*

Saksalaisia risteilijöitä nähty.

Eräs meriupseeri on kuulema kertonut, että Suomenlahdella jossain, Helsingin kohdalla, olisi nähty neljä saksalaista risteilijää, joista yhden nimi on "Mainz".

Pitkänäperjantaina 29 p:nä maaliskuuta.

Godenhjelmien kylvämä sienten.

Tänään, pitkänäperjantaina, avaa eräs kirjoittaja M. P. kirjoituksessa "Ennen ja nyt" "Tiedonantajassa" monia mietteitä herättäviä perspektiivejä menneisyyteen, katsoessaan sitä nykytapahtumien valossa.

"Viime sunnuntaina tulin", kirjoittaa hän, "Helsingissä kulkeneeksi pitkin Ludviginkatua, Tultuani talon n:o 8 kohdalle näin siinä sijainneen vanhan puurakennuksen olevan puretun, ainoastaan kivijalka oli enää jälellä. Rakennuksen näkeminen raunioina sai minut pysähtymään. Kuinka monta muistoa siihen liittyi, kuinka monta ajatusta se toi mieleen! Tuossa kadonneessa rakennuksessahan oli ollut Godenhjelm-puolisoiden koti, se lämmin liesi, josta valoa ja rakkautta oli virrannut maamme tietoa kaipaavalle, kovaosaiselle suomalaiselle väestölle. Muistin, kuinka nuo molemmat manalle menneet henkilöt olivat Helsingissä opettaneet tiedon alkeita työväestölle aikana, jolloin ei vielä ollut maassamme kansakouluja eikä opettajaseminaareja. Muistin, kuinka he olivat työskennelleet kirjallisuuden alalla valistusta levittäen, kuinka he olivat mukana suomalaista tyttökoulua perustamassa, kuinka se heidän vaalimanaan kasvoi ja varttui levittäen tietoja ja sivistystä laajoihin piireihin. Muistin aikoja, jolloin Suomessa ei ollut kuin neljä sivistynyttä perhettä, joissa suomi oli kotikielenä, ja heidän perheensä, heidän kotinsa oli yksi näistä. — Nyt oli se siinä edessäni raunioina, mutta mitä siitä — tämän kodin asukkaat olivat suorittaneet tehtävän, jonka vaikutukset eivät katoa, vaan kantavat kauas tulevaisuuteen tuoden kansallemme siunausta."

"Näin ajattelin, nyökkäsin päätäni vanhalle talolle jäähyväisiksi ja jatkoin matkaani. Olin niin ajatuksiini vaipuneena, että tuskin huomasin väkijoukkoa, joka oli keräytynyt lähellä olevan Erottajatorin kulmaan. Jouduttuani sen keskelle, huomasin kaikkien silmäin olevan luotuina Bulevardinkadulle päin, josta juuri alkoi tulla näkyviin ruumissaattue niin pitkän pitkä — valkoisia arkkuja, arkkuja, joissa lepäsi nuoruutensa ja miehuutensa parhaassa voimassa kaatuneita kansalaisiamme. Ja mikä oli heille surman tuottanut? Toisen kansalaisen murha-ase. Nuo vainajat, jotka siinä viimeiseen lepoon saatettiin, ne olivat työläisiä, ja ne, jotka heidät olivat surmanneet, ne olivat maamme parempiosaiset, maamme sivistyneeseen yläluokkaan kuuluvat henkilöt. Jäin kuin jähmettyneenä seisomaan paikalleni. Tämäkö oli se siunaus, joka oli koituva kansallemme, kun tiedon valo pääsisi leviämään kansan syviin kerroksiin?"

"Oi, te vanhat, jotka tiedon siemeniä kansaan levititte, ettekö ymmärtäneet, että tiedon puun hedelmä antaa ymmärrystä, että kerran tulee hetki, jolloin niiden silmät, jotka siitä hedelmästä ovat syöneet, aukenevat ja he tulevat astumaan teidän eteenne sanoen: Antakaa meille enemmän tietoa, antakaa meidän päästä tiedon lähteiden luo. Elkää ravitko meitä henkisesti ja ruumiillisesti niillä muruilla, jotka rikkaiden pöydiltä putoavat, vaan antakaa meidän istua samojen pöytien ääreen, joiden ääressä itse istutte ja jossa nälkää ja janoa kärsivä sielumme ja ruumiimme voi tulla ravituksi."

