XI.

Herättyään totesi Penttilä, että hänen »hiirensä» oli toimittanut hampaillaan voimaa valmiina oleville 50 tuhannelle sähkömoottorille ja odotti nyt lisätyötä.

Akkumulaattoritehdas sai valmiiksi vuorokaudessa 10 tuhatta patteria. Yksi lataaja ennätti täyttää pienempiä pattereja 8 1/2 kertaa sen määrän, mutta suurempia vain noin 1 1/2 kertaa. Vain kahta suuruutta tehtiin, jotta ei lajien erilaisuus tuottaisi hankaluutta enempää valmistettaessa kuin käytännössäkään.

»Suomi»-patentin tuotteita päätettiin laskea kauppaan joulukuun 15 p:nä. Sitä ennen tehtäisiin suurelle yleisölle mahdollisimman vähän selvää keksinnöstä. Amerikkalaisen mielipide, että on parempi tehdä reklaamia aluksi hyvin ja jatkuvasti hiljemmin, hyväksyttiin.

Yhtiön osakkaat pyysivät Penttilää jäämään Amerikkaan. Olisi yhdistetty vanha manner markkina-alueeseen. Palkkaa tarjouduttiin antamaan miljoona dollaria kuussa. Se oli summa, joka Suomen rahaksi muutettuna, ennen Penttilän dollarien sekaantumista markan kurssiin, olisi tehnyt pari miljoonaa markkaa päivältä. Penttilä ei suostunut. Kotimaa ja Europpa kangastelivat hänen työmaanaan. Kuitenkin siksi, kunnes patenttituotteet olivat lasketut yleisön käsiin, päätti hän jäädä Amerikkaan.

Tämä kaksi viikkoa oli hedelmällistä opin ja työtarmon saavuttamisaikaa. Penttilällä ei ollut enää varsinaista työtä omassa alassaan. Patterit säilyttivät kokeissa varauksen täydelleen. Lataaja toimi moitteettomasti. Työ, joka oli pantu sitoumuksen ehdoksi, oli suoritettu.

Käytettävissään olevan ajan päätti Penttilä käyttää tutustuakseen amerikkalaiseen tehdastyön järjestelyyn niissä tehtaissa, jotka olivat tai tulivat riippuviksi »Suomi»-patentista. Tehtävä oli ylivoimainen, mutta hän tahtoi perehtyä sikäli kuin voi.

Hän ilmoitti Stillwellille koettavansa korottaa erinäisten tehtaitten tuotantokykyä, voidakseen selittää sekaantumisensa asioihin. Peruste hyväksyttiin.

Auto- eli kulkuneuvotehdas, kuten sitä kutsuttiin, oli ensimmäinen, joka sai suomalaisen vieraakseen. Penttilä ihmetteli. Olivathan sähkökulkuneuvon piirustukset hänen. Tehtaan tuotantokyky oli hänen arvioimansa. Mutta nyt katsellessaan tehdasta käynnissä oli hänen varsin vaikea sanoa, mitä hänen ajatuksestaan oli enää jäljellä. Luuranko mahdollisesti, vaan ei muuta. Monet kymmenet patentinarvoiset keksinnöt olivat vaunua rakentamassa. Työtapoja, uusia, nopeita ja varmoja, oli otettu käytäntöön, sellaisia, joista Penttilällä ei ollut tietoa.

Kuka nämä keksinnöt ja parannukset oli tehnyt? Nuo miehet tai heidän työnjohtajansa tai mahdollisesti insinööri. Kukaan ei siitä mahtaillut. Jos joku miehistä teki jonkin parannuksen työtapaan tai mahdollisesti koneeseen, jolla esim. tuotanto kasvoi, niin hän sai lisää saman palkan kappaleelta kuin sai ennen parannusta. Täten hän sai korvauksen keksinnöstään heti tuntuvassa muodossa käteensä. Isäntä sai korvausta välillisesti, koska tuotanto kasvoi ja siis hänen ansiomahdollisuutensa kasvoivat samassa suhteessa. Täten liittyivät monet miehet tehtaaseen sellaisilla siteillä, jotka eivät hevillä katkea, ja saivat loistavia palkkoja. Jos palkkoja olisi alennettava kilpailun tai muun seikan tähden, niin se tehtiin numeroilla selväksi tehtaan miesten kantajoukolle, ja ylimeno tapahtui ilman rettelöitä. Terve järki vaikutti ja voitti. Se etu on, kun ei ole ammattipolitikoitsijoita.

Penttilä vietti viisi kallista vuorokauttansa tässä tehtaassa. Tuotanto nousi tosin tänä aikana 200 autolla päivää kohti, mutta hän ei lukenut sitä ansiokseen, vaan laski miesten tottuneen paremmin koneittensa käyttöön.

Moottoritehtaassa oleskeli Penttilä 4 päivää, konepajassa 2, posliinitehtaassa 2. Aika loppui kesken, sillä hänen täytyi päästä selville myöskin amerikkalaisesta reklaaminteosta.

