*

Edullinen asemamme.

Taistelu, joka nyt on alkanut, tulee olemaan meille erittäin kiitollinen siihen nähden, missä asemassa me seisomme. Se on vanha ja tuttu. Vastassa on väkivalta kaikkein räikeimmässä ja häikäilemättömimmässä muodossaan. Me taistelemme kansanvallan ja kansan itsemääräämisoikeuden puolesta ja pyrimme "rauhaan ilman aluevaltauksia ja sotakorvauksia", tahdomme vain antaa kansalle, koko kansalle, minkä yksi sen luokka siltä riisti. Tämä taistelu ei siis ole luokkataistelua, vaan vapaustaistelua. Me tahdomme vapauttaa maamme Venäjästä.

Heidän aatteellinen asemansa, köyhälistön tilan parantaminen, on kyllä luja sekin, mutta vain näennäisesti; sitä heikontaa jokainen reformialote, joka meidän puolelta jo oli tehty ja joka todistettavasti olisi tullut tehdyksi ilman tätä keinoa. Muuta etua heillä ei ole. Mutta monta epäetua: he rikkoivat oman aatteensa kansan oikeudesta kokonaisuudessaan päättää kohtaloistaan. He turvasivat Venäjään. Heidän täytyy tunnustaa väkivallan oikeutus. Sitten se suunnaton määrä käytöllisiä vaikeuksia, jotka kohtaavat heitä joka askelella, jo repimistyössäkin, mutta vielä tuhat kertaa enemmän rakentamistyössä. Heidän oma puolueensa ei tyydy repimiseen. Kansa m.m. tahtoo leipää ja nyt se on heidän hankittava. Meiltä voidaan ottaa, mikä meillä sitä vielä mahdollisesti on, mutta meitä ei voida pakottaa sitä heille luomaan. Ja vaikka pakotettaisiinkin, ei sitä tietä kuitenkaan saataisi mitään aikaan. Ei vanki ja orja voi tehdä luovaa työtä.

Taistelun lopullisesta päättymisestä ei voi olla muuta kuin yksi mieli, vaikka me aseellisesti joutuisimmekin tappiolle ja vihollinen miehittäisi koko meidän maamme.