"Nyt on se hetki tullut, jolloin Suomen työväestö valveutuneena ja itsetietoisena on astunut etuoikeutetun yläluokan eteen nuo sanat huulillaan. Ja tällä yläluokalla, tällä sivistyneellä säädyllä, tällä entisellä valistuksen levittäjällä ei ole ollut muuta vastausta antaa kuin surman isku. Veriin asti kurittajana, tappajana esiintyy nyt tuo entinen ystävä. Ja tätä teloittajan tointa harjoittaessaan puhuu hän kerskaten uskonnollisuudestaan ja kristillisyydestään. Eikö huomaa hän, kuinka kaukana hänen menettelynsä on siitä opista, jota hän tunnustaa?"

"Pois murha-aseet! Luopukaa, te elämän kukkuloilla eläjät, itsekkäistä pyyteistänne ja luokkaeduistanne, lyökää veljen käsi työläiselle, kansalaisellenne ja ihmisveljellenne, tuokaa tietonne ja sivistyksenne niinkuin edelläkävijänne kansan vainiolle, ja se vainio on kasvava viljaa, joka riittää henkiseksi ja ruumiilliseksi ravinnoksi jokaiselle työtä tekevälle Suomen kansalaiselle."

Tämmöisiin mietteisiin hän johtuu, tuo vanha sosialisti. Sen kiitoksen hän antaa noille kahdelle vanhalle. Kiittää kyllä ohimennen siitä, mitä on saanut, mutta vaatii samassa enemmän, paneepa miltei heidän syykseen sen, missä nyt ollaan. Kiittämättömyys tietysti on aina maailman palkka. Moni lapsikin syyttää vanhempiaan siitä, mitä ei ole saanut, muistamatta, mitä on saanut. Monesta laiminlyömisestä kai vanhoja suomenmielisiä esityöntekijöitä, samoin kuin heidän työnsä jatkajiakin, voitaneen moittia. Mutta syyttää heitä ja meitä siitä, että kansan valistamiseksi ei olisi tehty kaikkea, enemmänkin kuin mitä kohtuudella voidaan vaatia, se on väärin. Kyllä tässä maassa ainakin Godenhjelmien työn tapaista työtä on koetettu suorittaa hengästyksiin, uupumukseen asti, sekä yksilöllistä että yleistä, ettei sen suorittajia ainakaan pitäisi syyttää punakapinan syntymisestä. Ei ole syy kansanvalistuksen antajain, vaan sen ottajain. "Valistusta" on annettu yhtäkkiä ehkä liian paljonkin, jotta sitä olisi jaksettu sulattaa. Mutta ne valistajat eivät ole Godenhjelmien työn jatkajia, vaan sen tukehduttajia. Godenhjelmien hyvän hengen vako on kasvanut rikkaruohoa, jota siihen pahat henget ovat kylväneet. Murha-aseet eivät olleet heidän eivätkä he ole sodan uhreista missään vastuussa.

Tämänlaisia mietteitä olisi heidän talonsa, vanhan valonahjon, sijan näkemisen pitänyt herättää, talon, joka purettiin uuden valonahjon rakentamiseksi sijalle.

Sillä sijalle oli määrä kohottaa uusi talo Helsingin Sanomille, jonka kapinalliset ensiksi valtasivat ja jossa väkivalloin painetaan "Tiedonantajaa", kapinallisten ja suomalaisen sivistyksen suurimpain vihollisten pää-äänenkannattajaa. Jos Godenhjelmien elämäntyön riittämättömyyttä vaikeroidaan, olisi osoitteen pitänyt olla kokonaan toinen, olisi ollut sanottava: Noin ne vanhat opettivat oikein, näin me lapset käytimme sitä väärin.