KÖYHÄIN LASTEN KIITOSLAULU

Suomen vuodentulosta syksyllä 1868.

    Vuos' sitte mylly seisoi vaan,
    Ei äiti nähnyt itkultaan,
    Ja isän käsi puutui,
    Kalvaana veikko vuoteellaan.

    Meit' ynnä koko Suomea
    Rankasi Herra Jumala,
    Kun Hänet unhotimme,
    Vaikk' kyllin Hän soi kaikkea.

    Me pienet laajaan maailmaan
    Kodista pantiin kulkemaan;
    Miss' saimme lepovuoteen,
    Sen tiesi yksin Herra vaan.

    Me näimme pöydät tyhjinä,
    Sai kovuutta, sai sääliä;
    Kuljimme lumisina
    Kuin pilvet pohjan perillä.

    Niin hajaannuimme poloiset
    Kuin syksyn tuuliin lehtyset:
    On tuntematon koivu,
    Miss' ennen ovat ollehet.

    Niin pitkä talvi kului, vaan
    Kaatuipa mon' — ei noussutkaan;
    Mut taivaan tähdet loisti
    Toivoimme yksin Jumalaan.

    Ja Herra päivän paistaa soi;
    Se säteet jäiseen Pohjaan loi,
    Ja poistui vihan vitsa,
    Mi viime vuonna hädän toi.

    Ja siunaus loisti taivainen
    Jokaiseen tähkään, kortehen,
    Ol' ihmeen kaunis kesä
    Ja syksy sangen viljainen.

    Nyt pääsi mylly jauhamaan,
    Nyt äiti kehrää lankojaan,
    Nyt isä pui, ja meillä
    Lapsill' on koti ennallaan.

    Jos tään me unhotammekin
    Suin mykin, kylmin sydämmin,
    Niin kivet, jotka jauhaa,
    Puhuisi tästä kuitenkin;

    Kiitosta pelto julistais,
    Ja akanatkin äänen sais,
    Ja leipäkulta laulais,
    Itsensä riihi kaunistais.

    Riemuitsee toki rintamme,
    Kuin vesa taipuu sielumme;
    Nyt täytyy meidän laulaa
    Kiitosta taivaan Herralle.

    Ylistys harras Sulle, oi
    Jumala, sielustamme soi:
    Maastamme murheen poistit,
    Teillemme armos valon loi.

    Sua rukoilemme: neuvo vaan
    Meit' pyhää tahtoos tuntemaan.
    Opeta meitä lahjas
    Sun tahtos mukaan nauttimaan.

    Suo, ajall' ilon, murheiden
    Sinulle tuomme kiitoksen;
    Pelossas lepo, rauha
    Ajainen suo ja ijäinen!