5. Turun palo v. 1827.

Oli syyskuun 4:n päivän ilta v. 1827. Syksyinen kuu kumotteli taivaalla pilvenhattaroiden välistä ja vieno luodetuuli häilytteli hiljaa puiden ja pensaiden lehvistöä. Kello löi juuri yhdeksän ja yksi ja toinen vanha Turkulainen sammutti jo talikynttilänsä, laskeutuen rauhallisena levolle. Vaan nukahtamaan ei kukaan ennättänyt, ennenkuin tuomiokirkon tornista alkoi kuulua yksiäänistä läppäämistä: se oli tulipalon merkki. Säikähtyneinä tästä kolkosta soitosta kiiruhtivat ihmiset ulos kadulle tiedustelemaan, missä päin valkeanvaara oli. Monikin, kun nyt kuuli, että valkea oli valloillaan etäällä toisella puolella jokea, Suuren Aningaisten kadun varrella, huokasi itsekseen: "Jumalan kiitos!" ja kääntyi taas rauhallisesti kotiinsa, siinä luulossa, ett'ei mitään vaaraa olekkaan.

Valkea oli päässyt irti teurastaja Hellmanin talossa Suuren Aningaisten kadun varrella. Täällä oli nimittäin teurastuksen jälkeen sulatettu talia, ja piika jätetty vartioimaan talipataa. Vaan piian huolimattomuudesta pääsi valkea talipataan, ja silmänräpäyksessä oli koko rakennus ilmitulessa. Valkea oli jo alusta alkaen erittäin raivokas, niin että tunnin kuluessa koko Aningaisten puoli oli tulen omana. Aljettiinpa jo peljätä, että valkea mahdollisesti voisi levitä yli koko luoteisen osan kaupunkia, joka on joen oikealla puolella, ja ruvettiin sen vuoksi kiireesti muuttamaan tavaroita joen vasemmalle puolelle, tuttujen luokse turvaan. Eikä tämä varovaisuus näyttänytkään olevan liioteltua, sillä noin kello kymmenen aikana muuttui hiljainen tuuli riehuvaksi myrskyksi ja levitti valkeata hirveällä tavalla. Kuitenkin luultiin joen panevan rajan sen tuholle ja estävän kiukkuista luonnonvoimaa edemmäksi pääsemästä.

Vaan kas! vähäinen savupatsas nousee tuon kaksikerroksisen, joen vasemmalla puolella olevan rakennuksen katolta. Se suurenee äkisti, ja silmänräpäyksessä leiskahtavat siitä esiin punaiset liekit. Kauhistuksella huomasivat nyt Turkulaiset, että valkea jo oli tunkeunut suojelevan rajan ylitse ja nuolen nopeudella levisi joka haaralle. Myrskyn riehuessa ja liekkien räiskyessä kaikui läppäys kolkosti vanhan tuomiokirkon tornista, ikäänkuin kamalana hautaussoittona Auran kaupungille. Vaan yht'äkkiä vaikenivat kellot: hehkuvat kipinät olivat pian tarttuneet tuomiokirkon tervattuun paanukattoon, joka kohta niinkuin taula syttyi tuleen; silmänräpäyksessä nousi siitä hurjat liekit ja ahneesti tavottelivat niiden haarapäiset kielet kaikkialle. Kello oli neljänneksen yli kymmenen.

Tuomiokirkon palo ja säkene- ja savupilvet, joita myrsky ajoi siitä yli muun kaupungin, tekivät kaiken pelastuksen mahdottomaksi. Mätäjärven kaupungin-osa ja Uudenmaankadun vieret paloivat nyt kokonaan, samoin suurin osa kirkko- ja luostarikorttereista. Yliopisto, hovioikeus, pakkahuone, raastupa, presidentin ja maaherran asunnot, vieläpä Aurajoen yli vievä siltakin joutuivat tulen omiksi. Kuumuuden sanotaan olleen niin kauhean, että vesi joessa tuntui lämpimältä ja akkunalasit alkoivat sulaa tähtitornista, joka kuitenkin oli 200 kyynärän päässä lähimmästä tulipalo-paikasta.

