*

Minä vain paikkaisin.

Voitaneenko mitään oikeastaan uudesta rakentaa? Eikö tässä maailmassa sittenkin rakennettane uutta oikeastaan vain paikkaamalla. Mistä repeää tai kuluu, siihen ommellaan uutta. Riippuu siitä, miten paikka pannaan, kuromallako vai huolellisesti ompelemalla. Sillä lailla uudistuu vanha ja paikattu on usein lujempi kuin kokonaan uusittu. Pienillä kansoilla ei ole varaa rynnätä mullistelevasti uusimaan olojaan, enemmän kuin köyhällä on varaa teettää uusi takki, ennenkuin vanhasta ei enää tule paikatenkaan kalua. Niin on täällä meillä tehty ja on tehtävä. Näen yhtäkkiä edessäni äitini, joka maata pannessani jäi parsimaan lastensa vaatteita. Kun heräsin aamulla, oli hän vielä siinä. Kai hän oli käväissyt levollakin, pannen myöhään maata ja nousten varhain, paikaten ja parsien, ja saaden urakkansa täytetyksi, lapsilauman vaatteiden repeämät korjatuksi. Sillä lailla siihen aikaan ylipäänsä kaikilla tavoin Suomea, sitä vanhaa Suomea, ylläpidettiin. Nyt tätä uutta Suomea rakennetaan niin, että repaleet saa takapuolesta roikkua, kunnes uudet housut saadaan vaattureissa ommeltua ja rässättyä — mutta ennenkuin ne sieltä saadaan, täytyy esiintyä sansculotteina, housuttomina, ja sitä aikaa on tämä tänäinen. Joka oli todistettava — en tiedä sitten, kuinka sitovasti syrjäisille, mutta ainakin minulle itselleni, oman luonteeni mukaisesti, on asia selvä.