17. Kreetta Haapasalo.

    Soitto on suruista tehty,
    Murehista muovaeltu.

Oli vuosi 1853. Halla, harmaatakki kuokkavieras, oli taas kerran käynyt Suomen pelloilla. Kerjäläisiä rienteli kaupunkeihin, varsinkin pääkaupunkiin, samoin kuin kärpäset syyskylmän alkaessa etsivät suojaa lämpimistä tuvista. Tuli silloin myös eräs huono reki, huono, laiha hevonen edessä, Helsinkiin, kuljettaen äitiä ynnä hänen kahta lastansa. Ne eivät kuitenkaan olleet kerjäläisiä, ne eivät rukoilleetkaan leipämurua ilmaiseksi onnellisemmilta veljiltänsä; heillä oli tuomisensa muassaan, jota tahtoivat vaihtaa leipään. Se äiti oli Kreetta Haapasalo, köyhän kruununtilallisen vaimo Yli-Vetelin kappelista Kokkolan pitäjää. Heidän pieni talonsa muulloinkin heitä vaan töin tuskin elätti; nyt oli halla aitan aivan tyhjäksi tehnyt. Kreetta oli, ruokaa lapsilleen hankkiaksensa, mennyt apulaiseksi pitäjän räätälille; mutta hän oli ompeluun tottumaton, neulat katkeilivat, langat menivät poikki. Räätäli ei voinut häntä pitää työssänsä. "Älä huoli", lohdutti hän katkerasti itkevää kuitenkin, "jos et juuri ommella osaa, niin osaatpa laulaa sitä paremmin. Mene kaupunkiin laulamaan, niin kyllä saat leipää itsellesi!" — Kreetta Haapasalolla oli näet pienestä asti ollut suuri halu ja taito sekä lauluun että soittoon. Kuudenvuotisena tyttö-tynkkäsenä oli hän jo alkanut soitella kuutta kieltä, jotka oli lautaan viritetty. Sittemmin laittoi hänelle tuttava varsinaisen 14-kielisen kanteleen.

Kreetta noudatti hyväntahtoisen räätälin neuvoa ja läksi ajamaan re'ellään pitkää Pohjan rantaa, käyden kaikissa kaupungeissa. Uskalsipa hän sitten, koska häntä joka paikassa lempeästi otettiin vastaan, mennä myös etelään päin, jossa kanteleen sävelet jo olivat aikaa sitten unohtuneet. Hän kulki Jyväskylän ja Hämeenlinnan kautta ja tuli lopulla Tammikuuta v. 1853 Helsinkiin. Sielläkin oli hänelle onni yhtä myötäinen. Hän sai soittaa milloin tämän, milloin tuon perheen kodissa, ja ihastutteli kaikkia koristelemattomalla, sujuvalla soitannollaan ja heleällä, kauniilla, vaikka tietysti harjottamattornalla äänellään. Runsaasti karttui myös rahalahjoja jokaisena tämmöisenä iltana Kreetan kukkaroon, ja kun hän keväämpänä kotiinsa palasi, saattoi hän saaliillaan suorittaa pienen tilansa kaikki velat. Myöhemminkin, joka kerta kuin kovempi katovuosi on kohdannut Suomen kansaa, on hän uudelleen ottanut kanteleensa ja "laulanut leipää" leivättömille lapsilleen.

(Suomen Kuvalehdestä).