*

Mannerheimin täytyy voittaa.

Tämä sota on — niinkuin ennenkin olen sanonut — sotaa myöskin Venäjää vastaan, pohjaltaan ehkä oikeastaan juuri sitä. Ensimmäiset sotatoimenpiteet Pohjanmaalla näyttävät kohdistuneen venäläisiä vastaan. Mutta virallisesti se on sotaa omia ryöstäjiä vastaan ja siis sisällinen sota.

Asema on mutkallinen, ja käy siksi yhä enemmän, jos Saksa ja Venäjä eivät tee rauhaa ja heidän sotansa jatkuu. Kuinka silloin on suhtauduttava vangittuihin venäläisiin, joilta on riisuttu aseet?

Tosin me olemme nyt neutraali maa, jolla on oikeus riisua aseet sen alueelle joutuneilta. Mutta toisaalta on venäläisten rintama täällä syntynyt ennen meidän itsenäisyyttämme ja vaikea on kieltää heitä sitä sellaisena edelleen pitämästä, varsinkin jos Saksakin rikkoisi meidän "puolueettomuutemme". Se kai voi helposti vielä tapahtuakin, joskaan ei Torniossa ja Vaasassa, niin ainakin etelässä. Ainakin laivaston kimppuun Saksa voi hyökätä ja silloin voi Venäjä vaatia itselleen toimintavapautta Suomessa ja väkensä vapauttamista ja aseiden takaisin saamista. Causa belli on olemassa, ellei siihen suostuta. Suomen sodan Venäjää vastaan täytyisi puhjeta, jos Venäjä voisi ja tahtoisi. Meidän asemamme olisi ylen arveluttava, kun vielä punakaartilaiset ovat vihollisen puolella. Silloin eivät venäläiset auttaisi suomalaisia tovereitaan sosiaalisen vallankumouksen aikaansaamiseksi, vaan suomalaiset toverit auttaisivat venäläisiä Suomen uudelleen valloittamiseksi.

Jos venäläiset ja punakaartilaiset voittaisivat — niinkuin näyttää käyvän Ukrainassa ja Donilla — kuinka sitten muodostuisi maan kohtalo valtiollisesti? Niinkö, että venäläiset jäisivät hallitsemaan meitä punakaartin ja oman väkensä avulla, vaiko niin, että venäläiset jättäisivät maan hallinnon punakaartille, asettamalla tietysti jonkun komissaarin valvomaan Venäjän (vallankumouksen) etuja. Siis oltaisiin uudelleen joko Bobrikoffin ja Seynin ajoissa tai parhaimmassa tapauksessa Porvoon valtiopäiväin jälkeisessä, jolloin maata hallitsi keisari ja virkamiehistö. Manner-Tokoi-Sirola-senaatti kai saisi kummassakin tapauksessa hoitaa maan asioita, kunnes toisin määrättäisiin. Meillä oli jo kerran "sapelisenaatti", joksi sosialistit mielellään nimittävät Seynin senaattia; nyt olisi meillä Mannerin "pistinsenaatti", jota kai toisaalta tultaisiin sanomaan "lahtarisenaatiksi".

Ei, kyllä Mannerheimin täytyy voittaa. Tässä taistellaan kuin taistellaankin Suomen itsenäisyydestä, loppuun asti, kuinka kauan sitä kestäneekin. Se voi kestää kylläkin kauan, sillä niin kurja ei Venäjän tila vielä liene, ettei se hoitaisi tätä rintamaa, vaikka olisikin muilla rintamilla voimaton.

Share on Twitter Share on Facebook