*

Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi.

Olisi ryhdyttävä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan eetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta isänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä vastaan.

Sillä yhteiskuntamme kaikki vanhat perustukset tätä nykyä horjuvat. Eivät vain ulkonaiset ja näkyvät, vaan vieläkin enemmän sisäiset, aatteelliset, ihanteelliset, siveelliset. Suomessa ei ole koko maan yhteistä hallitusta, ei järjestystä, ei oikeutta, ei oikeuden, hengen eikä omaisuuden turvaa. Vallitsemassa ja hallitsemassa on mielivalta väkivallan ja raa'an voiman turvin.

On jo kauan ollut selvillä, että tämäntapaiseen tultaisiin ja mikä siihen oli vievä. Olkootpa ulkonaiset aineelliset syyt siihen olleet kuinka suuret tahansa, epäkohdat, vääryydet kuinka räikeät tahansa, sota ja sen seuraukset venäläisine tartuntoineen niin vaikuttavat kuin ne ovat olleetkin —, pääsyyt ovat kuitenkin paljoa syvemmällä. Se oli Suomen kansan pohjimmainen hengen pohja, joka ei kestänyt. Kun rakennus kaatuu, ei se ole ainoastaan sen myrskyn syy, joka sitä sysäsi, vaan itsensä perustuksen, joka oli heikko.

Suomen kansan valistuksellinen, sivistyksellinen perustus ehkä lopultakin on jossain määrin kestävä ne sysäykset joita sen sille rakentama vuosisatainen yhteiskunta nyt saa kokea, mutta kun se kuitenkin saattoi siinä määrinkin pettää, kuin jo nyt on tapahtunut, on itse pohjassakin ja juuri siinä vika niin suuri, että se on uusittava ja vastaisen, ehkä jo huomisen lopullisen romahduksen vaara mitä pikimmin torjuttava.

Tätä vaaraa ei saada torjutuksi yksinomaan millään lujalla järjestysvallalla, ei tarmokkaimmallakaan hallituksella, ei kansanvaltaisimmallakaan hallitusmuodolla, ei myöskään laajaperäisimmillä yhteiskunnallisilla uudistuksilla. Uusinnan täytyy alkaa mielistä, sydämistä, kansan omasta hengestä. Yksityisten, ryhmien, luokkien maailmankatsomus on rakennettava uudelle tai oikeastaan vanhalle pohjalle.

Kaikki eetilliset, oikeudelliset, valtiolliset ja yhteiskunnalliset käsitteet ovat suuressa osassa ihmisiä tätä nykyä täysin sekaisin. Murhat, rosvoukset, valheellisuus, vääristely, alhaisimmat intohimot, kaikkinainen väkivalta, vallan anastus, sorto ja pakko ovat tunnustetut oikeutetuiksi taistelukeinoiksi oman asian ajamisessa. Hirvittävintä on, että itsessään mitä parhainten ja oikeutetuimpien pyrkimysten perille ajamiseksi kehnoin keino näyttää olevan parhain. Oikeata, rehellistä, totta semmoisenaan ei enää ole olemassa, ainoastaan silloin sekin ehkä omaksutaan ja siihen vedotaan, kun se hyödyttää; se kielletään ja hyljätään, kun sen luullaan vahingoittavan. Sodan moraali on jo kauan ennen sotaa ollut kansamme moraali.

Tämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka lähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita siitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan toisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä uhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla, millä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita kansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle puolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo levinnytkin.

On noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen työhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten, aatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen vanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten ihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On noustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan — ja kun vielä on aika.

On ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin mustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden mukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen impregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa meidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä tuntenutkaan.

Epäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä.
Sillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.

Mikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan! Eihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se on oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan siihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä vihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen yhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta toiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden loukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun ja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa sosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan harjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen emämaassa Venäjällä.

Ja tämän kansan pitäisi kyetä luomaan itselleen ja jälkeentulevilleen uutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta yhteiskuntaa?

Kansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen talutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin omaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä vitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt ne sen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.

Kansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on täytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa siinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti on korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku on tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja kutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen turmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta, ei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On ryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain alkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen juurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien valaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton, keskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi, valtiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee olla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla alasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.

Tähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen korkein äly, sen toimintatarmoisin voima.

Olen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi perustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti kohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä. Tehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot puhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja varat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava. Toistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia. Meillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin ovat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen agitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja varmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit, tohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat, sanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja maallikot.

