanssa, jotka eivät varsinaisesti ole ottaneet osaa valtiolliseen elämään. Heidän välittäjämiehensä kysyi minultakin, haluaisinko tavata heitä. Meidän oli silloin ja silloin mentävä Seurahuoneelle. Pormestari Lindhagen otti meidät vastaan vuoteessa maaten, sairaana. Myöhemmin saapuivat huoneeseen myöskin muut, puoluesihteeri Möller ja hra Thorberg.

Oli melkoinen ulkonainen ero näiden miesten ja meikäläisten sosialistipomojen välillä; nämä olivat hienonpuoleisia herroja.

Lindhagen ilmoitti heidän saapuneen kahdenlaisessa tarkoituksessa, humanitaarisessa ja valtiollisessa. Heillä oli aikomus järjestää sairaanhoitoa ja samalla koettaa vaikuttaa siihen, että sodankäyntitapa tulisi inhimillisemmäksi, Siihen meidän puoleltamme tietysti vastattiin suurella kiitoksella. Mutta siihen loppuivatkin yhtymäkohdat.

Heidän otettuaan puheeksi rauhantekomahdollisuudet kävi ilmi, että heidän mielestään olisi myönnettävä amnestia kaikille muille paitsi murhamiehille ja varsinaisille rikollisille.

Me selitimme, että johtajiin ja aktiivisesti s.o. aseellisesti mukana olleihin nähden amnestia ei voisi olla annettavissa. Teroitimme samalla sitä, että me, yhtä vähän kuin muutkaan porvarilliset tällä puolen rintaman, emme voi ottaa mitään rauhan alotetta, vaan ovat kaikki välitysyritykset esitettävät Mannerheimille, jo siitäkin syystä, että täältä päin lähtenyttä sovittelualotetta voitaisiin selittää yritykseksi pelastaa oma henkemme. Kysymystä amnestiasta ja uudesta hallitusmuodosta he olivat ajatelleet ratkaistavaksi yleisellä kansanäänestyksellä. Sen mukaan olisi siis tehtävä rauha ensin, nähtävästi ilman mitään ehtoja, ja jätettävä ne sitten kansanäänestyksen saneltaviksi — tuntui ilmeisesti, että tämä oli täkäläisten toverien inspiroimaa. Kansanäänestystä odottaessa kaikki syylliset voisivat kulkea vapaina kukaties kuinka kauan rankaisematta.

Ruotsalaiset näyttivät olevan erikoisesti huolissaan tulevien kenttäoikeuksien oikeudenkäytöstä. Emme tietysti voineet muiden puolesta antaa mitään takeita, vaikka lausuimmekin omasta puolestamme, ettemme hyväksy mitään kostotoimenpiteitä. Se meidän puolestamme myöskin lausuttiin, että katsoimme välttämättömäksi suuria reformeja kapinan päätyttyä.

Nimitys "kapina" ei heitä muuten näyttänyt miellyttävän, vaan oli tämä säännöllistä kansalaissotaa tai ainakin vallankumousta. En huomannut heissä erikoista paheksumista sen johdosta, että venäläiset olivat mukana.

Ruotsalaisille oli kaikesta päättäen syötetty kaikenlaista, m.m. että porvarillisilla olisi aikomus voitettuaan panna toimeen taantumuksellinen vallankaappaus. Samoin olivat he nähtävästi siinä käsityksessä, että vallankumoukseen oli ollut pakko ryhtyä sellaisen kaappauksen pelossa. Vakuutimme, että sellaisesta ei ole ollut eikä tulisi olemaan kysymystäkään. Meidän täytyi myöskin kumota, en tiedä sitten millä menestyksellä, tuo aina uudistuva valhe, että hallitus aikoja ennen vallankumouksen puhkeamista oli lähettänyt elintarpeita Pohjanmaalle ja että aseita oli lähetetty elintarpeiden nimellä, y.m.s.

Heidän puheistaan kävi ilmi, että kapinan johtajat olivat olleet pakotetut siihen vasten tahtoaan, etteivät he henkensä menettämisen uhallakaan olleet voineet olla siihen liittymättä. Se tuotiin esiin kuin jonkinlaisena lieventävänä asianhaarana heidän suhteensa. Siihen huomautettiin meidän puoleltamme, että siinä tapauksessa, jos sellainen vaara heitä todella uhkasi, olisi ollut komeampaa sitä uhmata antamalla vaikka oma henkensä kuin ostaa sen säilyminen tuhansien muiden hengellä.

Kun kuvaavana esimerkkinä siitä, millaisten sosialistien kanssa tässä maassa oltiin tekemisissä, kerrottiin, että punakaarti jo ennen kapinan alkamista oli ajanut sosiaalihallituksen sen huoneustosta ja tehnyt siitä itselleen kasarmin, näytti se melkoisesti selventävän heille kysymystä sen järjestysvallan aikaansaamisen tarpeellisuudesta, mihin hallitus ennen kapinaa, oli ryhtynyt. Meidän vastauksemme summa siitä, millä ehdoilla rauha voisi solmeutua, oli palautuminen status quo'hon, tilaan ennen kapinaa, sekä mahdollisimman laaja amnestia.

Tapaamisemme jäi tietysti tuloksettomaksi. Ruotsalaisten piti vielä samana iltana tavata kansanvaltuuskuntaa, mutta tuskinpa heidän välittelynsä sielläkään onnistuu paremmin.

Eräs heistä sadatteli Valpasta, joka oikeastaan on pääsyyllinen, mutta nyt on vetäytynyt syrjään ja luultavasti pääsee vapaaksi kaikesta vastuusta. Meidän puoleltamme vastattiin, että jos muut, niin kyllä hänkin aikanaan on saava ansaitun palkkansa.