I.

Taasen tuli Penttilälle lähtö Turusta. Noin vuosi sitten lähti hän samasta rannasta, mutta miten erilainen olikaan tämä lähtö! Silloin oli kaikki toiveitten varassa. Nyt olivat jo ensimmäiset pettymyksetkin tulleet. Silloin ei hänellä ollut muuta läheistä ihmistä kuin äitinsä, nyt hänellä oli rinnallaan vaimo, jota hän rakasti ja jolta sai vastarakkautta. Penttilä tunsi ilon aallon kulkevan ylitseen. Hänelläkin oli joku, joka ajatteli häntä, iloitsi hänen onnistuessa ja mahdollisesti otti osaa vastoinkäymisiin.

Junassa kertoi Penttilä nuorelle vaimolleen, miten Maaselän asiat ovat. Avomielisesti hän kertoi, mitä se vaikuttaa hänen taloudelliseen asemaansa, tai toisin sanoen, että se ei vaikuta yhtään mitään. Mutta mitä tämä lakko voi vaikuttaa maan taloudelliseen elämään ja mitä se vaikuttaa rahan kurssiin? On tuskin luultavaa, että lakko pääsee leviämään puutavara-alalle, sillä onhan syksy, kaikkein epäedullisin aika lakon teolle sillä alalla. Mutta kuitenkin: rahamme kurssi siitä voi kärsiä. Ei vielä tunneta Suomen voimanvientimahdollisuuksia. Niitten tultua tunnetuksi vakaantuu markan kurssi.

Miehille lupaamansa palkan lakkoajalta, luulonsa lakon kestävyydestä, kaiken kertoi hän nuorelle vaimoilleen. Turusta lähtiessä tunsi Penttilä vielä mielensä masentuneeksi, mutta mitä edemmäksi ranta loittoni, sen helpompi oli hänen irtaantua omasta raskaasta itsestään ja antautua vaimonsa ja toisten matkustajien kevyeen äänilajiin.

Nuoruus on aina nuoruus, tuleepa se myöhemmin tai aikaisemmin. Penttilät olivat nuoria. Nuori rouva iloitsi kaikesta uudesta, mitä hän näki ja sai. Penttilä oli tyytyväinen, kun hänen ei tarvinnut mitään kieltää rakastamaltaan naiselta.

Tukholmaa ja sen ympäristöä kiertelivät nuorikot polttomoottoriautolla. Berliinissä tahtoi Penttilä kulkea sähköautolla. Hän meni erääseen suureen liikkeeseen, jossa tiesi olevan myytävänä Maaselän tehtaan tuotteita. Pyyntöönsä lainata konetta hän sai kieltävän vastauksen.

»Ostakaa nopeasti, sillä nämä loppuvat pian», selitti myyjä.

Hinta oli viisikertainen tehtaan hinta. Penttilä tiedusteli, miksi he niin paljon nylkevät.

»Tehtaalla on lakko. Emme saa uusia koneita, joten meidän täytyy ansaita näillä.»

Penttilä pyysi tavata liikkeen johtajaa. Se sallittiin heti.

»Sopimuksessa, jolla olette ottanut myydäksenne sähköautoja, sanotaan, että hintaa ei saa ylittää määrättyjä prosentteja korkeammalle.»

»Jaa! Herra — herra — Penttilä. Sopimusta ei ole. Tehdas sopi lähettävänsä koneita niin paljon kuin minä myyn. Nyt on tehtaalla lakko. Minä en saa yhtään uutta konetta. Tietysti minä panen hintaa lisää. Sopimus on rikki. Ei minua voida mistään syyttää.»

Penttilä on ihmeissään. Jokin nuorukaiskopla Helsingissä päättää, että ne ja ne tehtaat pannaan lakkoon. Miksi? Herra tiennee. Mutta kuka kokoaa hedelmät? Saksan juutalainen. Se poika käyttää hyväkseen jokaista tilaisuutta. Köyhä Suomen kommunistinen työmies kasvattaa kommunistisilla teoillaan Saksan juutalaiskapitalistia.

Penttilä tahtoi heti saada uuden välittäjän. Hän tiedusteli liikettä, joka olisi kyllin suuri ja saksalainen. Varmaankin jokin Möller & Co, ajatteli hän, mutta lopulta saatiin sopimus toiminimi Steinbach Akt.-Gesellschaftin kanssa. Kauppasuhteen piti alkaa heti, kun tehtaat alkavat käydä.

Nuoripari matkusti Sveitsin kautta Italiaan. Syksy oli kaikkialla tulossa. Alpeilla raivosivat ensimmäiset lumimyrskyt. Italiassa tosin oli vielä lämmin, mutta kolkkoa ja likaisenharmaata. Pohjolan syksyinen väriloisto puuttui maisemista.

Penttilät halusivat olla kahden. Eivät edes kotimaahan he ilmoittaneet, minne matkustavat. Ainoastaan kortilla ilmoittivat omaisilleen, missä olivat olleet.

Tästä heidän salaperäisyydestään johtui, etteivät he tienneet, miten asiat Suomessa olivat kehittyneet.

Roomassa tapasi Penttilä Steinbach Akt.-Gesellschaftin apulaisjohtajan ins. Kellnerin. Tai oikeammin Kellner tapasi Penttilän.

Berliinissä oli herännyt kysymys rakentaa Saksaan tehdas, joka valmistaisi samoja koneita kuin Maaselän tehdas Suomessa. Oli saatava Penttilän suostumus, sillä hän omisti pääasian, »Suomi»-patentin.

Kellner oli lähetetty neuvottelemaan Penttilän kanssa. Hotellista hotelliin kuin salapoliisi seurasi sitkeä saksalainen Penttilää. Roomassa viimein tapasi. Penttilä oli ensin asiaa vastaan. Hän oli ajatellut rakentaa toisen tehtaan Europpaa varten jonnekin etelämmäs, mieluimmin Ranskaan. Mutta tarkemmin ajatellen oli Saksa sittenkin kenties edullisin. Siellä on käytettävissä sentään apuvoimia ja yritteliäisyyttä enemmän kuin mahdollisesti muissa maissa. Tosin lienee vaarallista asettaa Saksa täydelliseen johtavaan teolliseen asemaan naapurimaihin nähden. Mutta joutukoon. On se saanut kärsiäkin viime vuosikymmeninä. Penttilä saneli ehtonsa. — »Akkumulaattoreja en anna valmistaa muualla Europassa kuin Suomessa, muita koneita voitte aloittaa.» Hän tahtoi rahoittaa perustettavan yhtiön kahdeksi kolmasosaksi. Johto tulisi olemaan saksalainen. Mahdollisesti muutamia ammattimiehiä lähetettäisiin Suomesta. Ainoastaan yhden tarkastajan tahtoi Penttilä pitää ja palkata. Tehdas on rakennettava heti. Penttilä antaa piirustukset. Tuotteitaan tehdas saa myydä kaikkialle muualle Europpaan, mutta ei pohjoismaihin eikä entisen Venäjän alueelle.

Kellner lähti suorinta tietä Berliiniin, Penttilät Napoliin ja sieltä Rivieralle.