*

Meitäkin pelätään.

Kukapa olisi uskonut, että meistä olisi olemassa niin minkäänlaista sotilaallista vaaraa kenellekään, meistä, jotka aina olemme olleet toisten voimakkaampien puristuksessa, meistä, joiden tätä nykyä täytyy hoilata miehiä merentakaisia auttamaan itseämme omaa itseämmekin vastaan. Tottahan on, että, jos on totta, mitä historia kertoo, me kerran "hakkasimme päälle" niin että sitä vieläkin muistetaan siellä, missä se tapahtui. Kun kerran Kalle Kajanderin kanssa pyöräilimme Saksassa ja istuimme siellä tiepuolessa Reinin rannalla ja nenäkkäät pikkupojat tekivät meistä pilkkaa eivätkä eronneet meistä, meidän ei tarvinnut muuta kuin olaista kätemme, pyöristää silmämme ja pyöristää kulmakarvamme ja huutaa: "hakkaa päälle!" niin heti hävisivät kuin akanat tuuleen — mennessään pitkää nenää näyttäen. Mutta hämmästyn minä kuitenkin, ja tunnen samalla melkoista kansallista ylpeyttä lukiessani sähkösanoman Kristianiasta näin kuuluvan: "Suurkäräjillä käsitellessään sotilasasioita on sotaministeri lausunut, että niiden, jotka luulevat, ettei Norjan sotaväkeä mitenkään tarvittaisi, on huomattava, että venäläisen vaaran sijaan on astunut suomalainen vaara, sillä Suomen nykyisen hallituksen päämääränä näyttää selvästi olevan sataman hankkiminen Pohjois-Norjassa."

Onhan siis toki hyvä, että on edes jokukaan, joka meitäkin pelkää. Ja kukapa tietää, mikä hakkapeliittapeto meissä yhäkin piilee.

Nappaamme pian nenän Norjan naamasta, Nordkapin. Vesisaarikin pitää olla meidän. Röyhistän siis suursuomalaista rintaani ja otan yksintein koko Finnmarkenin ja Jellivaaran samalla kuin Vienan Karjalan ja Pietarin, josta kaikesta tulee "suomalainen mahti, jok' ei oo kenenkään muun."