*

Sain juuri kuulla, että valtuuskunnan lähtö on tapahtunut kaikenlaisin hankaluuksin. Punakaarti ei ole tahtonut päästää heitä livistämään, vaan on heidät vangittu asemalla ja viety Smolnaan. Hyvin puhein he nähtävästi ovat sieltä päässeet irti, koska taas ovat ilmaantuneet asemalle. Vielä kerran heidät kuitenkin vangittiin, mutta viimein annettiin mennä. Kai he saivat armeijan johdon vakuutetuksi siitä, että "hallituksen" ennen muita täytyy olla turvassa ja että jos se vangitaan, joutuu kaikki "järjestys" hunningolle. Siirtyihän hallitus Pariisistakin pois. Kerrotaan, että loppuargumenttina lähtölupaan on ollut kuularuiskukin.

Share on Twitter Share on Facebook