1. Pietari Brahe ja Turun yliopisto.

Kreivi Pietari Abrahaminpoika Brahe — tavallisesti kutsuttu "Pietari Brahe nuorempi", eroitukseksi Kustaa Vaasan aikuisesta iso-isästään — oli jo Kustaa Aadolfin eläessä ollut taitonsa ja kelvollisuutensa kautta kanslerin kilvoittelija kuninkaan suosiossa ja seisoi nykyänsä, vaikka vasta 35:n vanha, Oxenstiernojen etevimpänä vastustajana valtaneuvoskunnassa. Hänen korkea sukunsa ja suuri kykynsä näyttikin vaativan hänelle itsenäistä vaikutusalaa, ja molemmin puolin huomattiin viisaimmaksi sillä tavoin karttaa haitallista eripuraisuutta. Niinpä nyt kreivi Brahe kesällä 1637 neuvoskunnan yksimielisellä päätöksellä määrättiin Suomen kenraali-kuvernöriksi kolmen vuoden ajaksi. Hän on tähän luottamukseen vastannut semmoisella tavalla, joka tekee hänen hallitusaikansa kauniimmaksi rauhanlehdeksi isänmaamme historiassa. Olemme useat kerrat nähneet, kuinka Suomenmaa aina virkistyi ja tointui yhteiskunnallisista epäkohdistansa, milloin kuninkaat joskus kävivät sen oloja omin silmin tarkastamassa. Mutta sama hyöty, joka oli lähtenyt Kustaa Vaasan, Kaarlo IX:n ja Kustaa Aadolfin käymisistä, seurasi myöskin Pietari Brahe'n virantoimesta tässä maassa; sillä se valta, jolla hän oli varustettu, oli enemmin varakuninkaan kuin kenraalikuvernöörin, ja itse hän heti alusta hyvän isännän innolla ja huolella ryhtyi tehtäviinsä. Marraskuun 21 p. 1637 hän astui maalle Turussa ja alkoi kohta järjestää maan keskihallitusta. Hänen virka-alansa käsitti koko nykyisen Suomenmaan, paitsi Pohjanmaata, joka edellisinä aikoina oli ollut Länsi-Pohjaan yhdistetty, ja nytkin, vaikka eri maaherralla varustettuna, luettiin Ruotsiin kuuluvaksi. Muussa Suomenmaassa oli nykyään neljä maaherraa, nimittäin Turun läänin (Satakunnan ja Ahvenan kanssa), Hämeen-Uudenmaan, Viipurin läänin (Savon kanssa), sekä Käkisalmen läänin. Näiden yhteiseksi keskukseksi oli maamme nyt saanut ylimmäisen hallituksensa Turussa, jotenkin täydellisellä virkalaitoksella. Kamreeri ja sihteeri kirjureinensa, komisarius ja kirjanpitäjä ynnä useat muut palvelusmiehet kuuluivat uuden kenraalikuvernöörin virastoon, ja 12 trapanttia ympäröitsivät häntä, niinkuin Rooman liktorit muinoin konsuliansa. Viivyttyänsä kaksi kuukautta Turussa, hallitusvirastoa järjestämässä, lähti Brahe seuraavan Tammikuun loppupuolella, puolisonsa Kristiina Stenbock'in kanssa, lavealle tarkastusmatkalle Hämeen ja Savon kautta Käkisalmeen saakka, josta hän sitten palasi Viipurin-Uudenmaan tietä ja oli Toukokuun ensi päivinä taas Turussa. Se kertomus, jonka hän nyt antoi Ruotsin hallituskunnalle maamme tilasta ja tarpeista, oli ensimmäinen suunnitus tehtäviin parannuksiin ja ansaitsee muutoinkin erinomaista huomiotamme.

"Ylipäänsä" — lausui kreivi Brahe — "on tämä maa niin iso jo paikoittain niin rikas, etenkin kalansaaliilta ei ainoastaan merenpartailla, vaan sisämaassakin, sen useissa ja laveissa järvissä, että se sen puolesta voittaa kaikki muut tunnetut maat; kelvollisia metsiä on runsaasti, täynnä lintuja ja turkkieläimiä, vuorikaivoksia alkaa myöskin siinä ilmaantua, niin että, jos Jumala sallisi sen tulla siihen kuntoon, jonka inhimillinen järki katsoisi mahdolliseksi, se minun mielestäni olisi verrattava laveata alaansa lukematta johonkuhun, eikä aivan vähäiseenkään, kuningaskuntaan Euroopassa:"

Tämän yleisen arvostelun perästä puhuu kreivi erinäisistä kohdista järjestänsä. Kirkollisen hallituksen suhteen hän valittaa taikauskoisuuden suuresta vallasta; sanoo kuitenkin kirkkojen olevan joka paikassa papeilla hyvin varustettuina, vaikka useat näistä opissa ja elämässä eivät ole sanankuulijoillensa esimerkiksi, vaan pahennukseksi. Turun hiippakunnassa, jossa jäntevä Rothovius jo oli kymmenen vuotta vallinnut, oli järjestys kuitenkin parempi kuin itäisessä hiippakunnassa, jonka piispa, Melartopaeus, nyt oli vanha ja raajarikko, ja konsistorion jäsenet enimmältä osalta vähemmän kelvollisia. Pahimman häiriön teki siellä puolen tuo "Venäläinen hapatus", s.o. Käkisalmen läänissä vallitseva Kreikanusko, joka oli muka enemmän karttumassa kuin vähenemässä; sillä useat sinne asettuneet Suomalaisetkin (muusta Suomenmaasta) taipuivat Kreikan-uskon puolelle. Brahe, niinkuin muut tämän ajan hallitusmiehet, toivoi Lutherin uskon vähitellen voittavan sijaa, ja soimasi sitä, että tähän lähetys-alaan oli pantu kaikkien huonoimmat Lutherilais-papit, jotka kyllä olutkapakoissa, piippukynä hampaissa, herjasivat Venäjän uskoa, mutta sillä tavoin ainoastaan herättivät herjausta toiseltakin puolelta. Kristillisyyden virkistämiseksi ylipäänsä katsoi Brahe tarpeelliseksi, että liian isot pitäjät jaettaisiin, ja että lisättyjen koulujen kautta, ei ainoastaan kaupungeissa, vaan maaseuduillakin, raakuus saataisiin kansasta luopumaan. Vaan edellä kaiken hän tahtoi Akatemian eli Yliopiston perustetuksi Suomenmaata varten Turun kaupunkiin. Hän oli tästä asiasta, joka jo ennen oli hallituskunnassa kysymyksenä ollut, heti tänne tultuaan kirjoittanut Ruotsin hallitusmiehille ja muistutti nyt uudestaan semmoisen laitoksen suurta tarpeellisuutta. Ainoastaan sillä tavoin voisi myöskin maan kova puute kelvollisista lainlukijoista ja muista virkamiehistä tulla autetuksi.

Ylipäänsä oli maan virkalaitoksissa vielä paljon epäjärjestystä, varsinkin alhaisempien virkamiesten kelvottomuuden tähden. Lainkäytöksessä oli tosin hovioikeuden asettaminen ollut alku parempaan järjestykseen, mutta alisissa oikeustoissa oli todellakin kaikki parannustoimi tehoton, niin kauan kuin tuomarivirat jaettiin läänitykseksi ja palkinnoksi valtakunnan ylimyksille, jotka nauttivat viran suuret tulot, mutta teettivät sen toimet huonopalkkaisilla sijaisilla eli lainlukijoilla. Tämä epäkohta oli tätä nykyä yhä karttumassa ja synnytti rahvaassa niin paljon mielipahaa, että useat kihlakunnat olivat äskettäin Ruotsin hallitukselle tehneet anomuksen saada laamanni- ja tuomariverot poistetuiksi, koska sen nimiset virkamiehet eivät kumminkaan tehneet niistä mitään hyötyä. Nämä anomukset oli hallitus tietysti hylännyt, ja Pietari Brahe oli liian paljon ylimysmielinen, että hänkään olisi tahtonut koskea tämän haitan sydänjuuriin. Vaan välittäväksi keinoksi hän jo vuoden alussa oli ehdotellut, että lainlukijain pitäisi saada joko kuudes osa viran tuloista taikkapa edes 10 taaleria kultakin käräjäkunnalta, kuten Kustaa Aadolfin aikana oli ollut säädetty; ja jälkimmäiseen ehtoon hallitus antoikin väliaikaisesti vahvistuksensa. Sen ohessa Brahe ehdotteli tärkeitä parannuksia ylöskantolaitokseen. Ylöskantomiesten paljous ja verokappaleiden moninaisuus oli hänestä suurin syy niihin petoksiin, joilla sekä kruunun että rahvaan oikeutta loukattiin; sen vuoksi kaikki veroparseelit piti muka muutettaman neljään lajiin, nimittäin viljaan, kalaan, voihin, tervaan, mutta, yksi ylöskantomies asetettaman kaikkia saman paikkakunnan veroja varten. Yllämainittu veroparseelien muuttaminen on vasta meidän aikoina voitu toimeen panna; mutta tämä kaksi vuosisataa takaperin tehty ehdotus todistaa miehen selvää ja käytännöllistä hallintoaistia. Paitsi sitä oli Brahen mielestä tarpeellinen eroittaa Uusmaa Hämeen läänistä ja Savo Viipurin läänistä, koska kaukaisemmilta seuduilta rahvaan oli aivan hankala käydä läänihallituksensa luona ja maaherrain mahdoton hallita liian laveita aloja. Samasta syystä oli hänestä myöskin tarpeellista asettaa useampia markkinoita maan sisäosiin, jossa kaupungeita vielä tykkänään puuttui, ja semmoisiksi kauppa-asemiksi ehdoteltiin joku paikka ylisessä Satakunnassa sekä Hämeenlinnan ja Savonlinnan edustat.

Kaupan suhteen olivat kreivin mielestä Suomen luonnolliset edut erinomaisen suuria. Hän luuli mahdolliseksi vähällä vaivalla avata venekulkua Porista Päijänteelle, siitä Saimaan vesille, ja niiltä sekä Oulujärvelle pohjasessa että Viipurin lahdelle etelässä. Viimmemainitussa paikassa hän oli tarkastellut entisiä kaivantoyrityksiä ja piti niiden jatkamista hyödyllisenä. "Ja koska maalta liikenee enemmän tavaroita, kuin mitä se ikinä tarvitsee jälleen vastaan ottaa" — kuuluvat Brahe'n sanat — "en näe mitään puuttuvan kaupunkien erinomaiseen hyötymiseen". Turusta ja Viipurista oli muka paras toive; niiden jälkeinen oli Helsinki, joka kuitenkin oli muutettava Vantaa-joen suusta uuteen paikkaan. Tämä muutto pantiinkin heti toimeen. Brahe oli ensin ehdotellut uudeksi kaupunkin-asemaksi Santahaminan (joka jo Kustaa Vaasan aikana oli puheena) ja sitten Söörnäs'in niemen; mutta molemmat paikat huomattiin liian ahtaiksi, ja hallitus vihdoin (v. 1640) määräsi Estnäs'in nokan, jossa siitä ajasta onkin Suomen nykyinen pääkaupunki.