Tila kaupungissa oli kauhea. Tulen raivo ja äkkinäinen leviäminen joka haaralle synnytti hämmingin, jota on mahdoton kuvailla. Sammuttamista ei ollut ajatteleminenkaan. Tavaroita koetettiin pelastaa julmalta viholliselta, kuljettamalla niitä taloihin, joihin valkean ei luultu leviävän, vaan ei aikaakaan niin oli jo tuli ennättänyt näihinkin ja uusi muuttaminen oli taas edessä, ja joka kerralla haaskaantui ja turmeltui aina joku osa muutettavasta. Mielet olivat niin huumautuneet että nähtiin monenkin aivan kylmäkiskoisesti katselevan, kuinka liekit ahmustivat hänen talonsa ja omaisuutensa; moni taas pelasti palavasta kodistansa jotakin vähäpätöistä, jättäen kallis-arvoisemmat tavarat, jopa puhtaat rahatkin tulen omiksi. Tullien ulkopuolella oleville mäille ja pelloille kokoontuivat suuret joukot kaikenlaista pelastettua tavaraa. Täällä vietti sadottain kodittomia perheitä kylmän syysyön; täällä viihdyttivät äidit itkeviä pienosiansa, vanhemmat etsivät kateessa olevia lapsiansa, miehet vaimojansa, ja monikin sai olla seuraavaan päivään saakka kauheimmassa tietämättömyydessä omaistensa kohtaloista.

Tulipaloa ja sen kauhua kesti koko yön ja seuraavan päivän; vasta ehtoolla saatiin tulen leviäminen rajotetuksi. Mutta raunioissa pysyi valkea vireillä ja kyti vielä monta päivää, vaikka koetettiinkin sitä vedellä saada sammumaan; tuon tuostakin leiskahtivat ilmiliekit raunioista esiin, ja vasta sitten kun tulella ei enään ollut mitään ahmustettavaa, sammui se kokonansa. Vaan mitä oli nyt jäljellä vanhasta Auran kaupungista! Kamalat rauniot, kaikkialla alastomia muureja ja uuninpiippuja. — Sydäntäsärkevä oli se näky, kun koditon seurakunta kokoontui seuraavana sunnuntaina Kupittaalle taivas-alla jumalanpalvelusta pitämään.

Vahingot olivat äärettömät. Tässä tulipalossa sanotaan palaneen noin miljona riksiä Ruotsin setelirahaa. Lukemattomain yksityisten aineellinen toimeentulo joutui täten vauriolle, vaan tämän kautta syntynyt yleinen vahinko oli kokonansa korvaamaton ja sen arvo rahaksi laskematon. Yliopiston kirjaston kallis-arvoinen kirjakokoelma, joka Porthanin ja hänen jälkeläistensä toimellisuuden kautta oli melkoisesti enennetty ja sisälsi paljon Suomen historialle, kieli- ja lakitieteelle verrattoman tärkeitä kirjotuksia, oli nyt porona; ainoastaan muutama sata nidosta, jotka silloin sattuivat olemaan lainassa, pelastui häviöstä. Näiden joukossa sattui onneksi olemaan kirjaston kallis-arvoinen kokoelma muinais-ajan asiakirjoja, nimittäin Turun tuomiokirkon mainio "Musta kirja". Myöskin tuomiokapitulin ja hovioikeuden arvokkaat arkistot joutuivat tulen omiksi. Yliopiston konsistorin asiakirjat saatiin suurimmaksi osaksi pelastetuiksi, vaikka niihinkin jo tuli ja vesi ennättivät painaa selvät merkkinsä; vaan yliopiston kaikki muut tieteelliset kokoelmat ja aarteet ahmustivat liekit.

Pian levisi tieto tästä onnettomuudesta ympäri koko maan. Hätääntyneille koottiin kaikkialla apua, ja runsaasti tuli sekä elatusvaroja ja muita tarpeita että rahaa. Raha-apuja tuli ulkomailtakin. Turun kaupungille myönsi hallitus melkoisen rakennuslainan huokeilla ehdoilla, ja tuomiokirkon korjaukseen määrättiin osa suolatullista kuuden vuoden ajaksi; samoin annettiin etuja kodittomaksi käyneelle yliopistolle; myöskin suotiin kaupunkilaisille huojennusta verotuksessa ja majotusvelvollisuudessa. Näiden toimenpitojen kautta sekä asukasten omasta ky'ystä kohosi Turku pian raunioistansa, ja muutaman vuoden kuluttua oli vanhan kaupungin sijaan syntynyt uusi. Entisten kapeiden katujen sijassa olivat nyt leveät ja suorat, eikä moni paikka enään muistuttanut vanhaa Turkua.

Tämä onnettomuus ei vaikuttanut Turussa muutosta ainoastaan näin ulkonaisesti, vaan myöskin, ja vielä suuremmassa määrässä sisällisesti, sen henkisessä elämässä. Nuori Helsinki oli jo v. 1818 tehty kokonaan maan hallituksen asemaksi, vaan yliopisto jäi kuitenkin vanhaan pääkaupunkiin, ja sen mukana oli maan henkisen elämän kehto edelleen Auran rannoilla. Vaan kun yliopisto nyt joutui kodittomaksi, hankittiin sille suuri asumus maan uuteen pääkaupunkiin, ja tämän toimen kautta tuli vuorovaikutus hallinnon ja yliopiston välillä taas entiselleen.

(Suomen Kuvalehdestä).