IV.

Sydän-Suomen Rautateollisuus O.-Y. oli suurin Penttilälle joutunut konepaja. Hän päättikin matkustaa sinne ensiksi. Tehtaassa valmistettiin nykyään pieniä höyrykoneita. Penttilä ajatteli muuttaa tehtaan valmistamaan ensin erikoisia työkoneita ja sittemmin sähkömoottoreja.

Tehdas oli jykevä ja nokinen. Ne olivat uuden omistajan ensi vaikutelmat. Amerikkalaisten ei tarvitse tuhlata suuria summia tehdasrakennuksiin. Lauhkea ilmanala sallii helpotuksen. Kylmät talvemme vaativat meiltä lämpimänpitävät suojat ja korottavat tehtaittemme perustamiskustannuksia.

Tehtaan toimitusjohtaja, insinööri Yrjö Vermasvuori, erään maamme tunnetuimman suvun suomalaistunut vesa, oli kuullut tehtaan osakkeitten joutuneen jollekin amerikkalaistuneelle suomalaiselle nousukkaalle. Itsellään oli hänellä perusteelliset tiedot alaltaan. Harjoiteltuaan useissa ulkomaisissa rautateoskeskuksissa oli hän noin vuosi sitten, tuskin kolmekymmentä täyttäneenä, tullut nykyiseen toimeensa. Hänestä tuntui vastenmieliseltä jäädä toimimaan sellaisen miehen johdolla, jolla on kultaiset hampaat, luonnottoman paksut kellonvitjat ja kengänkärjissä kuin suuret perunat, ja joka kaiken lisäksi on — sivistymätön.

Hämmästyksekseen hän huomasi isäntänsä olevankin hartiakkaan, tavallisesti puetun ja harvapuheisen miehen. Huomiota herätti vain ulkoneva korkea otsa ja sen alapuolella kaksi harmaata silmää. Liikkeet olivat jäykät ja puku aivan tavallinen. Ennen kaikkea teki mies tyynen ja miellyttävän vaikutuksen.

Konepajan omistaja ja toimeenpaneva johtaja keskustelivat yksityiskonttorissa liikkeen tulevaisuudesta.

Penttilä näytti tarvittavien koneiden piirustuksia.

— Näitä tarvitaan sata kappaletta, näitä kaksi kertaa niin paljon ja näitä ja näitä...

»Toivottavasti voitte noin osapuilleen sanoa, milloin saatte ne valmiiksi?» tiedusteli hän.

Sovittiin, että insinööri tekee tarkemmat laskelmat ja suunnitelmat huomisaamuun.

Vähää ennen töitten lopettamista illalla pistäytyi ins. Vermasvuori konepajan puolelle ja — kenet tapasi hän! Penttilä siellä oli puseroon ja työhousuihin pukeutuneena erään miehen kanssa täydessä sovinnossa suunnittelemassa hammaspyörien jyrsimiskonetta nopeampikäyntiseksi.

Uudessa neuvottelussa, aamulla, mainitsi insinööri tarvitsevansa aikaa koko tilauksen valmiiksisaamiseen kuusi kuukautta, mutta voitaisiin aika lyhentää 5 kuukaudeksi. Tosin samalla kustannukset nousisivat neljänneksellä. Oli käytettävä ylityötä.

»Korottakaa kustannuksia 250 %, jotta pääsette 3 kuukauden toimitusaikaan», ehdotti Penttilä.

Insinöörin otsa rypistyi. Ennakkotiedot amerikkalaisesta toteutuivat. Penttilä huomasi insinöörin katseen synkistyvän.

»Nämät koneet tarvitaan mahdollisimman pian, jotta uusia miehiä saadaan työhön. Teidän miehiltänne ei työ lopu», sanoi hän harvaan tapaansa.

Insinööri huomasi kysymyksessä olevan todellisen työnjouduttamisen eikä halun saada tehdas mahdollisimman pian toisten seisovien tehtaitten sarjaan. He saavuttivat yhteisymmärryksen.

Sovittiin, että peruutetaan kaikki tilaukset, jotka voidaan. Miehiä otetaan työhön niin paljon kuin voidaan ja Penttilän tilauksia aletaan jouduttaa.

Penttilä kulki kaikilla laitoksilla, jotka hän omisti joko kokonaan tai osittain. Hän jakoi tilauksia, antoi työintoa. Tosin oli hänen pakko joskus järjestää johto uudelleen. Strömforsin O.-Y:n voima-asemalla hänelle näytettiin ovea. Vakaasti päättäneenä ostaa koko osakeyhtiön hän lähti sanaakaan sanomatta.

