Nyt kirkkaast’ aurinko armas loistaa,

Nyt säteet lämpimät hangen poistaa,

Nyt leivo hellästi laulelee,

Nyt kevät luoksemme rientelee.

Viel’ äsken pilvinen taivas, ilma,

Nyt sininen on kuin siskon silmä

Niin hellä kuin emon rukous

On taivaan juhliva kauneus.

Mä läksin portille suotta luulen,

Ja tunsin vilposen aamutuulen,

Ja kuulin laulavan leivosen,

Ah kuinka siit’ olin riemuinen!

Mä keikuin, unhotin kaiken kurin,

Mä toimin ukot ja ämmät nurin,

Mä kumoon porsaat ja miehet sain,

Ja kansa virkkoi: kas tuota vain!

Mä kiihdyn totta, en sitä salaa,

Ken jäätyis silloin, kuin sydän palaa?

Ken silloin suojassa viihtynee,

Kun maa ja taivaskin hymyilee?

Mä juoksin siis yli vuorten, laksoin,

Ja niittyin, kunnasten, minkä jaksoin,

Ja raikui huutoni rajaton:

Nyt kevät on jo, nyt kevät on!

Ja vanha Stiina, mi kevään tullen

Keritsi lampaita, virkkoi mullen:

Kyll’ aika villoja kasvattaa,

Ja huimat pojatki parran saa.

Hups, syöksin villoihin kuperkeikkaa,

Ja Stiina siunaili mointa seikkaa,

Mä nousin pörröisnä maailmaan,

Mut leuass’ ollut ei karvaakaan.

Saan paljon puuroa vielä syödä,

Saan läksyt lukea, tehdä työtä,

Kunnekka partani orastaa,

Sentähden tahdon nyt mellastaa.

Nyt mikä estäisi riehumasta,

Olenhan rikkaampi kuningasta,

Miel’ uljas, raitis ja riemuinen,

Mä tiedän maailman omaksen’.

Mut aikaa ei tule koskaan toista,

Ei koskaan aurinko silleen loista,

Ei linnun laulu niin hellin soi,

Se riemuun kivenki saada voi!

Ei simaa sellaista kukaan maista,

Sellaist’ ei kakkua kukaan paista,

Ei nälkää sellaista tunne kai,

Kuin Vapunpäivänä Vilho sai.