ELISA.

Oli kerran lapsi pyhässä maassa, siinä seudussa, jota sanotaan Galileaksi, jossa Jesus itse oli asunut ja elänyt lapsuutensa ajan.

Se oli pieni lapsi, mutta ei kukaan tiedä, kuinka vanha se oli, ehkä kolme tai neljä vuotta. Eikä kukaan tiedä, oliko se poika vaiko tyttö, ei myöskään, mikä sen nimi oli. Mutta uskokaamme me, että se oli Elisa, joka merkitsee Jumalan autuus. Sillä totisesti tämä lapsi oli autuas Jumalan lapsi jo maan päällä, ja vielä enemmin taivaassa.

Elisa oli köyhä lapsi. Ei hänellä ollut kauniita vaatteita eikä hän ollut kastanut vehnäleipää maitoon, ei kiukutellut rusinoita, torttuja eikä piparkakkuja. Elisa oli nöyrä lapsi; hän ei koskaan luullut olevansa parempi eikä viisaampi muita lapsia. Elisa ajatteli aina: minä olen vain pieni lapsi parka, jolla on paljo vikoja ja joka ei tiedä niin mitään; miksipä minä siis olisin itserakas ja murhetuttaisin Jumalaa? Elisa oli myöskin tottelevainen lapsi; hän mielellään meni, minne vapahtaja häntä käski; ja tietty se, että Elisa oli tottelevainen isälleen ja äidilleen muutenhan ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mitä nyt tapahtui.

Eräänä päivänä astui Herramme ja vapahtajamme tietä myöten Kapernaumin luona. Silloin hänen opetuslapsensa tulivat hänen luoksensa ja olivat vielä niin ymmärtämättömät, että kiistelivät keskenänsä, kuka heistä olisi suurempi ja parempi kuin toiset Jumalan valtakunnassa. Sen tähden he nyt tulivat ja kysyivät Jesukselta; ”Mestari, sanos meille, kuka on suurin taivaan valtakunnassa!”

Silloin Jesus kutsui tykönsä lapsen ja asetti sen heidän keskellensä. Ja otettuaan sitte lapsen syliinsä sanoi hän heille: ”Totisesti minä sanon teille: ell’ ette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan. Sen tähden joka itsensä alentaa niin kuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.”

Olipa se hyvin kummallisesti sanottu pienestä lapsesta. Kukapa kuningas tai keisari on koko avaran maan päällä koskaan päässyt niin suureen kunniaan, että Jesus itse olisi sanonut hänestä: Katso, tuollainen on se, joka on suurin taivaan valtakunnassa! Kaikkein viisain, paras ja pyhin ihminen ei koskaan ansaitsisi niin suurta armoa; mutta Herramme ja vapahtajamme valitsi siksi pienen, köyhän lapsen. Miksi teki hän niin? Minkä tähden korotti hän tämän lapsen ylemmäksi kaikkein rikkaimpia ja mahtavimpia, jopa myöskin kaikkein viisaimpia ja pyhimpiä ihmisiä?

Syyn hän itse sanoo meille: sen tähden, että tämä lapsi oli niin kerrassaan nöyrä sydämmestä, että se tiesi olevansa niin köyhä ja taitamaton ja täynnä vikoja hyvän ja täydellisen Jumalan edessä ja että ei lainkaan ajatellut omaa kiitosta, vaan kiitollisella mielellä otti Jumalan armon vastaan suurena ja ansaitsemattomana lahjana. Katso, sen tähden Jesus otti sen lapsen taivaalliseen syliinsä, ja silloin se lapsi oli onnellinen ajassa ja ijankaikkisuudessa.

Kukapa tietää? Ehkä Elisalla ei ollut isää eikä äitiä, ei veljeä eikä sisarta, ei leipää syödä eikä sänkyä missä maata, ei kotoa eikä vaatteita suojelemassa auringon paahteen kuumuudelta eikä sateen kylmyydeltä. Ehkä kovasydämmisiä ihmisiä ja turmeltuneita lapsia astui ohitse tietä myöten ja katseli halveksien pikku Elisaa. Mutta hän oli onnellinen, hän oli rikas, sillä hyvä Herra Jesus oli ottanut Elisan syliinsä ja Elisa tuli siitä vain yhä nöyremmäksi. Elisa ajatteli: kuinka ihmeellisen hyvä onkaan meidän Herramme ja vapahtajamme, enkä minä, köyhä lapsi, ole koskaan ansainnut niin suurta hyvyyttä!

