Torstaina 4 p:nä huhtikuuta.

Loppuhälytystä.

Kapinan alussa löi heidän sanomalehdistään vastaan suuret otsakkeet ja niiden alla monen palstan yli kulkevat lihavilla kirjaimilla painetut julistukset. Lopun edellä leimahtaa sama liekki ennen sammumistaan. Tämän aamun "Tiedonantajassa" on kaksi "julistusta" ja kaksi "päiväkäskyä" kahdella palstalla paksuin kirjaimin.

Sävy on kuitenkin toinen, ero syttyvän ja sammuvan. Silloin monisanaisia monilla nimillä varastettuja manifesteja valtuuskunnilta ja järjestöiltä ja neuvostoilta, nyt lyhyitä käskyjä ja komennuksia, joiden alla on persoonaton "Esikunta" tai vain "Helsingin paikallinen esikunta", jolle kansanvaltuuskunta siis näkyy jättäneen pesänsä hoidon.

Silloin mobilisoitiin kaikki voimat hyökkäykseen, nyt kerätään viimeiset rippeet puolustukseen. Lisätään vartiostoa rautateille, maanteille, silloille, tiesolmuihin; kielletään liikkuminen kaikkialla, missä se vain katsotaan tarpeelliseksi; panssariautojen, kuularuisku-, kone- ja varuskuntien sekä tykkimiehistöjen käsketään joka hetki olla valmiina panemaan toimeen niitä määräyksiä, joita esikunta antaa. Kaikki valta sotilas- ja siviiliasioissa siirretään Esikunnalle, joten on siis olemassa täydellinen sotilasdiktatuuri, piiritystila, sotatila, vai miksi niitä noita tiloja oikein kutsuttaneen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Huomenaamusta alkaa myös pakko-otto. Sitä koskeva päiväkäsky on näin kuuluva: "Perjantai-aamusta klo 10 alkaen tullaan ottamaan työvoimaa P. kaartin sotilaallisiin y.m. tarkoituksiin tarpeellisten töiden suorittamista varten, ensi sijassa joutilaan katuyleisön keskuudesta."

Alkaa siis nähtävästi ihmismetsästys, orjajahti.

Kuuluuhan tämä kylläkin sotaiselta, jokainen julistus on kuularuiskun rätisevä laukaus, mutta ei se kaikki enää tee juuri mitään vaikutusta. Mörkö mörähtelee, turkki korvilla nurin, mutta ei kukaan häntä pelkää; lapset tietävät jo, kuka siellä alla on: voimaton ja vaaraton. Mahdollisesti napataan joku porvari kiinni, ehkä tulee teloituksia ja ryöstöjäkin, mutta talot taitavat jo olla siksi hyvin varustetut, ettei niiden asukkaiden ottamiseen uskalleta ryhtyä. Ja mihinkä ne veisivät meitä töihinsä ja kuka meitä kaikkia vartioisi? Se on nähtävästi kaikki turhaa häivytystä. En enää malta enkä viitsi lukea heidän lehtiään. Merkitsen vain muistiin jonkun vastaisen tutkijan varalle, että "Tiedonantajassa" on pääkirjoitus otsakkeella: "Taiteilijan ja opiskelijan traagillinen kohtalo", jonka loppulauseesta päätän, että siinä kehoitetaan näitä yhdennellätoista hetkellä liittymään vallankumoukseen ja luvataan olla "lempeä ja jalo".

Share on Twitter Share on Facebook