*

"Tuho on ovella."

Tähän päätin aamupäivällä. Saapui tämän illan "työmies". Siinä toteaa Rantamala, että lopullinen tuho jo on tullut. "Tuho on ovella", sillä Saksa on ovella, vihollinen aivan muulien edessä. Ja se on tullut myöskin sikäli, että anarkismi verisine julmuuksineen "hiipii vallankumouksen liepeillä." Nyt se on sanottu ja nyt sen tietävät myöskin "Työmiehen" lukijat, jos ymmärtävät, mitä lukevat. Hiukan ihmetyttää, että "Työmies" taistelun viimeisessä vaiheessa päästää julkisuuteen niin lamauttavan tiedon. Olisiko se jotain Valppaan toistaiseksi käsittämätöntä taktiikkaa?

Kirjoitus on muuten omansa herättämään sekavia tunteita meissäkin, jotka odotamme tänne saksalaisia pelastajinamme. Rantamala, tietystikin omissa tarkoituksissaan, maalaa pirun seinälle niin räikein värein, kuin se hänelle suinkin on mahdollista. Mutta hänen purkauksissaan on sekä nykyistä totta että näkemystä tulevaisuuteen, jota ei voi aivan olkapäitään kohauttaenkaan sivuuttaa.

"Maailmassa on", kirjoittaa hän, "hyvin paljon, jopa aivan tuoreita esimerkkejä siitä, kuinka joku suuri kansa on alkanut toisen kansan valloituksen juuri siten, kuin Saksa nyt alkoi Suomen valloituksen. Johan Rooman maailmanvalta käytti ajoittain samantapaista menettelyä, s.o. hankki valloitettavassa maassa joitain poliittisia tai taloudellisia oikeuksia ja käytti sitten niitä oikeuksiansa hyväkseen kehittääkseen valtaustansa ensin rauhallisesti ja lopulta niiden oikeuksiensa turvaamisen nimessä sekaantui kansan asioihin asevoimalla, päättäen siten valtauksen. Aivan samaa tietä on myös Englanti toteuttanut esim. Intian orjuutuksen. Saapuihan Intiaan Englannin valtauksen edelläkävijänä n.s. englantilainen Itä-Intian Kauppakomppania, joka laski Intiassa Englannin vallan perustuksen rauhallisilla keinoilla, provoseerasi lopulta kapinan ja niin toimitti Englannille näennäisesti oikeutetun tilaisuuden lähettää aseellisen voiman tuon Kauppakomppaniansa oikeuksien valvonnan nimellä päättämään valtauksen täydellisesti."

Lueteltuaan useita muita samantapaisia esimerkkejä ja sovittaen niitä tietystikin hyvin väritetysti ja omalta kannaltaan Suomen asemaan hän lopulta kysyy: "Missä on apu?", ja vastaa: "Vielä eivät ole viimeiset sanat sanotut. Vieläkin voisivat esim. kansainväliset sanat ja varsinkin köyhälistön sanat nousta yläpuolelle Saksan sanojen. Poliittiset, uudet konstellatsionit ovat aina ja loppumattomasti tarjolla. Ehkä ei tarvittaisi mitään äärimmäistä. Yleensähän maailmassa silloin, kun vihollinen ja tuho on ovella, ovat sovinnon sanat helpot. Ne aivan rukoilevat päästä sisälle. Muinoinen Rooma haki kaupungista tyytymättöminä poistuvia plebeijiänsä takaisin suostumalla niiden vaatimuksiin. Kun muinoin tuho uhkasi, niin Unkarin kuningatar Maria Teresia lapsi sylissä kääntyi Unkarin magnaattien puoleen, vetosi niiden sydämiin ja ne toivat avun. Ei vielä monta kuukautta sitten täällä Ad interim-lehden miehet tekivät omalta osaltansa kaikkensa estääksensä Saksan hegemonian valtaan pääsyn. Missä ovat ne Ad interim-lehden miehet nyt? Niiden miesten joukossa oli muutamia naisiakin. Missä on heidän joukossansa nyt se Maria Teresia, jonka sydän kuulisi hätäkellojen hiljaisen soinnin ja joka silmät kyyneleisinä astuisi omiensa eteen ilmoittamaan: saksalainen valta on muulien edessä, tuho on ovella tulossa. Isänmaan nimessä siis oikeutta plebeijeille!"

Jos Ad interim'in miehet tätä nykyä voisivat saada äänensä kuuluville, niin he luultavasti vastaisivat, että he eivät enää mahda mitään, jos tahtoisivatkin. Hukkuvan täytyy tarttua siihen pelastusrenkaaseen, jonka hänelle heittää kuka tahansa, joka on hänen hätähuutonsa kuullut. Ne, jotka nyt parkuvat tuosta tulevasta "tuhosta", ovat itse pakottaneet sen tulemaan — jos se nyt sitten on tuho.