XVII.

Marja on rannassa venheen luona niemessä, ison kiven kupeessa, kyyryllään kuin piilossa, nukkuva lapsi sylissä, kolkolla rannalla, johon autiolta saarettomalta selältä loiskii kolean luoteisen laine. Harva ruohikko huojahtelee ja rantalepikko sihahtelee milloin hiljemmin, milloin kovemmin. Koski kohisee umpinaisesti lahden pohjasta.

Juha tulee rantaa myöten, kiivaasti, kompastellen väliin. Nähtyään venheen rientää hän sitä kohti. On hirveän näköinen, avopäin, lakki kädessä.

Nyt se minut tappaa—ja tappakoon. Kun ei lasta tappaisi…

Mutta Juhan tullessa lähemmä näkeekin Marja hänen kasvoillaan vain pohjattoman uupumuksen ilmeen. Huoahtaen hän istahtaa kaatuneen puun rungolle, kasvot kalseina, hiukset märkinä, otsa hikeä tippuen, leuka veltosti riippuen.

—Anna minulle anteeksi, jos saatat, sanoo Marja.

—Anteeksi… Sen äänessä on avuton, epätoivoinen raukeus, joka Marjan korvassa kuulostaa niinkuin: mitäpä se siitä enää paranee, jos annankin.

Sitten sanoo Juha, kuin itsekseen, yhä eteensä tuijottaen, ääni yhtä sammuksissa kuin katse:

—Sinua ei vietykään väkisin?

—Ei.

—Ei tehty väkivaltaa?

—Ei.

—Menit mielelläsi?

Marja ei vastannut.

—Mikset sanonut sitä minulle ennen?

—En uskaltanut.

Nyt se sen tunnustaa, kun ei voi eikä tarvitse kieltää.

—Minua kuolevaksi toivoit?

Marja ei saanut vastatuksi. Häntä alkoi tempoa nikotus sydänalasta kurkkuun… Se siis tunnustaa senkin? Olisi kieltänyt edes sen—vaikka olikin totta.

Juha nousi rajusti, työnnälti venheen vesille, niin että airot ja istuimet romahtelivat ja hyppivät ja hän itse lyykähti polvilleen työntönsä vauhdista.

—Astu venheeseen! käski hän tuimasti. Marjasta näytti, että ilme Juhan silmissä taas oli hurja, julma. Hänen kasvonsa olivat lennähtäneet punaisiksi hiusmartoa myöten. Marjan oli vallannut mieletön kauhu ja tietämättä, mitä teki, hän huusi:

—En minä tule! Sinä hukutat meidät!

—En minä teitä hukuta … sanoi Juha hiljaa vaikeroiden kuin kauan sairastanut, kasvot taas velttoina, silmät painuen hetkeksi kiinni.

—Minnekä me lähdetään? kysyi Marja arasti.

—Kotiin päin kai—vai tahdotko jäädä tänne … sitä hoitamaan?

—En, en, Juha—lähdetään vain—en minä ole sinua kuolevaksi toivonut.

Juha viittasi kädellään, niinkuin: elä sinä … kyllä minä … ei se siitä enää parane.

Marja astui venheeseen ja aikoi mennä perään.

—Rupea kokkaan, niin on parempi lapsen kanssa.

Itse asettui hän alahangoille soutamaan. Marja pani lapsen kokkaan ja tarttui airoihin.

—Anna olla, kyllä minä soudan.

Hän käänsi venheen koskea kohti, josta ajautui vaahtopalloja virran mukana. Hän souti, täytyen pian ponnistaa yhä kovemmin yhä kovenevassa vastavirrassa.

—Jos minä kuitenkin soudan.

—Anna olla.

Mutta häntä raukaisi yhä enemmän, ja hän huohotti kuin umpea vetävä hevonen… Enkö minä enää jaksakaan? Mikä minulta näin voimat vei?… Mitenkä minä nyt saan heidät ylös kaikista koskista ja vastavirroista? Minnekä ne joutuvat, jos minä kesken katkean? Hänen päätään huimasi kuin pyörtyvän. Airot vastasivat veteen kuin hyhmään, venhe ei näyttänyt liikahtavan paikaltaan; rannat seisoivat, vaikka vesi vilisi taapäin.

—Souda sitten sinäkin.

Marjan avulla päästiin ensimmäisestä nivasta ja tultiin suvantoon, jossa soutu kävi helpommin. Juha luuli soutavansa, mutta airot läpsähtelivät veteen kuin tottumattomalta, epävuoroon.