Oli kirkas talviaamu. Lunta oli vähän. Pakkanen pysytteli 10 ja 15 asteen välillä. Savu nousi suorana patsaana korkeuksiin.

O.-Y. Jäniskosken voima-asema oli rakennettu samannimiseen koskeen, maakunnan sähkötarvetta tyydyttämään. Voima-asema oli käynnissä, mutta vain puolittain. Huonot ajat olivat ajaneet rakentajayhtiön konkurssiin eikä nykyinenkään omistajayhtiö ollut vakavarainen. Penttilä osti osakkeet kosken käyttämättömän voimamäärän tähden.

Hän ajoi majatalokyydillä paikalle. Päästyään kosken yli vievälle sillalle hän maksoi ajajalle ja läksi käyden etsimään ihmisiä.

Parin kivenheiton päässä sillasta istui hirsikasalla mies, ilman takkia ja paljain käsin välittämättä pakkasesta. Edessään maassa oli hänellä mittauskojeita ja kädessään lauta, johon oli pingoitettu paperi. Mies näkyi innokkaasti kirjoittavan paperiin. Hän oli noin 26-28 vuoden paikkeilla, voimistelija, oikea kiekonheittäjä. Tukka oli vaalea, ja vieraan katseen kiinti ainoastaan voimakas leuka. Penttilässä mies herätti huomiota, ja hän päätti ottaa selvän, mitä mies tekee ulkona näinkin varhain.

Hän astui luo ja tiedusti tietä konttoriin. Mies nousi seisomaan, vilkaisi pitkään kosken yläjuoksuun, sitten paperiinsa, huokaisi syvään, mutta samassa kirota ropsautti aivan kuin omille ajatuksilleen. Hän oli aivan unohtanut, mitä vieras oli hänelle sanonut.

»Jaa että mitä?» kysyi hän yhtä paljon silmillään kuin suullaankin.

Konttori ei ollut vielä auki, mutta hirsikasalla istuva otti kojeensa ja lähti opastamaan vierasta sinne.

Päästäkseen keskustelun alkuun Penttilä kysyi, miten paljon koskessa on voimaa. Tällöin he seisoivat pienellä kunnaalla, rantapenkereen korkeimmalla kohdalla.

»Tarkoitatteko käytössä olevaa kosken voimaa vaiko sitä, joka siitä voidaan saada?» kysähti paikkakuntalainen. »Sillä katsokaa nyt itse: jos tuo kallio puhkaistaan ja nykyinen uoma tukitaan, niin näette itse kosken lyhenevän puoleen nykyisestään, ja sitäpaitsi saadaan putous korkeammaksi. Sain juuri valmiiksi laskelmat. Kosken voima saadaan tällä parannuksella noin kaksinkertaiseksi.»

»Miksi sitä ei laiteta?» tiedusteli Penttilä.

Paikkakuntalainen hymähti. »Ensiksi se vaatii paljon rahaa ja toiseksi syntyisi siitä voimaa, jota paikkakunta ei tarvitse, koska nykyäänkin sähkövirtaa menee vain noin kolmannes saatavasta. Sehän Imatrankin voima-aseman rakentamisen lykkäsi, kun ei tietty, mitä tehdään saatavalla voimalla.»

»Ryhtykää rakentamaan koskea heti. Annan rahat ja ostan voiman», sanoi Penttilä. »Olen nimittäin Jäniskoski-yhtiön nykyinen omistaja.»

»Kalle Ranta, laitoksen nuorempi insinööri», esitteli hirsikasalla istunut, silmät renkaina ja posket hehkuen. Miehessä paloi jo täysi työn tuli. Hänen palava halunsa tuntui olevan jo päästä tuohon kallioon käsiksi. Penttilä valoi öljyä tuleen alkaessaan suunnitella työn nopeutta ja erilaisia vaikeuksia, jotka voivat työtä estää. Ranta oli asiastaan varma. Hänellä oli piirustukset ja suunnitelmat valmiina. Tänään hän laski lopullisesti, paljonko voimaa saadaan uudesta koskesta — ja kirous olikin aiheutunut siitä, kun hän ei luullut voivansa saada koskeen ketään innostumaan. Samalla kuitenkin oli hänen edessään seisonut mies, joka ratkaisi asian heti.

Ei tietty, mitä tehdään Imatran voimalla, jos rakennetaan voima-asema! Penttilä oli saanut kalvavan madon sydämeensä. Ei tiedetä, mitä voimalla tehdään. Voi kaikki taivaan vallat! Siinähän olisi voimaa, sitä, mikä hänellä on suunnitelmissaan a ja o.