*

Tulevat kieliolot.

Millaisiksi viralliset kieliolot meidän maassamme muodostuisivat, jos kansanvaltuuskunta pääsisi niitä pitemmälle järjestämään, selviää eräästä pienestä enteestä. Liikenneasiain valtuutettu Emil Elo ja puhelinlaitoksen ylivalvoja Arthur Hellman määräävät, että sen jälkeen kun venäläiset joukot ovat siirtyneet pois, ei ole enään tarpeellista, että venäläisiä sotilaskomissarioita oleilee puhelinasemilla. Koska maassamme oleilee sangen suuri venäläinen siirtokunta, joka ei taida maamme kieltä, on puhelinasemain huolehdittava siitä, että niillä kaikkina vuorokauden aikoina on venäjänkielentaitoisia puhelinyhdistäjiä.

Niin kauan kuin Suomessa on venäläisiä, täytyy heitä siis palvella heidän omalla kielellään. Saatuaan omakielisen _sanan_vaihdon viralliseksi vaativat he tietysti siksi myöskin _kirjeen_vaihdon, mikä tietysti myönnetään, koska heille on myönnetty kaikki muutkin kansalaisoikeudet.

Lienevätköhän venäläiset joukot muuten todella jo siirtyneet täältä pois? Satama on yhä laivoja täynnä ja musta- ja harmaatakkeja liikkuu edelleen kaupungilla.

Tähän saakka on saanut liikkua kadulla klo 9:ään illalla, tästä lähtien vain 8:aan. Ylihuomisesta alkaen suletaan kaikki yksityiset puhelimet. — Nämä määräykset vaikuttavat yhtä virkistävästi kuin "kyyhkyset". Niitä ei ole tässä näkynytkään taas pitkään aikaan. Mutta luultavasti tuli rukinsija jo katsotuksi.

Share on Twitter Share on Facebook