*

Kokous senaatintorilla.

Tänään oli suuri herätys- ja rohkaisukokous senaatintorilla, jossa puhuivat Sirola, Haapalainen ja Tokoi. Teki mieleni kurkistaa leijonaluolaan ja nuuskia sen ilmaa. Tulen sieltä juuri. Luulin, että tungoksen vuoksi saisin kääntyä takaisin Stockmanin kulmasta tai että minut muuten käännytettäisiin. Mutta pääsin aivan puhujalavain juurelle. Väkeä oli vain pienet ryhmät, vaikka on sunnuntai ja liikkeellä paljon muutakin väkeä kuin heidän omaansa.

Ei ollut havaittavissa mitään erikoista innostusta. Nämä tämmöiset torikappaleet ovat nähtävästi jo vanhoja. Esiintyjät eivät saaneet syntymään mitään tunnelmaa, ei niitä jyriseviä hyvä- ja alashuutoja, joita ennen. Haapalainen koettaa saada seurakuntaa milloin hurraamaan, milloin nauramaan, mutta ei saavuta vastakaikua. Heikot suosionosoitukset tulevat kuin tilattuina. Hän kehuu vallankumousta niinkuin mustilainen markkinoilla koniaan, lautaselle lyöden, karkuutellen sitä sinne tänne, kelloja helistellen ja koreita ohjia kohotellen. On voittoja, on saavutuksia, on innostusta, on rahaa ja ruokaa, on aseita, ampumavaroja, onpa myrkkykaasujakin. Hänen ryhtinsä on hyvä, mutta sanain sisältö onttoa, niinkuin tavallisesti vanhoilla viinamiehillä. Minusta tuntuu kuin esiintyisi hän viimeisiä kertojaan, pitäisi lähtösaarnaa.

Sirola oli jo puhunut, kun tulin, mutta ei hänenkään puheensa kuulu olleen enemmästä kotoisin.

Siirryin kuulemaan Tokoita. Hän oli kasvoiltaan entistä punaisempi, teki samalla rasittuneen, hermostuneen ja pinnistetyn vaikutuksen. Eikähän tuo ihme olisikaan; väsyy sitä vähemmästäkin. Hän puhuu kuitenkin aina hyvin ja asiallisesti, vaikka valehtelisikin. Hän lyö reilusti asiakirjat ja setelit pöytään, eikä niitä heti voi väittää vääriksi. Hänellä oli nytkin kerrottavana suuria asioita, niin suuria, että päätä huimasi. Hän vakuutti, että nyt on lopullisesti saatu Venäjältä Suomen itsenäisyyden tunnustus ja paljon muutakin. Kuukaudessa on Suomen työväki saanut aikaan sen, mitä sen porvaristo ei ole kyennyt aikaansaamaan tuhannessa vuodessa. Maalisk. 1 p:nä on Pietarissa allekirjoitettu sopimus Suomen ja Venäjän välien selvityksestä molempien sosialististen tasavaltain välillä. Venäjän puolesta luovutettiin siinä Suomelle heti kaikki Venäjän valtion ja venäläisten valtiolaitosten Suomessa omistama tai hallinnossaan pitämä kiinteä omaisuus, kuten maatilat ynnä muut maa- ja vesialueet, rakennukset, tehtaat, lennätinlaitos, linnoitukset, majakat y.m. sekä Venäjän hallituksen sodan aikana ja sitä ennenkin täällä pakkoluovuttama valtion, kuntain ja yksityisten omaisuus.

Lisäksi luovutti Venäjä Suomelle, tosin vain ehdollisesti, arvokkaan satama-alueen Jäämeren rannalla ja sinne Suomen tähänastiselta rajalta ulottuvan laajan maa-alueen, joka on suurempi kuin Uudenmaan lääni. Satama siellä on läpi vuoden jäistä vapaa ja rantavesissä erittäin hyvä kalastuspaikka. Kun sinne rakennetaan rautatie, tarjoutuu sen kautta koko Pohjolalle uusia tulolähteitä.

Samalla saatiin Suomen aluksille vapaa pääsyoikeus kaikkiin venäläisiin satamiin ja kanaviin, mikä on askel kaupan ja merenkulun internatsionalisoimiseen.

Ei vielä ratkaistu kysymystä siitä, tuleeko osa Vienan ja Aunuksen Karjalaa liitettäväksi Suomeen. Tämäkin kysymys oli jo vireillä, mutta lykättiin erityisen alakomitean valmistettavaksi.

Tämän on Suomi nyt muka saanut, mutta mitä se on antanut vastikkeeksi, niinkuin sen varmaan on täytynyt tehdä, sitä ei Tokoi ilmaissut. Komealta se sittenkin kuului ja ehkä se kaikki vielä saadaankin, vaikkei tämä kauppa pitäisikään. Molemmat, sekä meidän bolshevikit että Venäjän, vaihtavat ja myövät tavaraa, joka ei ole heidän omaansa.