*

Tunteeni venäläisiä kohtaan ovat olleet monenlaisten vaihtelujen alaiset. Vallankumouksen alussa vuosi sitten tunsin heitä kohtaan kiitollisuutta ja veljellisyyttä ja annoin anteeksi sen, että he täällä hummasivat kuin kotonaan. Kammottivat he minua kuitenkin ja aavistelin heistä pahinta, kun alkoi kuulua upseerimurhista y.m.s. Kesemmällä alkoivat "toverit" käydä vastenmielisiksi, varsinkin kun veljeily alkoi ja heistä alkoi tulla turva väkivallan tekijöille. Nyt, kun he vihdoinkin näyttävät olevan lähtöhommissa, minä taas heitä suosin. Milteipä syleilisin heitä — hyvästiksi.

Perjantaina 8 p:nä helmikuuta.

Viljaa Siperiasta.

Harmaalta, kylmältä talviselta taivaalta leimahti tänään salama — saadaan viljaa Siperiasta! Tai oikeastaan: toivotaan saatavan. Tai ehkä oikeammin: uskotellaan saatavan. Toveri Tokoi on käynyt Pietarissa. Sieltä ei saada viljaa, kun sitä ei siellä ole, mutta sieltä saadaan "avustusta" sen saamiseen.

"Suunnitelma on rohkea ja suurenmoinen", sanoo hallituksen äänenkannattaja. Lähdetään omalla hevosella hakemaan: järjestetään omat junat. Polttoaineita saadaan matkan varrelta. Suomen valtio panee oman miehistönsä ja tarpeelliset vartijat, joilla arvatenkin on oikeus käyttää aseitakin. Siellä olisi ensi aluksi saatavissa noin 400 vaunulastia. Sitä varten tarvittaisiin 8 junaa. Näin monta junaa ei ensi aluksi voida järjestää, täytynee tyytyä lähettämään vain — muutamia. Jos yritys onnistuu, voidaan junien lukua myöhemmin lisätä. Matka edestakaisin kestää 2 viikkoa — ehkä enempikin.