11. Mielikki.

Tunnetteko Mielikkiä? Mielikki on metsän emäntä, salon mieluinen muori.

Hänellä on aika komea talo, komeampi ja suurempi kuin keisarien ja kuningasten palatsitkin. Se on melkein yhtä suuri kuin koko Suomen maa ja korkeudelle se ylettyy aivan taivaaseen asti. Taivaan kansi sillä onkin kattona. Päivällä siinä enimmiten palaa suuri kaasuliekki, joka samassa on niin laitettu, että lämmittää huoneet; yöllä pannaan lakeen riippumaan suuri kynttiläruunu, jossa monta tuhatta kynttilätä palaa; välin sytytetään sen lisäksi vielä suuri himmeävaloinen öljylamppu.

Mielikin ulkohuoneita, aittoja ja karsinoita sanotaan viidakoiksi tai lehdoiksi; niissä hän pitää kaikellaista tavaransa ynnä myöskin pientä karjaansa: jäneksiä, metsäsikoja, metsähiiriä, teeriä, pyitä, tikkoja ja monellaisia muita eläviä. Paikoittain on hänellä myöskin suuria ja pieniä vesialtaita, missä hän ahvenia, haukia, kiiskiä, muikkuja ja muita kaloja elävinä pitää, siksikuin tarvitaan. Mielikki näet on huolellinen ja tarkka emäntä, joka pitää murhetta huomispäivästäkin. Vieraskamarinsa hän nimittää niityiksi ja nurmiksi; niiden lattialle on hän levittänyt kalliita, monenkarvaisia mattoja, jotka ovat täynnä hyvää hajua; pöydillä, joita siinä mäenrinteiksi sanotaan, on koko suven aina makeisia vierasten varalla, välin mansikoita, välin vaaraimia, välin puoloja; talvella siellä ei juuri käy vieraita, sentähden eivät makeispöydät olekkaan laitoksessaan.

Välin tulevat tietysti lattiat likaisiksi, kellertävän näköisiksi; silloin ne ovat pestävät. Jos Mielikillä sattuu vieraita olemaan huoneissaan, niin hän pyytää heitä vähäksi aikaa aittaan menemään, juuri siksi että saisi pölyn pois huuhdotuksi matoista. Toisinaan on hänellä oikein lauantaipuuha, vaikk'ei se tapahdu niin joka viikko kuin muilla emännillä. Silloin hän pyytää anteeksi että hänen nyt täytyy käskeä vieraansa kotiin menemään, sillä semmoisissa tiloissa pestään kaikki huoneet ja aitatkin, ja vieraalle voi pahempaakin vahinkoa sattua kuin kastuminen. Mielikillä näet on, niinkuin Amerikassakin kuuluu olevan, aina talon tarpeiksi vesivaroja ylisellä. Kun sitten huoneet ovat pestävät, niin piiat kaatavat vaan tuolta ylhäältä vettä lattialle, tavallisesti seulan kautta, että tulisi tasaisesti joka paikkaan, mutta välistä myöskin saavittain. Ylisellä tietysti on pimeä, jonka tähden siellä täytyy valkealla käydä, ja tiedäthän piikain tavan, että monesti eivät huoli ottaa lyhtyä, ottavat vaan palavia päreitä, joista kekäleitä voi pudota alas ja polttaa kenen hyvänsä.

Oma makuukamarinsa on Mielikillä korven keskellä, Havulinna nimeltään; sepä vasta on kaunis. Pitkät hongat seisovat siinä niinkuin pielet kirkossa, ja niiden latvat ovat niin tarkoin toisiinsa liitettyinä, että makuukamarissa aina on vilpas ja vähän hämärä. Lattia on peitetty pehmeimmillä viheriäisillä sammalilla, joilla ei kengän kopina kuulu ja on suloista maata. Siinä tuvassaan Mielikki, niinkuin muu vanhan-aikuinen kansa, pitää suurta karjaansakkin, karhuja, hirviä, peuroja ja metsoja.

Mielikki rakastaa hellästi lapsia ja pitää ne hyvin hyvinä, jos nimittäin hyviä ja siivoja lapsia tulee hänelle vieraiksi. Mutta jos sinne tulee joku laiskuri kuljeksimaan, ennenkuin hän on työnsä tehnyt, taikka joku vallaton ilman vanhempainsa luvatta, silloin Mielikki ei ota häntä hyvin vastaan. Hän samassa muuttaa koko asuntonsa, niin että sinitaivas näyttää harmaalta, viheriäinen nurmi kuloheinältä, lintuin laulut kuuluvat korpin rääkynnältä ja marjaset maistuvat katkerilta. Ja lopuksi hän vielä antaa vanhemmille tiedon ja viepi heille aitastansa vahvan ja norjan vitsan tottelemattoman makupalaksi. Varsinkin suuttuu hän, jos pienet lapset myöhään iltasilla tulevat hänen luoksensa; silloin hän lähettää tuhansittain pieniä itikoita eli sääksiä heitä pistelemään, panee puut ja kivet mörköinä pelottelemaan ja juoksuttelee pahoja lapsia eksyksissä ympäri lumperoisiinsa, niin että viimmein pelosta ja väsymyksestä ovat nääntymäisillään. Ja kiittäkööt onneansa, jos ei Mielikin vihaiset koirat, sudet, revi heitä kappaleiksi.

J. Krohn (Suonio).