Katsos, sellaisia ne ovat suurimmat taivaan valtakunnassa. Joka kerran, kuin luulet olevasi parempi ja viisaampi muita, ajattele pikku Elisaa, joka omasta mielestänsä oli kaikkein pienin, köyhin ja taitamattomin lapsi koko avarassa maailmassa, ja kuitenkin sai hän olla Jesuksen sylissä, levätä hänen kaunista, pyhää ja viatonta sydäntänsä vasten. Siinähän sinäkin tahtoisit mielelläsi olla; ja jos se ei tapahdu täällä maan päällä, niin voi se tapahtua taivaassa. Ole vain nöyrä, niin kuin pikku Elisa oli.

Ehkä olet myöskin lukenut, kuinka äidit pyhässä maassa kerran toivat lapsiansa Jesuksen tykö, että hän panisi kätensä heidän päällensä ja rukoilisi. Mutta se oli opetuslasten mielestä vaivalloista heidän mestarillensa ja he tahtoivat estää lapsia tulemasta hänen tykönsä.

Silloin sanoi Jesus: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Ja hän otti heitä syliinsä ja pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.

Katsos, silloin sinä varmaan olisit tahtonut olla niiden lasten joukossa, että hyvä Herramme ja vapahtajamme olisi pannut kätensä sinunkin pääsi päälle ja rukoillut sinun kanssasi ja siunannut sinua. Mutta kyllä hän tekee sitä vielä nytkin, hän näkymättömänä tekee sitä joka päivä, jos sinä vain tulet hänen tykönsä niin nöyränä sydämmesi syvyydestä saakka, kuin pikku Elisa oli. Sinä et kyllä nyt näe hänen käsiänsä etkä kuule hänen ääntänsä, mutta sinä tunnet, miten hän kantaa sinua pyhässä sylissänsä ja panee kätensä sinun päällesi ja siunaa sinua. Silloin sinäkin sanot samoin, kuin pikku Elisa sanoi: o, miten hyvä on Herramme Jesus minua köyhää lasta kohtaan!

Vapahtajan opetuslapset olivat hyviä ja hurskaita ihmisiä eivätkä he suinkaan tarkoittaneet mitään pahaa lapsille. He vain ajattelivat itsekseen näin: lapset eivät ymmärrä mitään, he ovat vain muiden tiellä ja haittana mestarilla.

Mutta Jesus tiesi paremmin kuin opetuslapset. Hän tiesi, että Jumalan valtakunta ei ole sellainen, että meidän ymmärryksemme voisi sen käsittää; vaan Jumalan valtakunta on ihmisessä sisällisesti, se on ihmisen rakkaus ja usko. Pikku lapset ymmärsivät niin vähän maailmassa; tuskinpa he osasivat lukea edes kahteenkymmeneen. Mutta he ymmärsivät sitä, joka oli parempaa: että Jesus rakasti heitä ja he puolestaan niin sydämmestänsä rakastivat häntä. He tulivat niin sydämmestänsä iloisiksi, kuin hän kauneilla, hyvillä silmillään katsoi heihin: se tuntui ihan siltä, kuin Jumala itse olisi taivaastaan katsellut heitä, ja niin se kaiketi olikin. Kuin he kuulivat hänen ystävällisen äänensä, tiesivät he varsin hyvin, vaikka ei kukaan ollut sitä heille sanonut, että se, jota hän puhui, oli Jumalan omaa sanaa, joka on täynnä armoa ja ijankaikkista totuutta. Ei kukaan pikku lapsi kysynyt Jesukselta niin, kuin ijäkkäämmät ihmiset useinkin kysyivät: kuka sinä olet? mistä sinä tulet? kuka sinut lähetti? Kuin Jesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; joka minuun uskoo, hän elää, ehkä hän olis kuollut!” silloin lapset sukeutuivat yhä likemmäksi häntä ja ajattelivat itseksensä ainoastaan: niin, niin, herra Jesus! Ja kuin he kuulivat hänen sanovan: ”sen kaltaisten on Jumalan valtakunta”, silloinkin ajattelivat he ainoastaan: niin, niin, herra Jesus!

