Kuka Suomalainen, jolla on edes hiukkanenkaan kauneuden tuntoa, ei ole sykähtävin sydämmin useasti ihaellut synnyinmaansa somia näkyaloja! Kas tuota jylhää vuorta! Se nousee jyrkkänä korkeutta kohti, sen halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia oksiansa; pienoinen metsälampi kuvastaa sitä tyynessä kuvastimessansa; kaikki on siinä jylhää, vaan sentään sopusointuista ja silmää mielyttävää, somaa. Käy vähän matkaa metsän halki, tulet ehkä kunnaalle, josta aivan toisellainen näky kohtaa silmääsi. Edessäsi näet suuren järvenselän, jonka sinertävien laineiden läikynnässä uiskentelee vihertäviä saaria, rannalla rehottelee viljavainioita ja heinäniittyjä, ja niiden välistä pilkistelee siellä täällä ihmis-asunnoita. Etäällä, järven toisella puolella, siintää korkeita kunnaita taivaan rannalla. Tällaisia näkyaloja tapaa lukemattomilla vaihdoksilla pitkin Suomen nientä, vaan erittäinkin on Savo niistä rikas.
Jos joskus käyt Kallaveden tienoilla, älä suinkaan jätä käymättä Puijon mäellä, jos sinulla on luonnon ihanuudelle vähänkin avoin mieli. Kauniina kesä-iltana on näky tästä mitä herttaisimpia. Luo silmäsi minnepäin tahansa, joka haaralla näet Kallavettä saarineen ja niemineen. Sen hopeahohtoisilla ulapoilla tai sinervillä salmilla keksinee ehkä silmäsi sauhua tupruttavan höyryveneen, joka kiitää samaa nientä kohden, jonka keskisellä mäellä parhaallaan luontoa ihailet. Tämä ilmottaa kohta, ett'ei luonto täällä enää ole kokonaan omassa vapaudessaan, ett'ei Tapio ole enään täällä yksin-omaisena valtijaana. Samalla niemellä on Savon suurin kaupunki, Kuopio. Harvalle kaupungille on luonto suonut niin soman ja miellyttävän kävelypaikan kuin Kuopiolaisille Puijon mäki on.
(Suomen Kuvalehdestä).