*

Päät pystyyn!

Olen saanut käsiini myöskin toisen lehtisen samasta asiasta, jonka liitän tähän päiväkirjaani meikäläisten mielialoja kuvaavana asiakirjana:

Monistakaa! Levittäkää!

Päät pystyyn, Porvarit!

Meiltä rintamantakaisilta porvarillisilta vaaditaan tällä hetkellä, että pysymme alallamme, otamme vastaan sen, minkä kukin päivä tuo muassaan, ja rohkealla tulevaisuudenluottamuksella pidämme päämme pystyssä. Mutta tämä tehtävä näyttää käyvän joillekin ylivoimaiseksi.

Vai ettekö ole tavanneet noita, jotka käyvät kaduilla ja taloissa valittamassa: "eihän vapautuksesta mitään tule" — — — "eihän kenraali Mannerheim saa mitään aikaan" — — — "eihän porvarillisilla ole miehiä eikä aseita" — — —?

Sellaiset henkilöt kylvävät ihmisten mieliin masennuksen myrkkyä hetkellä, jolloin ensi sijassa ja ennen muuta kysytään rohkeaa luottamusta ja tyyntä odottamista.

    Mutta eikö sitten totuutta ole katsottava avoimesti silmiin?
    Onko siitä apua, että oloja kuvitellaan toisenlaisiksi kuin ne
    ovat?

Totuutta juuri on katsottava avoimesti silmiin. Tehkäämme juuri sitä. Kieltämätön totuus on,

että kenraali Mannerheim, joka tuli hallituksen järjestyksen ylläpitämiseksi keräämien joukkojen päälliköksi puolitoista viikkoa ennen kapinan alkua, on saanut pystyyn todellisen sotaväen;

että tälle sotaväelle on saatu huomattavat määrät ampuma-aseita ja -tarpeita,

että tämä sotaväki on puhdistanut kapinallisista sen osan Suomea, mikä on Porin, Tampereen, Mäntyharjun ja Viipurin pohjoispuolella;

että tämä sotaväki on loistavasti torjunut kaikki suomalaisten ja venäläisten punaisten yritykset murtaa sen rintaman, tuottaen punaisille raskaita tappioita;

    että tämä sotaväki on valmis tekemään hyökkäyksensä Etelä-Suomen
    vapauttamiseksi punaisten hirmuvallasta, niin pian kuin oikea
    aika siihen tulee, ja päällikkö sen johdosta antaa käskynsä.

Mitä on sanottava, kun sellaiset henkilöt, joilta ei muuta vaadita, kuin että he pysyvät alallansa, käyvät taloissa selittämässä, että tämä kaikki ei ole mitään — — —?

Otettakoon vielä huomioon, että porvarilliset — eduskunnan enemmistö ja hallitus eivät olleet millään tavoin valmistautuneet kansalaissotaan; oli vain ryhdytty toimenpiteisiin — riittämättömiin — siinä tarkoituksessa, että voitaisiin estää venäläisten väkivaltaisuuksia, kun he poistuisivat täältä, sekä sellaisten epäjärjestysten uusiutumisesta kuin Turussa y.m. sattuneiden;

että sitä vastoin punaiset kaartit sitten marraskuun kapinan olivat valmistaneet vallankaappausta ja siinä tarkoituksessa hankkineet aseita (Rahjan lähetykset!) ja tehneet liittosopimuksia.

Kun ottaa tämän kaiken huomioon, on sanottava, että maamme vapauden puolustajat, kenraali Mannerheimin johdolla, tähän asti ovat loistavasti täyttäneet tehtävänsä.

Eihän ole syytä epäillä, etteivät he kaikella tarmolla suorittaisi tehtäväänsä loppuun, kunhan emme me rintamantakaiset porvarit siihen häiritsevästi sekaannu.

Mutta siinä se vaara onkin!

Kaikki täältä päin, välillisesti tai välittömästi, annetut kehoitukset jouduttaa ratkaisua voivat vain tuottaa turmiota. Me emme voi arvostella, milloin ratkaisun oikea hetki on tullut. Me emme ollenkaan tunne niitä seikkoja — sotilaallisia — enempää kuin poliittisiakaan — jotka sen määräävät. Sen vain näemme, että ulkopoliittinen asema on tänä odotuksen aikana muodostunut meille verrattomasti edullisemmaksi kuin olemme uskaltaneet toivoakaan. Venäjän bolsheviikkihallituksen on ollut pakko allekirjoittaa rauhansopimus, joka kieltää sitä millään tavoin avustamasta meidän punaisiamme. Bolshevismin päivät näyttävät jo Venäjälläkin olevan luetut; muualla maailmassa sosialistien suuri enemmistö, porvarillisista puhumattakaan, jyrkästi tuomitsee heidän hirmupolitiikkansa. Suomi ei heidän valtaansa jää — ellei sitä siihen saata suhteellisesti rauhassa elävien porvarien kärsivällisyyden ja rohkean luottamuksen puute.

Päät pystyyn siis, porvarit! Rintaman tälle ja tuolle puolelle levitköön tieto, että kyllä me kestämme, vaikkapa kauemminkin. Kansamme käy nyt etujoukon taistelua eurooppalaisen oikeusjärjestyksen ja kultuurin puolesta aasialaista mielivaltaa ja barbariaa vastaan. Siinä taistelussa älkööt ainakaan ensiksi sortuko Etelä-Suomen porvarilliset.