Se oli suurenmoinen osasto. Monta piirtäjää oli jo pitkän ajan valmistellut ilmoituslehtisiä, joita sitten levitettäisiin ympäri Yhdysvaltoja satojatuhansia kappaleita kutakin. Kaksi kielimiestä tarkasti ilmoitustekstin. Ei saanut ilmaantua mitään kielikukkasia. Erilaisia valoilmoituksia laadittiin ympäri New Yorkia. Monta sataa liikkeitten näyteakkunaa oli vuokrattu. Eläviä-kuvia varten oli otettu kymmenkunta filmiä, joita näyteltäisiin suurimmissa teattereissa. — Kaiken huippuna oli kuitenkin suunniteltu pantavaksi toimeen autokulkue, johon ottaisi osaa 10 tuhatta sähköautoa. Tämä 50 km pituinen autojono ajaisi kaupungilla 50 km:n tuntinopeudella. Poliisipäällikkö kielsi kuitenkin kulkueen — sehän olisi seisauttanut muun liikenteen kulkemiltaan katuosilta tunniksi, ja se ei sopinut. Järjestettiinkin toisin. Hankittiin ohjaajia ja tarjottiin ilmaista ajelua eteenpäin rientäville amerikkalaisille.

Stillwell oli pannut kaiken vaikutusvaltansa liikkeelle saadakseen armeijan lentokonetehtaalta viisi keskeneräistä lentokonetta. Ehtona oli, että koneet jätetään armeijalle joulukuun 16 p:nä koneistettuina. Olisi asetettu moottorit ja sähköakkumulaattori myöskin lentokoneisiin, joten olisi joulukuun 15 p:nä voitu kulkea ilmassa, maassa ja vedessä uusilla sähkömoottoreilla. Oli hankittu muutama sata moottorivenettä ja pantu ne kulkemaan sähköllä.

Lentokoneita ei saatu. Postiministerinä istui tarmokas mies ja sitäpaitsi erään suuren polttomoottoritehtailijan vävy. Hän vaikutti niin paljon, että sotaministeri kielsi lentokoneitten antamisen, vaikka ilmailujoukkojen päällikkö antoikin suostumuksensa. Ajatuksesta täytyi luopua. Yksityisiä lentokoneita ei haluttu ottaa ja omia ei ennätetty valmistaa. Sotaministeri määräsi, aito europpalaiseen malliin, komitean ottamaan selvää mr Stillwellin tarjouksen tarkoituksemukaisuudesta.

Jouluk. 15. päivä tuli. Oli aika kipakka pakkanen amerikkalaisten mielestä, kuulakka lokakuun aamu suomalaisten mittapuulla mitattuna. Amerikattaret esiintyivät pää ja kaula verhottuina aivan turkiksien sisään, mutta sääret paljaina — no, jollei ihan paljaina, niin korkeintaan läpinäkyviin sukkiin verhottuina.

Penttilä lähti kävelemään jalan kaupungille. Jo suhahti ohitse yksi »Suomi»-patentti-auto. Penttilän mieli hytkähti. Siis todellakin valmis! Mutta suuri tähtilippu oli auton perässä. »Miksi ei sinivalkoinen?» pääsi häneltä miltei ääneen. — Niin tosiaan. Keksintö oli pantu täytäntöön Amerikassa amerikkalaisella työllä ja rahalla. Siinä oli kotoisin Suomesta kuitenkin siemen. Ja siemenellä oli nyt se arvo, mikä vanhalla siemenellä on leikkuumiehelle —.

Penttilä harhaili katua ylös, toista alas. Useissa näyteakkunoissa oli hänen kuvansa, ja samalla Stillwellin, Hooverin, Hertzin y.m. kuvat. Eräs akkuna oli järjestetty jonkinlaiseksi maalaissepän pajaksi — ja Penttilä oli siellä takomassa. Alle oli kirjoitettu: »Paikka, jossa 'Suomi'-patentti syntyi.»

Penttilä pysähtyi. Näytteille-asetus oli huolella ja ymmärtämyksellä suoritettu. Paja oli todella sepän paja yksityiskohtia myöten. Oven päällä oli poltettu hevosenkengänkuvakin. Hän tuli ajatelleeksi, oliko asettelija ollut suomalainen vai oliko hänellä ollut tarkka kuva —.

Akkunan taa pysähtyi ihmisiä aina joku silloin tällöin. Pari katupoikaa vaihtoi filosofisia ajatuksia suurista keksijöistä, eivätkä he unohtaneet Penttilääkään, vaikka äänsivät nimen semmoiseksi, ettei itse omistajakaan sitä tuntenut. Hän kääntyi vilkaisemaan poikiin. Silloin toinen pukkasi toista kylkeen ja huusi että: siinähän se! Penttilä oli heti sellaisen huomion esineenä, että jos hän olisi ollut kenkämusteen kauppias, niin olisi hän ollut varsin kiitollinen saavutuksestaan. Nyt olivat asiat toisin. Hän joutui ensi kerran yleisön, tosin katuyleisön, huomion esineeksi ja sai siitä kyllänsä. Kun hän vihdoin onnistui pujahtamaan sivukadulle, eroon ihmettelijöistään, ilmaantui samainen huutava, pojanvekara hänen eteensä ja vaati viisi dollaria.