Muissa sivistysmaissa suorittavat suurimmatkin ja parhaimmat kyvyt ja kynät tällaista aatteellista kansanvalistustyötä sekä sanomalehdistössä että muussa kirjallisuudessa, varsinaisen toimintansa ohella. Meillä sitä ei ole tehty siinä määrin kuin olisi ollut suotava. Nyt on sellaisen toiminnan aika tullut. Nyt on aika astua korkeuksista laaksoihin, aikakauskirjoista ja yläluokan julkaisuista aina sanomalehtien alikertoihin. Ei saa jättää ammattisanomalehtimiesten ja puolueitten palveluksessa toimivien kynämiesten yksinomaiseen varaan edes sellaistakaan heille tavallaan kuuluvaa työtä kuin on jokapäiväinen taistelu sosialistis-anarkistista valheen rintamaa vastaan. Sillä nyt ei ole kysymys vartiopalveluksesta, vaan hyökkäyksestä, läpimurtamisesta, eikä saa olla herraa maalla enemmän kuin merelläkään.

Ei olisi aluksi lähdettävä liikehtimään laajemmalti kuin mihin voimia ja varoja riittää. Olen ajatellut, että repivä ja rakentava työ olisi aluksi suoritettava sanoma- ja lentolehdistön avulla. Kirjoitukset olisivat laadittavat siihen sävyyn ja suuntaan, että niitä voitaisiin tarjota sanomalehdille, etupäässä maaseutulehdille eri osissa maata, päivä-, viikko-, kuvalehtiin, kaikkiin, halpahintaisiin aikakauskirjoihin, mihin niitä vain saataisiin sijoitetuksi. Olen varma siitä, että ainakin porvarilliset lehdet puolueisiin katsomatta mielellään julkaisevat tällaista lukemista, kun sen hankkiminen heille ei mitään maksa, ja vaikkapa, vähän maksaisikin. Jolleivät lehtien omat palstat riittäisi, voitaisiin niitä seuran avustuksella laajentaa. Voitaisiin lehtien mukana myös tarjota julaistavaksi pitempiäkin kirjoituksia erikoisina liitteinä ja sunnuntainumeroina, jotka voisivat olla sisällöltään samat eri lukija-alueilla. Maaseudulla luetaan muutakin kuin sosialistista kirjallisuutta, kun sitä on saatavana. Maaseutulehdet tunkevat sosialististenkin lukijain luo, niiden avulla pääsisivät maan parhaat kirjailijat aatteineen yhtämittaiseen kosketukseen heidän kanssaan, vaikkeivät lukijat aluksi kuuluisikaan heidän varsinaiseen lukijakuntaansa.

Olisi siis kysymyksessä oikeastaan saada aikaan toimisto, toimitus kansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi. Tuo toimitus ei tarvitseisi olla kovinkaan monimiehinen. Siinä pitäisi kuitenkin olla edustettuna vissit välttämättömät alat: uskonto, etiikka, yhteiskunta- ja valtio-oppi, kaunokirjallisuus, runous — eri alain edustajat pitäisivät huolta omaan alaansa kuuluvain kirjoitusten hankkimisesta. Erikoisen tärkeänä tehtävänä olisi päivän tapahtumien käsittely niiden aatteiden valossa, joiden ajamista tämä toiminta tarkoittaa. Kuta aktualisempi teksti, sitä vaikuttavampi saarna — ja sitä tekstimateriaalia tarjoutuu varmaan tulvimalla. Kiireellinen tarve vaatisi, että suunnaton valheiden, intohimojen, vääristelyjen, vihan ja harhaoppien likalättö suoranaisella polemisella ja agitatorisellakin tavalla edes jossain määrin saataisiin ajetuksi pois ja kansanhenki puhdistetuksi ja desinfisoiduksi.

Vastatkoot eetillisen kansan kasvatuksen, yhteiskunnan tukemisen, laillisuuspohjan uudelleen rakentamisen, siveellisen suursiivouksen ystävät: onko aika tähän toimintaan ryhtyä?

Jos on — sanon: kun on — niin tällaista toimintaa, tällaista valistustyötä varten tarvitaan ennen kaikkea varoja ja paljon varoja. Pelkkä innostus ja hetkellinen avustushalu pian lakkaa, jos toimihenkilöt ja kirjoittajat eivät saa vaivoistaan täyttä korvausta. Kun varoja on, saadaan työvoimiakin, ensin niitä, jotka esikuntana johtavat sotaretkeä, ja sitten niitä, jotka sotaa käyvät.

Olisi vedottava niihin, jotka voivat uhrata, jotka voivat hankkia nämä varat. Uskon, että varakkaat kansalaiset kaikista puolueista kilvan rientäisivät tätä työtä tukemaan. Koemerkintä osoittaisi, voidaanko ollenkaan lähteä suunnitellulle retkelle sitä valhetta, pimitystä, yllytystä ja anarkiaa vastaan, joka ei ole voitettu sillä, että laillinen järjestys on asevoimin palautettu. Hirviöllä, joka pitää tätä maata puristuksessaan, on sata päätä ja tuhat kouraa.

Kun varat on saatu kokoon, kutsuttaisiin varain antajat muodostamaan sitä elintä, seuraa, yhtiötä, joka ne hoitaa ja käyttää ja antaa tarpeelliset toimintaohjeet.