*

Olemmeko marionetteja?

Näistä ja monista muista syistä pyrkii minulla, ja olen huomannut samaa monissa muissakin, mieli pysymään masentuneena. Ei niinkään paljon siitä, että lailliset olot eivät, ainakin ennen kesää, ja varsinkin (ei enää jos, vaan) kun Saksa tulee, palaisi. Mutta sitten vasta ne vaikeudet oikein alkavat. Se, että tämä tapahtui, on mielestäni kaikista raskainta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja milloin tahansa se semmoinen voi taas uudistua. Ei ole mikään mahdotonta maailmassa, jossa voi puhjeta sellainen sota kuin nykyinen maailmansota. Järkensä kai siinäkin oli, mutta en voi enkä edes tahdokaan sen tarpeellisuutta ja välttämättömyyttä käsittää ja tunnustaa. Ihmiset, kansat, ovat kai vain marionetteja joidenkuiden maanalaisten pirujen näytännöissä, heitä vedetään ja potkitellaan jonkun yläilmaisen lapsilauman huviksi, josta se on hauskaa. On kuin jossain pilvilinnoissa pidettäisiin hauskaa, ilkuttaisiin näytelmällä, jonka tendenssinä on osoittaa, että ihmisten aivoitukset ovat pahat hamasta lapsuudesta ja että ainoastaan vedenpaisumus voi pelastaa ja uudistaa sen, mikä on uudistuksen arvoista. Onko meidän kansallamme joidenkuiden muiden eläväin joukossa paikkamme arkissa sen jollakin orrella? Ja kenellä meistä on onni edustaa kansaansa siinä vesijätössä, joka sitten aukeaa Araratin ympärillä?

*

Ei vielä "kyyhkysiä".

Toisesta toiseen: täällä on lennellyt tuon tuostakin aeroplaaneja. Niitä luullaan "kyyhkysiksi", mutta ne ovat olleet vain venäläisten variksia, jotka ovat lähteneet täältä ja palanneet tänne. Milloin näkyy se "kyyhkynen", joka tulee mereltä ja palajaa sinne, merkkinä siitä, että vedet laskeutuvat.