»Mistä hyvästä?»

»Minä sinut ensiksi huomasin», selitti poika, luullen, että Penttilä oli seisonut akkunan edessä, jotta reklaami olisi tehnyt paremman vaikutuksen — ja hän oli tehnyt palveluksen huomauttamalla yleisölle.

Poika sai korvatillikan ja korotti vaatimuksensa 20 dollariin, tai muuten lupasi ilmoittaa poliisille. Penttilä, päästäkseen eroon, maksoi, mutisten partaansa: »Maansa lapsi!»

Päivä onnistui täydelleen. Klo 7 aamulla saapui 2000 autoa New Yorkiin, ohjaten matkansa osittain kaupungin laidoille, osittain työläiskortteleihin. Tarjoten kyyditystä kuljettivat ne South Streetille ja West Streetille työväkeä. Sitten hajaantuivat ne Manhattan-saaren eri osiin. Klo 8 saapui taasen 2000 autoa Downtownin tarpeeksi. Täällä saivat ne aluksi vähän käyttäjiä. Liikemiehellä oli miltei jokaisella oma auto ja kuljettaja. Päivemmällä, kun yhä useammille saatiin selvitetyksi sähköauton helppo käyttö, joten erikoinen kuljettaja on tarpeeton, koska tavallinen palvelija voi hoitaa koneen, alkoi kyyditys vilkastua.

Sanomalehdistö melusi kovasti. Toiset kirjoittivat ylistäen keksintöä. Näistä oli huomattavin World, jotavastoin New York Press tuomitsi, ilmeisesti öljykuninkaan rahoilla, keksinnön suurimmaksi humpuukiksi, mitä pitkään aikaan on suurelle yleisölle syötetty. Vastustus ei kuitenkaan auttanut. Suuren yleisön mielenkiinto oli herännyt. Klo 10 oli myyty 1500 autoa ja uusia tilauksia saapui myyntipaikkoihin niin paljon kuin virkamiehet suinkin ennättivät vastaanottaa.

Vuorolaiva lähti Europpaan 15 p:n iltana. Järjestäessään matkatarpeitaan ja raha-asioitaan sekä mennessään laivalle käytti Penttilä umpinaista vaunua säästyäkseen yleisön huomiolta. Laivan lähtiessä satamasta näkyi vielä kauan valoilmoitustaulu, jossa vaihtelivat kaikilla maailman suurilla kielillä sanat: »Sähköauto, 'Suomi'-patentti on voittaja!» Ja suomeksikin! Se oli pienen, pohjoisen tasavaltamme tunnetuksi tekemistä.

Laivalla hankki Penttilä lukeakseen edellisen viikon sanomalehdet. Eihän hän ollut lukenut viimeisen 3 1/2 kuukauden aikana lainkaan sanomalehtiä. Vaikka olisi puhjennut uusi maailmansota, tuskin hän olisi siitä mitään tiennyt.

Mitä kummaa! Pörssilehdessä, Börs Telegraf, kerrottiin, että mr Stillwell on suurissa vaikeuksissa ja huhu kertoi pelättävän pahinta. Penttilä laski lehden pois. — Niinkö? Hän vilkaisi kuitenkin lehden päivämäärää. Se oli jouluk. 8 p. Jaa-ha. Nyt Penttilä ymmärsi rohkeuden, millä Stillwell oli tarttunut »Suomi»-patentin asiaan. Summat olivat niin suuret, että eräs Amerikan rikkaimmista miehistä alkoi horjua niitten johdosta. Jos ei keksintö olisikaan ollut sen arvoinen kuin oli, olisi romahdus ollut ehdoton ja loistava. Mutta nyt! Vaikka Stillwell & Co Ltd. ei saisi muuta voittoa kuin 1/2 centtiä jokaisesta myymästään kilowattituntisähkömäärästä, ja se oli Penttilän mielestä hyvin alhainen arvio, tekisi yhtiön vuosivoitto 127 1/2 miljoonaa dollaria, siis noin 25 % kiinnitetylle osakepääomalle.

Penttilä lähetti mr Stillwellille radiosähkösanoman, jossa hän kiitti kaikesta ystävällisyydestä ja toivotti menestystä sekä ilmoitti hautautuvansa Suomen hankiin, kuten miss Stillwell oli kerran häntä peloittanut.

Seuraavana aamuna tuli vastaussähkösanoma:

»Torjumme kiitoksenne. Esittely onnistunut. Varokaa öljyagenttia laivalla. Stillwell.»

Penttilä haukotteli, kaivoi matkalaukustaan laivayhtiöitten aikataulut ja alkoi laskea, ennättääkö hän jouluksi kotiin.