Haapalaisen päiväkäskyt.
Voi heidän lehtiään lukemalla saada hiukan hupaisempiakin tietoja. Eero Haapalainen on savolaisena suuri suupaltti, joka ei osaa pitää saamiansa tietoja ominaan. Hänen eilisestä päiväkäskystään päätän, että meikäläisten on onnistunut käyttää tarkoituksiinsa tuota "kaikkein halpamaisintakin keinoa": omilla apparaateillaan kuunnella linjoilla heidän puhelujaan, jopa antaa "heille puhelimessa kaikenlaisia vääriä ja harhaanjohtavia tietoja paikkakunnalta toiselle." Edelleen totean mielihyvällä, että meikäläisten on onnistunut särkeä heikäläisten telefooni- ja telegraafi verkkoa, siltoja, rautateitä y.m. — siihen määrin, että ylipäällikkö yhtäkkiä hoksaa, että hänen intendenttilaitoksensa yhteyteen on perustettava ei enemmän eikä vähemmän kuin — Teknillinen jaosto. Vilpitöntä tyydytystä tuottaa minulle myöskin Haapalaisen omasta päiväkäskystä saatu tieto, että punaiset palavat niin sokeasta innosta mitellä voimiaan vihollisen kanssa ja vuodattaa vertansa kalliin asian puolesta, että "pikkujoukoissa omapäisesti sotaa käyden ovat joutuneet saarroksiin ja tulleet tuhotuksi." Ja kun hän vaatii "seuraamaan yhteistä johtoa", niin ei sitä siis ole seurattu. Sotaväki, joka ei tottele johtoaan, joutuu ehdottomasti tappiolle.