… Minä ruhjoin sen raajarikoksi. Minkä tähden minä iskin siltä poikki käden ja jalan? Eihän se ollut sen syy, että toinen lähti mielellään sen matkaan … saattoi pyrkiäkin… Ei jätä sukunsa häntä kostamatta, Karjalan parasta. Vainot siitä nostetaan… Kiusana minä vain tulen hänelle olemaan tästä lähin niinkuin tähänkin asti. Pelkää, että minä hukutan hänet ja hänen lapsensa. Se tulee sitä yöt päivät vapisemaan… Ei tule enää ehyttä elämästä… Toivoi se, toivoi se minua kuolevaksi. Ja saahan minua toivoakin, joka tämmöisiä teen vimmoissani. Syyttömän ruhjoin, hänen lapsensa isän. Isä kuin isä. Sille sai lapsen, ei minulle, ei kai milloinkaan tahtonutkaan minulle—eipä ei… Mutta saahan se talon…

Venhe kolahti rantaan kosken alla. Marja nousi lapsen kanssa maihin, Juha jäi istumaan tuhdolle kuin siihen unohtuneena, airot vedessä … saahan ne talon. Ei suku saa sitä siltä pois, kun sillä on rintapeillinen. Kaisakin sen tietää… Jäi vielä se ylin vaaranlaki kaskeamatta… Ka, kun ahdistaa henkeä… Ei nämä täältä ehkä heimolaisensa taloa hävitä, hyvää käymäpaikkaa… Jaksan minä, jaksan minä heidät ehkä pyhään mennessä sinne soutaa, kunhan tässä vähän huokaan… Vaan jos olisi jäänytkin mieluummin tänne omaansa hoitamaan…

Juha nousi vaivalloisesti, oli kompastua astuessaan maihin, otti hattunsa, käänsi sen nurin ja joi sillä vettä; pani sen nurin päähänsä ja seisoi jonkin aikaa koskea tarkastellen. Sitten alkoi hän hitaasti selvitellä vetoköyttä venheen kokassa.

Marja istui ylempänä rannalla viihdytellen lasta, joka oli alkanut itkeä kääreensä sisässä.

—Mitä se itkee?

—En tiedä … itkisikö rintaa.

—Anna sille… Ka, anna sille sitten rintaa.

—Enhän minä…

Marja päästeli kuitenkin lapsen huivista, jonka oli kääräissyt sen ympärille, ja viihdytteli sitä painaen syliinsä. Lapsi lakkasi itkemästä, hymähti, jokelsi, etsien rintaa suin, sormin, silmin—toisen lapsi, vieras, mustatukka, otsa Marjan, silmät Shemeikan…

Sille sai … minulle ei … eipä ei…

Juha oli pyörähtänyt pois, sysännyt venheen vesille, heittänyt nuoran olalleen ja alkanut astella kosken rantaa, vetäen venhettä perässään. Saatuaan sen putouksen päälle suvantoon veti hän venheen rantaan, nousi siihen ja alkoi perässä seisten sauvoa virtaa ylös.

Marja on lähtenyt mukana rantaa pitkin, noustakseen venheeseen suvannossa, ja auttaakseen sauvonnassa. Vaan näkyyhän tuo pääsevän yksinkin. Venhe nousee keveästi kiviä väistellen. Juhan selkä kumartuu ja oikenee yhä kiivaammin, vaikkei enää ole virrasta vastusta, niinkuin pyrkisi kiireesti pois, pakoon.—Eihän se vain menne ja jättäne meitä tänne? Jos se nyt sen sillä tavalla mietti? Ei, ei—!

Yhtäkkiä näkee Marja venheen pysähtyvän ja kokan ajautuvan korkealle, niinkuin kivelle. Juha painaa sauvoimellaan pohjaan, sysäten takaisin, mutta venhe ei liikahda, kallistuu vähän ja ottaa vettä sisäänsä. Se on nähtävästi kahden kiven pihdissä ja vesi painaa sitä perästä yhä lujemmalle niiden väliin. Nyt menee Juha kokkaan, iskee sauvoimen pohjaan ja koettaa laitaa vasten varovasti kammeten irtauttaa venettä. Sauvoin on tarttunut kiinni johonkin eikä lähde. Juha heittää sen siihen pystyyn ja astuu peremmäksi, horjahtaa, mutta ei kaadu. Menee uudelleen kokkaan, tarttuu taas sauvoimeen ja vääntää sitä rajusti. Se katkeaa, ja Juha hoipertuu tuhdolle, kädessä sauvoimen puolikas. Samassa irtautuu venhe, ja vesi alkaa sitä viedä.

Minkä tähden se ei tartu airoihin? Antaa mennä isoon putoukseen?—Juha! Juha! souda, minkä tähden sinä et souda?—Yhä kiihtyvää vauhtia kiitää venhe syrjittäin kuohuihin. Juha vain istuu paikallaan.—Voi onnetonta, se ei tahdokaan!—Marja juoksee niin lähelle kuin pääsee ja huitoo käsillään. Kun venhe on hänen kohdallaan putouksen jänteessä, heittää Juha, huomattuaan Marjan, sauvoimen pään veteen ja huiskauttaa kuin vastaukseksi kerran kaksi käsiään, niinkuin linnun lentoa matkien, huulilla älytön, ilmeetön hymy, hattu nurin päässä. Samassa kaatuu venhe, ja Juha suistuu putouksesta alas.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JUHA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE