ESIPUHE.

Tässä teoksessa kerrotut kokemukseni ovat peräisin kesältä 1902. Laskeuduin Lontoon kellarimaailmaan mielessäni aatos, jota parhaiten voinen verrata urkkijan aikeisiin. Valmistauduin uskomaan vain omien silmieni todistusta, tyytymättä sellaisten luuloihin, jotka eivät olleet sitä nähneet, tai sellaisten sanoihin, jotka olivat sen nähneet ja siellä ennen käyneet. Mukaani otin erään yksinkertaisen mittapuun, jolla tunnustella kellarimaailman elämää: mikä edisti elämää, aineellista ja henkistä terveyttä, se oli hyvää; mikä taas tukahdutti ja vahingoitti elämää, kääpiöi ja kuristi sitä, se oli pahaa.

Lukija saa pian selvästi havaita, että näin paljon sellaista, mikä oli pahaa. Eikä kuitenkaan saa unohtaa, että sitä aikaa, josta kirjoitan, pidettiin Englannissa "hyvänä aikana". Se nälänhätä ja asuntopula, minkä tapasin, oli alituista kurjuuden tilaa, mikä ei milloinkaan, ei rikkaimpina runsauskausinakaan muuksi muutu.

Nyt puheenaolevaa kesää seurasi ankara talvi. Suuret työttömäin laumat muodostivat kulkueita, kymmeniäkin samaan aikaan, ja marssivat joka päivä Lontoon katuja kerjäten leipää. Herra Justin Mc Carthy kirjoitti tammikuussa 1903 New Yorkin Independent-lehteen seuraavan keskitetyn kuvauksen asemasta:

"Työhuoneissa ei ole enää jalanleveyttäkään nälistyneille laumoille, jotka yötä päivää anovat niiden ovilla ruokaa ja suojaa. Kaikki hyväntekeväisyyslaitokset ovat kuluttaneet loppuun varansa, koettaessaan kerätä muonavarastoja Lontoon katujen ja kujien varsilla olevien ullakkokomeroitten ja kellareitten nälkäänäkeville asukkaille. Pelastusarmeijan Lontoon eri puolilla olevia majoja piirittävät iltaisin työttömäin ja nälkäisten joukot, joille ei riitä suojaa eikä ravintoa."

On väitetty, että esittämäni arvostelu Englannin oloista on liian pessimistinen. Voin puolustuksekseni väittää, että olen optimisteista optimistisin. Mutta mittaan ihmiskuntoa yksilöittäin enkä poliittisten ryhmittelyjen perusteella. Yhteiskunta kasvaa, mutta poliittiset koneistot murenevat ja muuttuvat romuksi. Englantilaisilla on nähdäkseni suuri ja valoisa tulevaisuus, mikäli katsotaan miehen ja naisen kuntoa, terveyttä ja onnea. Mutta siitä poliittisesta koneistosta, joka tätä nykyä kunnottomasti hoitelee heidän asioitaan, en suurelta osalta näe muuta jäljellä tulevaisuudessa kuin kasan romua.

Jack London.

Piedmont, Kalifornia.