*

Uhataan pärttylinyöllä.

Meitä nähtävästi tällä hetkellä, punaisen vallan lopun lähestyessä, uhkaa vakava vaara anarkististen ainesten puolelta. Viime yönä ja tänään on kuulunut kaupungilta alinomaista ampumista. Kerrotaan, että ryssät ja punaiset tappelevat keskenään aseista ja muista tavaroista, joita nuo tahtovat viedä ja nämä pidättää. Toisten arvelujen mukaan he vain "juhlivat" vallankumouksensa vuosipäivää.

On myöskin jo kauan kiertänyt huhuja, että anarkistien pääkalloklubi Katajanokalla ryhtyisi käymään täällä porvaristoa vastaan samaa sotaa kuin Venäjälläkin, tappamalla ja ryöstämällä. Näinä päivinä on tilanne siinä suhteessa nähtävästi hyvinkin täpärällä, siitäkin päättäen, mitä porua punaiset itse pitävät siitä. Heidän päällikkönsä (Haapalainen, Wesley, Nyqvist ja Talvio) heittäytyivät miltei polvilleen venäläisten toverien, matruusien ja sotilaiden, eteen, rukoillen heitä muodostamaan "rintamaa anarkismia vastaan". Suuri vaara, anarkian vaara uhkaa! Tämä vaara kasvaa kuin ohdakkeet nisupellossa. Elkää salliko rikollista toimintaa enemmän kuin mekään! On sattunut — valitettava kyllä — tapauksia, jolloin epäjärjestyksen tai erehdysten tähden ovat joutuneet kärsimään myös venäläiset toverit. Mutta elkää niiden tähden antako katkeroittaa mieltänne j.n.e.

Näin ruikuttavat vain ne, joilla ei ole mitään muita keinoja käytettävänään. Punakaartin johto ja Helsingin järjestyslaitos eivät siis kykene torjumaan hävityksen vaaraa ja ylläpitämään järjestystä millään muilla keinoilla kuin pyytämällä anteeksi, että heidän on täytynyt sitä tehdä. Kurjempaa kuvaa niistä kehutuista vallankumouksen suurista saavutuksista tuskin voi antaa, kuin minkä asianomaiset itse antavat.

Tämänpäiväinen "Vapaa Sana" kirjoittaa tämän johdosta:

"Puhumattakaan siitä, että koko 'työväen vallankumous' ei ole mitään muuta kuin puhdasta anarkiaa, on vielä piirejä, jotka kaikesta päättäen katsovat nyt sen hetken koittaneen, jolloin on ryhdyttävä toteuttamaan köyhälistön lopullista vapauttamista kaikista sitä rajoittavista siteistä, m.m. niistä esteistä, joita sille asettaa yksityinen omistusoikeus. Ne hätääntyneet julistukset, joita petturihallituksen molemmat jalot äänenkannattajat sisältävät 'anarkiaa' vastaan, osoittavat, että kysymyksessä ei ole mikään vähäpätöinen asia, vaan virtaus, joka on punaisille mitä huolestuttavin. Kaikesta käy ilmi sen olevan alkujaan lähtöisin sieltä, mistä punikeillemme muutenkin kaikki hyvä tulee, nimittäin venäläisten keskuudesta. Ne tuhkatiheään tapahtuvat laukaustenvaihdot Helsingin kaduilla, joita useampana iltana on kuultu, ovat ensimmäisiä todistuksia siitä 'sydämellisestä' suhteesta, joka nyttemmin vallitsee punikkien ja tavaritsien välillä. Katsoen siihen kokemukseen, mikä tällaisista roistoväen liikehtimisistä on, voi tyynesti sanoa, että ennenkuin tämä nykyinen leikki on kokonaisuudessaan ohi, punaiset petturit ovat sangen tiukasti toistensa kimpussa."

"Samaan aikaan kuin parutaan anarkiaa vastaan toisella palstalla, kiihoitetaan toisella taas mitä kauheimpiin tekoihin. Voiton siinä suhteessa vei 'Työmies', jossa kirjailija Irmari Rantamala mitä kavalimmalla tavalla, apunaan herra Aarne Orjatsalon valheet, kiihoitti Helsingin roskaväkeä panemaan säätyläisnaisten keskuudessa toimeen 'pärttylinyön' näytelmän. Mitään takeita siitä, ettei tämä kiihoitus kanna hedelmää, ei tietysti ole, mutta paatuneimmankin luulisi sentään ajattelevan, mitä tuollainen teko Suomen 'työväelle' lopuksikin maksaisi".

