Toverit, sotilaat…
Taas täytyy venäläisen aluekomitean koettaa yllyttää omiaan auttamaan suomalaisia tovereita. "Monet joukko-osastot ovat siitä kieltäytyneet, perustellen kieltäytymistään sillä, että he ovat väsyneitä ja haluttomia sekaantumaan suomalaisten asioihin." Mutta aluekomitea on kuitenkin vakuutettu siitä, että toverit sotilaat, muodostavat erikoisia taisteluosastoja sekä lähettävät ne toveri Svetsnikowin johtoon. "Toverit, sotilaat, eivät voi jäädä tämän epätasaisen taistelun välinpitämättömiksi katselijoiksi. Toisella puolella on joukko, jonka kuri ja asestus on hyvä, kaikki, mitä se tarvitsee, toisella on kokematon, huonosti varustettu punakaarti." —
Toverit, sotilaat!… viruvat mieluummin kasarmeissaan ja laivoillaan ja retkuilevat katuja pitkin tyttöineen ja odottavat aikaa, jolloin pääsevät ryöstämään.