He eivät ajatelleet itseänsä; he uskoivat ihan varmaksi, että Jesus oli Jumalan poika ja maailman vapahtaja ja että hänen sanansa oli ijankaikkisen elämän sana. Tuotahan luulisi olevan helppo uskoa, ja kuitenkin siinä on enempi, kuin maailman viisas ja oppinut tietää. Usko vain se koko sydämmestäsi, niin sinulla on kaikki, kuin tarvitset, kuuluaksesi Jumalan valtakuntaan.

Mutta moni muuten hyvä ihminen tekee samoin, kuin opetuslapset tekivät, ja estää lapsia tulemasta vapahtajan Jesuksen tykö. He ajattelevat: mitä ne lapset ymmärtävät? Vaurastukoot ensin vähän vanhemmiksi ja lukekoot katkismusta.

Katso, siitä sanoo Jesus vielä tänäkin päivänä raamatun sanoilla: ”sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä kieltäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta!” – Ja niin se on. Jumalaa vapahtajaasi pitää sinun rakastaa aina siitä asti, kuin voit sopertaa hänen nimeänsä, jopa ihan siitä päivästä asti, jona tulit maailmaan. Ei pikku lapsi tiedä, minkä tähden pappi kasteessa panee vettä sen päähän, ja kuitenkin on Jumalan valtakunta jo sen oma.

Kuin, kasvat suureksi, tulee niin helposti paljo syntisiä ajatuksia sydämmeesi. Silloin on hyvä, jos Jesus on ollut lapsuutesi ystävä, sillä lapsuutensa ystäviä ei vähällä, eipä koskaan unhoteta.

Tapahtuu usein niinkin, että Jesus ottaa lapsia pois maan päältä, heidän vielä ollessaan pieniä. Silloin hän heitä ottaa taivaalliseen syliinsä, ja he saavat nojata hänen pyhää sydäntänsä vasten ijankaikkisesti. Onnelliset pikku lapset! Pitäisihän meidän, jotka jäämme tänne, iloita siitä eikä surra. Mutta ah, eipä ole niinkään helppo, kuin luulisi, antaa rakastansa Jesukselle. Silloin tuntuu usein siltä, kuin pakahtuisi koko sydämmemme. Mutta meidän ei pitäisi katsella alas pimeään hautaan, vaan pikemmin ylös Jumalan valoisaan taivaasen. Miksipä tekisimme opetuslasten tavalla ja estäisimme lapsia pääsemästä Jesuksen syliin?

Mutta muistelkaamme nyt pikku Elisaa Olisipa merkillistä nähdä se lapsi. Me kysyisimme: Elisa, sanopas, miltä tuntui päästä Jesuksen syliin.

Ja silloin Elisa vastaisi: Etkö sitä tiedä? Eikö Jesus ole sinua ottanutkaan syliinsä silloin, kuin vielä olit pieni maan päällä?

Ei, Elisa, sanoisimme me. Onhan siitä jo hyvin pitkä aika, kuin Jesus eli ihmisten seassa.

Silloin Elisa hymyilisi enkelin tavalla ja sanoisi: Etkö tiedä, että Herramme ja vapahtajamme sanoi: ”missä kaksi tai kolme teistä kokoutuu minun nimeeni, siellä olen minä teidän keskellänne!” – Niin hän vielä tänäkin päivänä näkymättömänä liikkuu ihmisten keskellä ja puhuu heille pyhää sanaansa ja tarjoaa heille avointa syliänsä. Ja pikku lapsille sanoo hän vielä joka päivä: Tulkaa minun tyköni! Tulkaa Jumalan valtakuntaan!

Kyllä me tulemme, herra Jesus, me tulemme mielellämme, kun sinä otat meitä sinne vastaan!