Lehti kehoittaa kaikkia kunnon ihmisiä iltaisin noudattamaan varovaisuutta ja sulkemaan tarkoin ovensa. Kun punaisten hirmuvalta lähenee loppuansa, voivat ne ryhtyä epätoivon tekoihin, uusilla murhilla kaunistaakseen "vallankumouksensa" historiaa. "Kun taistelun päättyminen perinpohjaiseen ja tuhoisaan kukistumiseen on enää vain lyhyemmän ajan kysymys, täytyy meidän pitää hermomme lujina ja mielemme tyyninä sitä ihanaa hetkeä odotellessa."

En ollut tullut huomanneeksi Rantamalan yllämainittua kirjoitusta. Hain sen käsiini ja siinä on todella tuohon suuntaan menevä kehoitus, tai oikeastaan varoitus semmoiseen ryhtymisestä, mutta sittenkin oikeastaan kehoitus. Kirjoituksen nimenä on "Valkeat rosvot" ja aiheena on Orjatsalon väite, että valkoiset ovat muka ampuneet punaisen ristin merkillä varustettuja naisiakin.

"Missä on porvarillisten naisten ääni silloin, kun heidän miehensä ja poikansa ampuvat heidän sisariansa? Missä on niiden naisasiaa ajavien naisten sydän nyt, kun miehet ampuvat heidän viattomia, turvattomia ja aseettomia siskojansa silloinkin, kun ne tekevät rakkauden kauniita tekoja? Heiltä olisi kuitenkin riittänyt yksi ainoa sana. Jos he olisivat taisteluun lähtevälle pojallensa kuiskanneet: ole ritari ja sankari ja elä satuta kättäsi turvattomaan sisareesi, naiseen, niin se yksi ainoa kuiskaus olisi riittänyt jalostamaan nuorukaisen mielen. Nyt täytyy uskoa, että porvarillinen nainen on kuiskannut sotaan lähtevän poikansa korvaan aivan päinvastaisen neuvon ja siksi hiipivät eteemme tuhon pimeät aavistukset ja aaveet."

"Minä nimittäin luulen tuntevani ihmissydäntä, ihmispsykologiaa ja elämää jonkun verran ja siksi minä luulen, että porvarillinen äiti ja sisko, kuiskatessaan sotaan lähtevän korvaan alhaisen sanan, tai jättämällä sanomatta sen jalostavan sanan, joka naisen suusta tulleena aina puhdistaa ja jalostaa miehen, huusi yllensä varman ja verisen tuhon. Älköön nimittäin luultako, että mitkään inhimilliset varoitukset riittävät enää sitten, jos miesten mielet valtaa raivo nähdessään viattomien, parhaitten, uhrautuvaisten sisariensa veren vuotavan kylmälle hangelle. Minä tahtoisin kyllä niille, joiden riveihin minä nyt, kuten jokainen meikäläinen, tulen kuulumaan hirsipuuhun ja sydämeni viimeiseen veripisaraan asti, huutaa: säälikää porvarillista naista! Minä olen valmis asettumaan hetken tultua sen porvarillisen naisen ovelle suojelemaan sitä viimeiseen veripisaraani asti kostolta, mutta minä myös en liioittele omia voimiani. Minä tiedän, että jos hetket tulevat, niin silloin lakkaa minun ja jokaisen muun yksityisen sanoilta voima ja hartaimmiltakin rukouksilta teho, ja totisesti, se muistakaa, astuvat silloin lukemattomat porvarillisen yläluokan naiset yhtenä päivänä manalaan."

"Jos siis, te porvariston naiset, kuiskasitte poikienne korvaan sen raaistuttavan sanan, jota ei barbaarinkaan äiti sotaan lähtevän poikansa korvaan kuiskaa, niin muistakaa, että sillä hetkellä istahti huoneenne harjalle tuho. Muistakaa yötä ja päivää, että te miltei kaikki olette nykyjään alttiina niiden äärimmilleen katkeroittuneiden, rosvotuiden miesten jalomieliselle armolle, joiden parhaita, jaloimpia tyttäriä ampumaan olette poikanne lähettäneet, ja jos kerran turma astuu ovillenne, jos yllenne lyö ehkä keskellä kirkasta päivää Pärttylinyön pimeys, niin työläistyttäriä teurastamaan lähteneiden poikienne miekat ovat liika lyhyet ulottuakseen teitä pelastamaan."