*

'Suomen vapaalle kansalle.

Te huudatte meitä hädässänne. Me tulemme ystävinä auttamaan teitä hädässänne murhaajalaumoja vastaan, jotka hävittävät järjestyksen, lain ja vapauden teidän maassanne. Meitä käskee siihen ihmisrakkauden ääni. Emme tule valloittajina emmekä tahdo omistaa itsellemme palaakaan kalliin isänmaanne alueesta, emme myöskään aio sekaantua sisäisiin puoluetaisteluihinne. Luottakaa siis meihin. Eteenpäin kansanne vapauttamiseksi!

Saksalaisten Suomen joukkojen ylipäällikkö von der Goltz.

Huhtikuussa 1918.'

Siinä on nyt venäläisille nimi ja allekirjoitus, jota he kaipasivat. Tervehdys on kirjoitettu ruotsiksi. Suomensin sen siitä. Käteni vapisi ensin, vakaantui sitten riemuisaan kulkuun. Enkä välitä huolehtia huomisesta. Tuli mikä tuli, kunhan kerran tuli tästä loppu. En tahdo nyt uskoa mitään entisistä pahoista aavistuksista. Ei tule verta vuotamaan enemmän, kuin on kaikkein välttämättömintä. Punaiset toivottavasti antautuvat ensimäisen laukauksen jälkeen. Järjestyksen palauttaja saapuu tyynesti kuin Berliinin tottunut poliisi, saartaa, sanoo: "kädet ylös!" Kädet nousevat ylös. Metelöitsijät viedään poliisiasemalle, siellä pidetään lyhyt tutkinto, nimet merkitään, saatte mennä, saapukaa silloin ja silloin oikeuteen vastaamaan omien viranomaistenne edessä. Käännös ympäri, mars!

Ja sitten saksalainen varmuuden vuoksi patrulloi muutaman ajan. Mannerheim saapuu, eduskunta kokoontuu, paraateja, juhlia, kukkia, veljeytymistä — hyvästi! Kiitos! Kyllä me nyt jo hoidamme itse itsemme.

Kevät tulee, muuttolinnut saapuu. Sitten kokoon kampsuni ja olen parin viikon päästä Viitasaarella ongella. Ja kaikki oli vain pahaa unta. Oliko?