Brahe lopettaa kertomuksensa muutamilla mietteillä Suomalaisten luonteesta ja tavoista yleensä. Hän moittii sitä, ett'eivät paljon huoli enempää ansaita, kuin mitä heti voivat kuluttaa, ja että laiskuus ja juopumus päivä päivältä karttuvat. Juopumuksen erinomaiseksi syyksi hän katsoo tupakin nauttimisen, joka nähtävästi Saksan sodasta oli tänne levinnyt ja heti päässyt semmoiseen valtaan, että miehet ja vaimot, vanhat ja nuoret olivat tavaksi ottaneet sekä nuuskata että "juoda" (s.o. polttaa) tupakkaa. Brahe'n mielestä tämän aineen tuonti oli kiellettävä, niin että ainoastaan apteekarit kaupungeissa saisivat sitä sairaille myydä. Työtoimen suhteen Brahe lisää: "Kummasteltavaa on, että milloin tämän kansan väkeä tulee Ruotsiin ja muualle, tekee yksi sen verran työtä kuin 'kolme muuta, ja ovat sukkelia jokaisessa työssä, vaan täällä kotosalla on heillä ihan toinen luonne". Hän moittii olletikkin heidän toimettomuuttansa talvis-aikana, lisäten kuitenkin, että rantalaiset ovat vireämmät kuin sydänmaalaiset. Nämä kansalliset viat, jotka olivat muka yhtä huomattavat ylhäisissä kuin alhaisissa, eivät olleet, kreivin mielestä, muulla keinoin poistettavina kuin Akatemian pikaisella perustamisella; "sillä tämä" — kuuluvat sanat — "synnyttää ensin jumalisen elämän, vetää soveliaimmat henkilöt kaikkinaisista paikoista jälleen kotia maahan, ja kiihoittaa monta kirjallisiin taiteisiin ja muuhun kunnialliseen elämään". Tämä aate, Yliopiston asettaminen Suomenmaahan, oli sydänpaikka kreivin kaikissa parannustuumissa.

Jo kuningas vainajalla oli ollut aikomus varustaa Suomenmaata erinäisellä akatemialla, ja kun hänen varhainen kuolemansa oli toimeenpanon estänyt, oli kansleri Oxenstierna pari kertaa neuvoskunnassa ehdotellut, että se yliopisto, joka v. 1632 oli Tarttoon perustettu, vaan siellä ei näyttänyt vastaavan tarkoitukseensa, olisi muutettava Turkuun. Mutta suuren kuninkaan asettamia laitoksia oli sääli hävittää, ja Suomi olisi kenties kauankin jäänyt korkeinta opin-istuinta vaille, ell'ei Brahe'n erinomainen into ja harrastus olisi jouduttanut asian päätöstä. Tarton yliopisto jäi tosin asemilleen, mutta samallainen laitos nyt perustettiin Turkuun, holhoja-hallituksen kirjeen kautta Maalisk. 26 p. 1640. Provessorien lukumäärä oli niinkuin Tartossakin ainoastaan 11, nimittäin 3 Jumaluus-opin tiedekunnassa, 6 Filosofiallisessa ja 1 kummassakin Lääkintä- ja Lakitiedekunnissa. Ne olivat ensi aluksi melkein kaikki Ruotsalaisia, mutta enimmältä osalta varsin eteviä miehiä, esim. Jumaluusoppineet Eskil Petraeus (ensimmäinen rehtori) ja Johannes Terserus, lainoppineet Juhana Olavinpoika (Stiernhöök) ja historian provessori Mikael Wexionius.

Pispa Rothovius määrättiin varakansleriksi; mutta varsinaista kansleria ei laitoksella ensi vuosina ollutkaan. Heinäk. 15 p. 1640 vietettiin Brahe'n läsnäollessa tämän "kuninkaallisen akatemian" vihkimys suurella juhlallisuudella Turun kaupungissa, ja samana päivänä pidettiin yli koko maan jumalanpalvelus, jolloin saarnattiin tekstistä: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen ja kaikki kansa sanokoon Amen. Halleluja".

Y. Yrjö-Koskine.