*

Taas kyyhkynen.

Näin taas tänäänkin "kyyhkysen", hyvin korkealla, jossa kaarrellen se häipyi hattarapilven taa Porkkalaan päin. Siellä on vielä jäät, laivasto ei pääse tulemaan, mistä sitten aikoneekin. Mutta aurinko sulattaa niitä, meren aalto syö reunaa, hakkaa ja murentaa ja sula avartuu avartumistaan. Yli koko Suomenlahden ulottuvana kaarena Hangosta Tallinnaan tunkee laineiden vapauttava rintama itää kohti. Paljon sovittaa Saksa tällä teollaan sitä, mitä se ehkä tässä sodassa on rikkonut. Sovittaa imperialistisen valloittajapolitiikkansa erehdyksiä sekä Elsassissa että Etelä-Jyllannissa että muualla. Se suorittaa ahdinkoon joutuneen onnettoman pelastustyötä. Se on ritarin retki vangitun neidon vapauttamiseksi lohikäärmeen kouristuksesta. Olemme kuin maanvieremän, kuin lumivyöryn, kuin hajonneen rakennuksen alle joutuneita. Elämme vielä, äänemme kuuluu heikosti pelastajan korvaan, hän tulee lapioineen, kirveineen, kuokkineen ja kaivaa meidät ulos. Elämme vielä, "kyyhkynen" hyrrää meille sanomaa, että odottaisimme vielä hetken, vielä kaksi. Se on suloista soittoa. Pelastumisen varma toivo hivelee ihanasti rintaa. Ei saa huutaa, ei hihkaista, on oltava, niinkuin ei mitään olisi. Mutta radiotietä kulkee kiitokset tuhansin sydämensykinnöin.