Senaatintalo tyhjenee.
On nähty kapsäkeillä täytetyn auton lähtevän senaatintalon luota Hallituskadun puolelta ja ajavan asemalle. Luullaan niiden olevan senaattorien ja senatoorskain matkakapistuksia. Olisin mennyt viemään kukkia, jos olisin tiennyt tunnin ja hetken. Sillä minä olen iloinen siitä siveellisestä tappiosta, jonka tällainen pako tuottaa. Paimenet lähtevät ja jättävät laumansa oman onnensa nojaan. Ei heidän päänsä ympärillä nyt ainakaan tule säteilemään marttyyrikruunun kehä.