*

Kiukuttelua.

Mitä kaikkia historiallisia näytelmiä, suurin osa kotimaisia, — farssejakin, sillä farssikin voi välistä olla historiallinen näytelmä — onkaan meillä esitetty Kansallisteatterissa, sekä sen sisässä että sen ulkopuolella talon vielä lyhyen olemassaolon aikana. Isänmaalliset juhlat, kansalais- ja puoluekokoukset, Bergbom- ja Iida Aalberg -juhlat, itsenäisyysjuhlat, vallankumoushuumausjuhla, jossa venäläinen amiraali esittää eläköönhuudon vapaalle Suomelle — ja sitten puoliviralliset, puoleksi sinne pakotetut venäläiset keisarilliset baletit ja entisen rakastajattaren Kjesinskajan näytännöt ja viimein rouva Seynin hyväntekeväisyysiltamat, jotka täytyi antaa pitää valtioavun menettämisen pelossa. Toiset ylpeätä itsetuntoa herättäviä, toiset kansallista häpeää kirvellyttäviä. Siellä pullistihe keisarillisessa aitiossa Seyn seurueineen, siellä nähtiin Maksimoff, Stahovitsh suomalaisten senaattorien kera y.m., y.m. Siellä on kajahtanut "Maamme", "Herää suomi", Karjala, Die Wacht am Rhein, Marseljeesi, Internationale. Ja nyt on kansallinen pyhättö ja suomalaisen taiteen temppeli punaisten ja ryssien juhlamielen purkupaikkana, maansa pettäneiden ja kansansa kavaltaneiden. Eilen siellä oli bolshevistinen juhlakokous, jossa puhujina esiintyivät Kullervo Manner, Aleksandra Kollontay ja Oskari Tokoi.

Rouvan puhe on tänään selostettuna "Tiedonantajassa". Puhuja kehui sillä, että bolshevikit olivat ainoa puolue Venäjällä, joka suoraan ja avonaisesti asettui kansojen täyden itsemääräämisoikeuden kannalle ja tunnusti myöskin Suomen itsenäisyyden. Mutta mitä merkitsee tämä itsenäisyys meille, kun päämääränä samalla on kaikkien kansallisten rajain asevoimalla hävittäminen, ja kun ne rajat todella tätä nykyä jo ovat hävitetyt meidän ja Venäjän väliltä, mikäli se on ollut heille mahdollista? Jos Suomen kansalla olisi itsemääräämisoikeus, ei rouva Kollontay olisi voinut esiintyä Kansallisteatterin näyttämöllä ilman johtokunnan lupaa. Kollontay on valloittaja- ja sortajakansan edustaja, seisoo pistinten varassa ja puhuu niiden päältä. Sillä venäläisellä sotamiehellä, joka tuki meidän sortajiamme ennen ja joka nyt itse meitä sortaa, ei ole muuta eroa, kuin että edellisellä oli tahraisessa sinellissään olkalaput, joita jälkimäisellä vielä tahraisemmassaan ei ole. Niin että kyllä se on yhtä pitkää kuin leveätä, mitä meidän siltä taholta saamaamme itsenäisyyteemme tulee. Ja tämmöisen liiton juhlaa vietetään Suomen Kansallisteatterissa. Miksei Aleksanterin teatterissa tai matruusiklubissa tai Uspenskin katedraalissa?

Niissä olisi ollut oikea paikka puhujattaren ylistellä venäläisen sosialismin tähänastisia saavutuksia. Kollontayn kehunta niistä käy samaan henkeen ja tyyliin kuin meikäläisten ylistely omia saavutuksiaan. Sota on lopetettu, teurastus on lakannut, ja se on muka bolshevikien ansio. Sopinee kysäistä, onko taistelun lopettaminen sen ansio, jonka vastataistelija on saanut siihen tilanteeseen, ettei hän enää kykene taistelemaan, vaan antautuu täydellisesti armoille? Ja mitä lopettamista se on, kun, niinkuin Kollontay kehahtaen sanoo lopettamista vain tempuksi, manööveriksi, kun "tarkoituksena on otollisen tilaisuuden tullen alottaa uudestaan"?

Monesta muusta bolssiensa "saavutuksesta" kehui Kollontay. Maakysymys on m.m. ratkaistu. Miten? Vallankumous nujersi aateliston ja maanomistajain riistämisvallan. Siis otti vain. Kai pitäisi nyt meilläkin meneteltämän samoin. Ottaako maa talonpojilta, ainakin talonpojilta_kin_, sillä on sitä vähän maata niilläkin, ja antaako maattomille? Mutta olisiko meidän maattomilla kykyä ja halua ja pääomaa sitä viljellä? Uusi torpparilaki olisi pian sen osoittanut ilman vallankumouksen väliintuloa. Meillä mennään mieluummin tukkitöihin ja tehtaihin kuin ruvetaan raatamaan. Ehkä valmiit talot kuitenkin kelpaisivat, jos karja ja muu irtaimisto seuraisi pakkoluovutuksessa mukana. Ja juuri niin kai lienee tapahtunut Venäjällä. Entisistä rengeistä, päiväläisistä ja torppareista tulisi talollisia ja päinvastoin. Maan omistajat muuttuisivat, mutta eivät maan_omistusolot_. Sekin olisi sitä ryssäläistä yhtä pitkää kuin leveääkin.

Nyt hän lähtee viemään tätä vallankumoustaan muuhunkin Euroopaan, jos nyt meitä enää voi sanoa Euroopaksi — vaikka se muukin Eurooppa korkeine kanuunakulttuureineen? — nyt hän lähtee täältä sinne. Meidän Kansallisteaatterimme oli ensimäinen pysäkki sillä matkalla. Ehkä tapausta tullaan pitämään ainakin pikkuisena merkkitapauksena Suomen historiassa. Toinen kestikievari on kai oleva ooppera Kustaa Aadolfin torin varrella Tukholmassa, jollei tie sitä ennen nouse pystyyn. Pysyisi kotonaan ja kypsyttäisi omenansa, ennenkuin lähtee raakiloitaan kaupalle ympäri kaiken maailman kyliä. Hänen omainkin ilmoitustensa mukaan on siellä vielä yhtä ja toista keskeneräistä. Sillä paitse tuota maakysymyksen ratkaisuaan ei bolshevismi siellä ole saanut aikaan muuta kuin että on olemassa jonkunlainen valtion kontrolli teollisuudessa — jota siellä ei enää ole olemassa. Sitäkin hän suosittelee Suomelle. Ja lopuksi tietysti loistavinta venäläistä saavutusta, vallankumousta, parlamenttarismin kukistamista, joka "ei vie kansanvaltaisuuteen, sillä siinä porvaristolla olisi mahdollisuus ylläpitää valtaansa."

Mannerin ja Tokoin puheita ei tänään vielä selosteta. Huomenna saanen nähdä, mitä heillä on ollut sanottavana suuressa juhlakokouksessa Kansallisteaatterissa.